Ystävyys on merkillinen asia. Uuden ihmisen kanssa joko kolahtaa sopuisasti heti tai sitten kolahtaa sen verran pahasti, että se siitä. Minulla ei ole koskaan ollut laumakaupalla ystäviä, mutta muutamia kylläkin. Aikuisiällä ystävystyminen on hieno kokemus, jota rohkenen ja haluan suositella. Yhteistä menneisyyttä ei tarvitse olla pitkästi, jos puhutaan samaa kieltä (kuv.) ja ollaan samalta planeetalta (kuv.).
Tuo on aivan totta. Mulle tuli uusi ystävä sairaalassa, vaikka emme näkisi niin ystävyyttä se on.
VastaaPoistaKuulostaa hyvältä!
PoistaMinä löysin ystävän yhdestä Facebookin käsityöryhmästä. Ko. ryhmä järjestää tapaamisia milloin kenenkin luona ja silloin tapaaminen järjestettiin n. 200 km:n päässä. Juttelimme fb:ssä ja kun asuimme samassa kaupungissa, sovittiin, että voitaisiin mennä hänen autollaan ja jakaa kulut.
VastaaPoistaPeriatteessa ihan ventovieraat ihmiset lähti kahdestaan tuollaiselle matkalle! Ja edestakaisin! Juttua kuitenkin riitti niin, että kotimatkalla vielä peltipoliisikin välähti, mutta ei onneksi muistanut kirjeellä.
Siitä on nyt pari vuotta ja sen jälkeen ollaan koettu jos jonkinlaista seikkailua ja tavattua vähintään kerran kahdessa viikkossa - tai ainakin pyritty - käsitöiden parissa :)
Ja puhumattakaan teistä blogiystävistä - vaikka AM tässä yksi ilta pelottelikin, että oletteko te, joita en ole vielä tavannut, sellaisia joita kerrotte olevanne. Jospa sinäkin Arkeilija, oletkin oikeasti Vaari, etkä Mummu :D (Ethän suutu, tämä nyt oli taas tämmöistä Pöllöilyä vain). Vaan mitäpä sillä on väliä. Mukavaa meillä on yhdessä joka tapauksessa ja monta yhteistä asiaa, vai mitä?
Monia yhteisiä asioita on jo tähän mennessä löytynyt! Mielenkiinnolla odottelen jatkoa, löytyykö vielä paljon lisää... Ja AM:lle voit kertoa, että olen pesunkestävä mummu! :)
PoistaMinäpä kerron :D
Poista