Oman elämänsä projektipäällikkö

Minulla on kahtalainen suhtautuminen projektehin - toisaalta pidän niistä ja toisaalta en. Jotkut onnistuvat hyvin, jotkut kohtalaisesti ja jotkut epä-. Oinasmerkkisenä innostun helposti ja innostus saattaa lopahtaa hyvinkin lyhyessä ajassa. Kaksi vuotta sitten meillä oli Miehen kanssa yhteisprojekti, jossa oli tavoitteena saada reilussa kolmessa kuukaudessa tuhat (1000) ylimääräistä ja tarpeetonta tavaranimikettä pois Laurilasta. Projekti onnistui yhden kuukauden lisäajalla. Tavaraa lähti roskariville eli sihvareille, mutta suurin osa päätyi kirpparikassiin. 

No, eilen tyhjennettiin yhdessä tiskikonetta ja yritin sulloa ns. kattilalaatikkoon lasisia vuokia ja siitä se idea sitten lähti! Tyhjensin koko laatikon keittiön pöydälle ja uuden tonniprojektin syntysanat lausuttiin. Poistoon lähti ylimääräisiä keittiötarvikkeita (pientä vuokaa, muovikippoa yms) ja pari rikkinäistä muovikantta päätyi roskapussiin ja yksi kulunut puukauha päättää päivänsä saunanlämmityksen liekeissä. Kirjasin kaikki samaan pieneen vihkoon kuin viimeksikin. Aikaa on nyt elokuun loppuun.

Tammikuun puolivälissä asetin itselleni liikuntahaasteen ja se projekti on hyvin käynnissä. Yhtään hutiviikkoa ei ole vielä tullut eli vähintään kolme liikuntakertaa olen saanut kirjata. Projekti jatkuu...

Oletko nettopositiivinen?

Jokunen aika sitten kuulin radiossa hienon sanan: nettoposiitivisuus. Kirjasin sen saman tien Steven muistiin. Oikeastihan tuo sana on yritysmaailmasana ja tarkoittaa sitä, että yritys tekee enemmän hyvää kuin pahaa. Minusta se joka tapauksessa on sanana niin kutkuttava, joten ajattelen asiaa mieluummin yksilön kannalta.

Ihmistenhän oletetaan olevan nettopositiivisia ja toimivan oikein. Useimmiten niin tapahtuukin, vaikka moisesta ominaisuudesta ei edes puhuttaisi. Se on sisäänrakennettu mekanismi - moraali, etiikka ja omatunto. Asioita ei tarvitse hirveästi miettiä, jos mekanismi on kunnossa...

Arkista, mutta ei Nooan

Arki on useimmiten aliarvostettua ja hyvin harvoin yli-. Naistenlehdet ja mainokset pursuavat sykleittäin aina juhlavaatteita, juhlakattauksia, juhlakoristeluja. Juhlaruokien kuvat on kirkkaita ja värikylläisiä ja arkiruoat kuvataan vähän ikäviksi, köyhiksi ja mielikuvitusköyhiksi. Arki halutaan yleensä esittää ankeana - vähän niin kuin se Putouksen hahmo, joka ankeudestaan huolimatta tai juuri ehkä siksi otti ja voitti koko kisan. 

Arjessahan on vaikka mitä! Ei ehkä blingblingiä (onneksi ei!), mutta vaikkapa ruisleipää, räsymattoja, hyviä yöunia, villalankaa, tavallista ja taivaallista ruokaa ja sauna. Arvostan arkea tavattomasti!

Vuh vuh, sanoi Moppe

Hankin itselleni lemmikin, joka tarvitsee ulkoilutusta niin kuin muutkin lemmikit. Haukkujiin verrattuna tuo on helppohoitoisempi ja siistimpi. Kulkee taskussa kelillä kuin kelillä. 

Viime lauantaina ulkoiltiin ensimmäisen kerran yhdessä. Oli tosi kivaa! Jossakin vaiheessa jouduin ihan toppuuttelemaan ja sanomaan, että saman verran pitää kuitenkin jaksaa kävellä takaisinkin. Puusepäntien kohdalla käytiin kääntymässä ja kaikkiaan matkaa kertyi muutamaa sataa metriä vaille kymmenen kilometriä.

Lemmikillä on tietysti nimi ja niin tämäkin sai lauantaina sellaisen. Kyseessähän on MP3 -soitin ja kun heti ensiaskelista tuli koiranomistajamainen olo, sai lemmikki nimen Moppe. Vuh vuh!

Jk. Moppe säilöö itseensä kahmaloittain musiikkia ja myös radion. 

Iivari, Lauri, Matti, Otto - onnea!

Tänään lapsenlapsi täyttää kaksi vuotta. Hali ja rutistus! Juhlia vietettiin jo eilen ja oli taas erittäin hauskat juhlat. Meitä oli koolla kaikkiaan seitsemäntoista ja puoli. Yhdeksänviikkoisesta vaariin ja kaikkea siltä väliltä. Juhlien kantava teema oli posti. (Postimies Pate kun on sankarin suuri kiinnostuksen kohde ja kyllä kaikkien muidenkin juhlavieraiden  - ainakin pienten. Tosin kyllä me isommatkin laulettiin tunnuslaulua melko hyvin mukana, kun juhlien lopussa katsottiin elokuvia...) Rekvisiittaan oli panostettu teeman mukaisesti koristelua ja vaatetusta ja tarjoilua myöten. 

Jk. 'Puoli' on yhtä kuin Sanna-ystävän vauva, jonka pitäisi huhtikuun lopulla syntyä. Mietit kuitenkin...

Rakkaus on. Eikun on!!!

Vuosi oli 1983 ja meitä oli kaksi tänäisenä päivänä. Kaksi onnellista hupsua ja höpsöä suhteellisen nuorta. Nyt on vuosi 2017 ja ollaan onnellisia ja hupsuja höpsöjä. 

Rakkaudesta on kirjoitettu sivukaupalla, siitä on filmattu metrimäärin ja sävelletty nuottitolkulla. Ja silti mikään ei ole kuin meidän rakkautemme. Se on vakka ja kansi ja klopsaus päälle. Se on! 

2 on maaginen luku fysiikassa!

Blogi täyttää tänään kaksi vuotta! Ja mitäpä kaksivuotiaasta blogista voisi vähän tuunaten sanoa... "Kaksivuotias nauttii bloggaamisesta muiden bloggaajien kanssa ja siellä, missä ennen kirjoitettiin vierekkäin istuen, tehdään vähitellen yhteistyötä ja jaetaan ideoita toisten kanssa. Tämä ei kuitenkaan aina ole niin helppoa - sanat minun ja oma ovat ahkerassa käytössä!"

Nautin bloggaamisesta, nautin vuorovaikutuksesta, ilahdun jokaisesta kommentista. Ideat tulla tupsahtavat milloin mistäkin. Kaikkien tekstieni takana seison ja kaiken voin edelleen allekirjoittaa, vaikka joskus tulee tunnekuohussakin kirjoitetuksi. Minkä kirjoitin, sen kirjoitin...

Olen sivuanalyytikko

On olemassa ammattinimike pääanalyytikko, joka taitaa olla käytössä lähinnä finanssipuolella. Minusta ei sellaista koskaan tullut, mutta olen nimittänyt itseni sivuanalyytikoksi. Tällä nimikkeellä voin toimia missä vain, milloin vain ja miten vain. Mielestäni minulla on siihen täydet oikeudet.

Analysointi on hauskaa ja sitä on tullut harrastettua vuosikymmenien aikana vaikka kuinka paljon - jo ennen kuin nimitin itseni. (Itse asiassa nimitys on vain kahdeksan päivän takaa!) Maailmassa riittää analysoitavaa yksin ja kaksin. Oikeastaan taidankin nimittää Miehen myös sivuanalyytikoksi, sillä hän on osoittanut ammattitaitonsa vuosikymmenien aikana hänkin...

Ykkösaamun ainekset

Vapaapäivinä on ihanaa yhdistää kaksi mieluista puuhaa: nukkuminen ja radion kuuntelu. Niin tänäkin aamuna, kun olen yksin kotona. Heräsin kahdeksalta ja hain Steven viereen ja avasin radion. Volyymi on erittäin tärkeä asia tässä yhdistelmässä.  Ei liian hiljaa, mutta ei myöskään liian lujaa, jotta torkkuminen onnistuu. Valinta oli juuri sopiva, kun siinä meni uutiset ja ykkösaamu sujuvasti aika tiedottomassa tilassa. Eli todellakin täydellinen ykkösaamu! Joku voisi sanoa tällaista radion väärinkäytöksi, mutta mitä siitä!

Kevät on substantiivi ja tulossa!

Kevät tulee vauhdilla ja vaikka hämäläisten vauhdista vitsaillaan, oli kevät siellä viikonloppuna jo ihan jaloin kosketeltavissa. Seitsemän lämpöasteen keväilyn jälkeen paluu lumipihaiseen Laurilaan oli pysähdyttävä eli eräänlainen hetkittäinen ja henkinen takatalvi pääsi yllättämään. 

Kevääseen kuuluu inventaariot ja uusimiset. Värimaailmassa on aika stabiili vaihe menossa. Turkoosi on tulossa, tunnen sen jo takaraivossa. (Aina muuten voi oppia jotakin uutta, sillä kaksi minuuttia sitten sain tietää, että turkoosi tulee ranskalaisesta sanonnasta 'turkkilainen kivi' , joka ihan oikeasti on Turkista.)

Kiitos, ole hyvä, anteeksi ja oho

Tänään on Tavallisen huomaavaisuuden päivä. Supisuomeksi sanottuna se tarkoittaa sitä, että osaa/viitsii/tajuaa sanoa kiitos, ole hyvä, anteeksi. (Aina tilanne- ja tapauskohtaisesti tietysti.) Arkipäiväisessä elämässä noiden kolmen sanan lisäksi on tietysti käytössä myös oho, joka on lähinnä anteeksi -sanaa ja joka samalla on lyhyydessään ja karuudessaan täysin omaa luokkaansa.

Ihmettelet ehkä salaattikuvaa tällaisena teemapäivänä... No, ruokarajoitteiselle huomaavaisuus on vaikkapa hyvä salaatti. Tai kaupassa hyvä vegehylly.

Jk. Onnittelut sille, jolla on tänään nimipäivä ja jonka vierestä olen herännyt yli kolmenkymmenen vuoden ajan...

Rakkautta, rakkautta vaan...

Lauantaiaamuna ajelimme Tampereelle ja iltapäivästä jäimme hoitamaan pikkumiestä (ihan kohta kaks vee). Kommunikointi sujuu jo varsin hyvin ja muutenkin poika oli erittäin yhteistyöhaluinen. Rattailimme melkein kaksi tuntia kauniissa iltapäiväsäässä ja näimme erittäin paljon autoja ja busseja, jotka kiinnostivat aika paljon enemmän kuin muutamat koirat ja sorsat. Iltatoimien ynnä muiden jälkeen poika simahti ja nukkui heräämättä aamukuuteen, jolloin tepsutteli huoneestaan aloittamaan uutta touhupäivää. Vahdinvaihto tapahtui aamupäivällä ja sitten oli meillä isovanhemmilla aikaa relata.  Ensimmäinen yövahtimisemme oli onnistunut kokemus. Mieluusti suostumme vastaavaan juttuun toistekin...

Illansuussa ajelimme takaisin kotiin. Puhuimme rakkaista ihmisistä. Sitähän se kaikki on - rakkautta, rakkautta vaan.

Tasa-arvoa!

Hyvää tasa-arvon päivää! Hyvää Minna Canthin päivää! Tasa-arvo on sana, joka saa jotkut näkemään punaista ja repimään pelihousunsa. Tasa-arvoinen avioliittolaki oli jo valmisteluvaiheessa ja sittemmin äänestyputkessa toisille punainen vaate. Eli onko tasa-arvo siis oikeastaan punainen sana?

Minna Canth on kirjoittanut muun muassa: "Hullu työtä tekee, viisas elää vähemmälläkin, mutta työ se sentään on hauskinta elämässä - ei siitä mihinkään pääse."

Vesa ei tajuu, eikä Marjattakaan!

Otsikon alku on lainattu Kumman kaa -komediasarjasta, jota tunnustan katselevani aina silloin tällöin. (Kaiken lisäksi minulla on veli, jonka nimen alkuosa on juuri tuo tajuamaton ja postauksen kuva on ko. veljen synttäreiltä. Eli aasinsiltoja kerrakseen!)

Otsikon loppu sitten... Minä en tajua asiaa, joka liittyy kynttilöihin. Eilen törmäsin (kuv.) kirjoitukseen, jossa kerrottiin tuoksukynttilöistä. Ei siinä mitään, mutta oikein pro-tuoksukynttilät ovat hinnaltaan viisikymppiä ja ylikin. Ja kuitenkin kyse on vain kynttilästä! Hei haloo! 

Jk. Olin ennen tuoksukynttiläihminen ja ostin jyväskyläläisen kynttilätehtaan yhtä tiettyä versiota. Sitten yhtäkkiä tuoksu alkoi olla päällekäypä ja sellainen liianliian. Siihen loppui. Nykyään olen vain kynttiläihminen. 

Olen asiakaspalvelija ja pidän työstäni

Olen ollut asiakaspalveluammatissa nyt useamman vuoden, ihan vakituisesti kaksi ja puoli. Jokainen työpäivä on erilainen. Usein jo ihmisten saapuessa ovesta sisään voi arvata asian laadun. Surullisilla ihmisillä on hitaammat askeleet kuin niillä, joiden asia koskee onnellista uutta elämää/elämänvaihetta. 

Meilläkin asiakas on aina oikeassa ja hänen mielipiteitään/toiveitaan/näkemyksiään kuunnellaan ja kunnioitetaan. Toimitusaikoja/toimituspaikkoja yritetään järjestää vaikka kivenkolosta (kuv.) ja paperista ja sähköistä kalenteria käydään läpi moneen kertaan. Kiireettömästi ja kohteliaasti.

En sulaudu!

En ole koskaan sulautunut joukkoon. En kokoni puolesta ole ikinä mahtunutkaan mihinkään muottiin tai normimittaan, mutta en muutenkaan ole sulautunut. Olen aina pitänyt asioiden kyseenalaistamisesta ja näennäistotuuksien & perinnäissääntöjen haastamisesta. Joskus olen kapinoinut enemmän, joskus vähemmän. Joskus pelkkä hiustenleikkaus on riittänyt olemaan kapina. Jos sanotaan, että näin pitää tehdä, kysyn: Miksi? Millä perusteella? 

Jk. Kuvan teksti on kannustus ja kannanotto. Löytyi jostakin lehdestä ja oli vaatehuoneen ovessa pitkään. 

Ulukona vai ulkona? Ulukona!

Murremaailma on kielestössä ja puhutossa (tiedän, ei tuollaisia sanoja ole olemassa, mutta ihan hyvin voisi olla!) ihan oma lukunsa ja asiansa. Rehellistä murretta on kiva kuunnella - oli se sitten lännestä tai idästä, etelästä tai pohjoisesta - mutta falskia ja tehtyä ei. Vuosikymmenien jälkeen joitakin murteen hitusia on vielä jäljellä omassakin puheessa ja tutun murteen erottaa heti ihmisjoukossa tai haastattelussa. Mielenkiinnolla odotan, alkaako lapsenlapsen pitemmissä lauseissa olla tamperelaista painotusta... 

Kevätyttävä päivä!

Tämän viikon pitäisi olla lämpimämpi kuin naismuistiin. Ainakin eilen iltapäivällä törmäsin (kuv.) jo lirisevään kevätpuroon, kun vein tien toiselle puolelle postilaatikkoon työkirjeitä. Ja työkaveri oli hakenut itselleen kaupasta evästä takitta. On se kevät! Illalla kotimatkalla huomasin autotien leventyneen päivän aikana ihan selvästi. Kevät! 

Tämä päivä on melkein vapaapäivä. Luvassa muutama koneellinen pyykkiä, pianonsoitonopetusta ja ehkäpä kevätkävelylenkki. 

Ostin työkoneen!

Ostin eilen työkoneen. Sen verran epäkoneihminen olen, etten osaa nimetä tuota kuin työkoneeksi. Paras kaveri kehui ostokseni todella hyväksi ja toimivaksi. Arveli sen pääsevän kovaan käyttöön lähitulevaisuudessa. Koneen lisäksi ostin autoaiheisen nuppipalapelin, kaksi sinistä sydännaulakkoa ja lastenlaulukirjan.

Tänään tulee kuluneeksi kolmekymmentäneljä vuotta siitä, kun meidät kuulutettiin avioliittoon. Päivään liittyy sellainen huvittava (?) ja ainakin muistettava yksityiskohta, että olimme sinä päivänä kumpikin vankilassa Naarajärvellä. Tosin vain käymässä...

En ole elokuvakriitikko, mutta kuitenkin...

Eilisillan elokuva (Pientä säätöä/It's Complicated, USA 2009) osoitti taas kerran sen, että on hyviä näyttelijöitä ja on niitä toisia. Oikeastaan kumpikin miespääroolin esittäjä pääsi jälkimmäiseen kastiin, sillä Alec Baldwinilla  on tasan kolme eri ilmettä ja Steve Martinilla niitä kyllä on enemmän, mutta jotenkin hän tuntui olevan tuossa elokuvassa väärässä paikassa/roolissa. Meryl Streep ON tähti ja se tuli todistettua tuossakin elokuvassa.

Itseensä saa olla tyytyväinen, tokitoki! Sen sijaan jos lähes koko rooli ja käsikirjoitus perustuu niille muutamalle ilmeelle, joista yksi on juuri se läpimairea itsetyytyväisyysilme, alkaa katsoja hapuilla vierelleen ainakin kuvaannollista oksennuspussia. Olen puhunut. Jag har talat. En ole elokuvakriitikko, mutta kuitenkin!

Oletko irrallinen, maltillinen, avomielinen vai uskollinen?

Heräsin aamukuuden jälkeen, mutta jatkoin nukkumista kuulosteltuani itseäni ja todettuani, ettei yöunia ollut vielä tarpeeksi. No, seuraavan kerran havahduin kahdeksalta ja kolmannen kerran varttia vaille yhdeksän. Nyt on sitten aamukahvit juotu ja aamuvoileivät juustolla ja kurkulla syöty. Tänäänkin on työpäivä ja nimenomaan tunmien vaatteiden työpäivä.

Eilen opimme koulutuksessa lisää siitä, että jäsenyhteisöömme kuuluu irrallisia, maltillisia, avomielisiä ja uskollisia. Opimme miettimään toimintamuotoja ja infoa erilaisille ryhmille. Hyödyllinen työkalu käyttöön ja kuinkas ollakaan, tänään on työkalujen palvomisen päivä. Ihan totta, sellainenkin päivä on!

Vapaasta tahdosta ja muutamasta kolikosta

Kirppareilla tulee vastaan hyvin persoonallisia esineitä, joille ei välttämättä ole tiedossa loppusijoituspaikkaa eikä edes välilasku-, mutta ne vaan lähtevät mukaan omasta vapaasta tahdosta ja muutamasta kolikosta. Niin kävi tuon kahvankin kohdalla. Hintana oli viisikymmentä senttiä. (Paino neljäsataa grammaa.) Jos olisin vyöihmisiä, siihen olisi kätevä laittaa muutama vyö roikkumaan ja siten kahva päätyisi vaakasuoraisena seinälle vaatehuoneeseen. Huivi-ihminen olen, mutta siihen ei nyt mahtuisi kuin muutama hassu huivi... 

Luultavasti keväällä tai viimeistään kesällä kuljen kahvan kanssa pihalla ja etsin sille joko järkevää tai järjetöntä paikkaa. Ja tosiasiahan on se, että esine on kaunis kuin mikä! 

Ottamuksia 10

Ottamuksella ja valokuvalla on iso ja vissi ero. Valokuvan tarkoitus on välittää tunnelman lisäksi teknistä osaamista/opettelua. Ottamus on hetkipläjäyskuva ja se otetaan yleensä kännykällä. Niin tälläkin kertaa. Esikoisen kanssa olimme juuri lähdössä HAM Tennispalatsista ja kaivoin laukustani narikkalätkämme. Asetin sen kaiteelle ja luin tekstin ja oli ihan pakko ikuistaa se. Ikuistin lätkän nasevan ajatuksen lisäksi myös hyvän tunnelman, ilon yhteisestä taidekuljeskelusta ja osuvasta joululahjasta. (Jouluksi kun molemmat jälkeläispariskunnat saivat meiltä keltaiset kortit museokäyntejä varten.)

Naistenpäivää!

Hyvää kansainvälistä naistenpäivää! Päivä kuluu töiden merkeissä, mutta sosiaalinen media alkaa täyttyä kanssasisarten merkinnöistä ja meemeistä, joten juhlapäivältä tämä kyllä tuntuu.

Tänä merkkipäivän aamuna on aikaa ja syytä pohdiskella, mikä naiseuden vaihe on erityisesti ollut paras... Omalla kohdallani valitsen kyllä sen, kun olen kaksi kertaa kasvattanut hedelmöittyneen munasolun, kulkenut ylpeästi kuukausikaupalla ns. tenderi edellä ja lopuksi ponnistanut kivulla ja ilolla lapsen maailmaan. Siinä on ollut historian jatkumoa, naiseuden siipien havinaa ja perinnettä kerrakseen. 

Hyvää naistenpäivää! Ollaan hyviä tyyppejä tänään ja huomenna!

Nastakengillä, taviskengillä ja lumikengillä

Etukäteen olin kuvitellut talvilomasen hieman toisenlaiseksi. Olin ajatellut katsovani kasakaupalla elokuvia ja lukevani monenmonta kirjaa. Mutta kävikin niin, että kävelin tosi paljon! Pitkiä ja lyhyempiä lenkkejä siellä sun täällä ja vielä viimeisenä päivänä kotona lähimetsämaisemissa. Minä en olisi minä, jos taskussa ei kulkisi askelmittari. Minä en olisi minä, jos tabletilla ei olisi liikuntataulukko. Minä en olisi minä, jos en esittäisi yhteenvetoa... Siispä: talvilomasen (11 päivää) aikana kävelin yhteensä 69,2 km ja kävelin yhteensä 13 t 17 min. Minulle iso saavutus, josta olen ylpeä. 

Liikuntavälineinä toimivat jalat ja niissä joko nastakengät, tavisvapaa-ajankengät tai lumikengät. Kiitos kaikille!

Kun olin syntymässä...

Kolmekymmentä vuotta sitten klo 6.20 maailmaan putkahti rakas tyttölapsi, joka sitten huhtikuussa sai nimen Liisa Tarleena. Äiti ja isä onnittelevat! <3 

Kolmekymmentä vuotta sitten synnytyssalissa soi Rahmaninov. Kun myöhemmin kuuntelimme samaa musiikkia, tyttö sanoi kuunnelleensa sitä ennenkin. Missä? Tyttö vastasi: Sairaalassa. Milloin? Tyttö sanoi: Kun olin syntymässä. Emme sitten enää kysyneet mitään... 

Palautumispäivän aamuajatuksia

Viimeinen lomaspäivä menossa ja unta riitti puoli kahdeksaan. Eiliseen kuului pikkumiehen kaksi märkää suukkoa, leikkimisen seuraamista ja siihen osallistumista, jutustelua, kahvittelua, neljän tunnin bussimatka ja autokyyti kotiin, sauna, yömyssy ja yöpuu. Tämä päivä on palautumispäivä kohti arkea. Kokemuksesta kun tiedän, että yksi päivä kannattaa säästää moiseen. Matkaaminen kuitenkin rasittaa jonkin verran, eikä tässä enää olla ihan eilisen teeren tyttöjä...

Linja-autossa oli (tahatonta?) huumoria

Eilen kierreltiin vielä parissa taidenäyttelyssä, käytiin syömässä Levantissa todella hyvää lähi-idän ruokaa ja sitten tuli aika sanoa taas heippa (kuten mummun pieni julkirakas sanoo) ja kävellä Kamppiin odottamaan bussia. Bussi tuli melkein täyteen Saloon asti, jossa moni jäi pois. Bussikuskin tokaisuja kirjoitin muutaman muistiin ja tokaisut liittyvät pikavuoropysäkkeihin ihan loppumatkasta. Ne ehkä eivät huvita ketään muita kuin minua, mutta silläkin uhalla... Ensimmäisenä tarjolla Piispanristi (kuultunahan ei tiedä, kirjoitetaanko sana isolla vai pienellä kirjaimella). Kukaan ei jäänyt siinä pois. Seuraavaksi tarjolla Vanha hautausmaa. Eikä kukaan jäänyt pois. 

Tänä päivänä matkaan bussissa jälleen ja nyt kohti kotikontuja. Pari tuntia on luvassa myös halailuja ja uusien sanojen tsekkausta ja sitten on sanottava heippa...

Taidetta, härkispiirakkaa ja kudin

Eilen matkasin erityisnopealla bussilla Suomen ensimmäisestä pääkaupungista toiseen. Koko ajan lumi vain hupeni ja täällä perillä tuntui jo melkein keväältä. Päivään kuului mm. Ateneum, jossa ihaillen töllistelimme esikoisen kanssa Tuulikki Pietilän töitä. Hankittiin myös kuopukselle yhteisesti synttärilahja, mutta se on vielä hyshys! Sitten kahviteltiin kolmisin kaupungilla, vietettiin anopin ja miniän kirppariostoskelupäivää ja illalla syötiin erittäin hyvää härkispiirakkaa. Sukankudin edistyi jonkin verran ruokaohjelman (Ruoka-aikoja) aikana, kunnes kömmittiin jokainen yöpuulle tai kerälle. Uni maittoi hyvin.

Tälle päivälle on luvassa lisää taidetta ja yhteinen lounas. Iltaviideltä hyppään (kuv.) taas bussiin ja matkustan takaisin sinne ensimmäiseen kaupunkiin. Kaupunkiin, jossa on erittäin paljon parturikampaamoja ja arkkipiispa. Asioilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, mutta loppukevennystä tässä yritin tavoitella... 

Julki, ilmi ja esille

Eilen somemaailma oli täynnä odotettua onnea, johon oli helppo ulkopuolisenakin liittyä mukaan. Ensimmäinen kevätpäivä (vaikkakin sateella ja loskalla höystettynä) oli monelle elämän ensimmäinen päivä, jolloin sai olla sitä mitä on. 

Tämä viikko on sisältänyt muutakin riemua. Toissapäivänä sain kuulla yhdestä rakkaustarinasta, joka on syttynyt kahden ystäväni välille. Toisen olen tuntenut yli kaksikymmentä vuotta, toisen vasta pari kuukautta. Ensiajatukseni asiasta kuullessani oli: Wau, hyviä tyyppejä, ihanaa! (Suunnilleen samalla tavalla sitten onnittelinkin heitä somen välityksellä.) Tässä vielä uusi lisäteksti: Onnea, M ja P! Jos etunimikirjaimista voisi jotakin päätellä/ennustaa, oletan teidän sopivan hyvin yhteen...

Minä rakastan sinua

Hyvää maaliskuun ensimmäistä päivää! Minun avioliittoni säilyy edelleen samanlaisena. Tänään iloitsen ja riemuitsen kaikkien niiden puolesta, jotka pääsevät joko nyt tai myöhemmin samaan tilaan/säätyyn/instituutioon/onnellisuuskuplaan. Heidän onnensa ei vie meiltä aiemmin avioituneilta yhtään mitään pois.

Tänä aamuna lainaan Pentti Saarikoskea, joka on kirjoittanut kauniin rakkausrunon:

minä rakastan sinua
niinkuin vierasta maata
kallioita ja siltaa
niinkuin yksinäistä iltaa joka tuoksuu kirjoilta
minä kävelen sinua kohti maailmassa
ilmakehien alla
kahden valon välistä
minun ajatukseni joka on veistetty ja sinua