Eilen pelattiin taas kerran Skip-Bo -peliä ja napsittiin välillä kultakaloja. Niitä jäi vielä kippoon kuvattavaksi. Muisteltiin sitten, että lasten ollessa pieniä ostettiin samantyyppisiä kultakaloja (punakeltaisessa laatikossa) ja niitä lapset mutustelivat auton takapenkillä matkalla mummulaan tai Hilja-mummun luo kesämökille. Ja aina välillä kuului kysymys: Joko me kohta ollaan perillä? tai Onko vielä pitkä matka?
Tänään on vapaapäivä. Unimaailmasta havahtuessa piti vähän aikaa miettiä, onko tiistai vai keskiviikko. Tiistai, jes! Vapaa!
Minulla on kans yksi kiva muisto ,kun lähdettiin Paljakkaan hiihtoloma reissulle, tuli mieleen tuosta sinun kertomuksesta. Meillä oli silloin muistaakseni viisi lasta, kaksi poikaa, joilla oli aina nälkä. Me teimme miehen kanssa todella paljon eväitä ja söimme oikein hyvin ennen lähtöä. No sitten matkaan, meidän pihasta on noin sata metriä postilaatikolle. Silloin kuului takapenkiltä vanhemman pojan ääni: mulla on nälkä, joko niitä sämpylöitä saa? Kyllä sille on naurettu vuosien aikana ja poika on siitä kyllä saanut kuulla.
VastaaPoistaMukavaa tiistai päivää sulle.
Hauska muisto! Samanlaisia taitavat kaikki lapset olla...
Poista