lauantai 8. lokakuuta 2016

Vaarallinen sohva


Eilen tein huomion, että sellaiset sohvat, joilla ei jatkuvasti istuskella, ovat vaarallisia. Vaarallisia siksi, että niille tulee laskettua käsistään yhtä sun toista ja sohvat tuntuvat koko ajan toimivan välilaskupaikkana tavaroille. En ottanut kuvaa eilen oman huoneeni sohvasta, mutta kerronpa sanallisesti, mitä kaikkea siinä oli: Suomipopin helmiä 1-9 (kyllä, kaikki yhdeksän kirjaa), Ultra Bran laulukirja, kaksi marilaukkua, kolme kangaskassia, yksi iso palapelilaatikko, pikkupojan petivaatteet (pyykistä tulossa), muutama joululehti ja pino muita lehtiä. Auts! Kääk! No, nyt sohvalla on vain muutama tyyny ja tavarat on oikeilla paikoilla. Kunnes taas...

Jk. Tänään onnittelen Anttia, joka tulla tupsahti maailmaan kaksi ja puoli vuotta ennen minua. Onnea x 60!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti