Huithapelin pelastus

Joissakin asioissa olen käytännöllinen, joissakin taas ihan huithapeli. Huithapeliutta vastaan minulla on onneksi keinoja ja tässä tapauksessa pussukoita. Ilman niitä olisi huomattavasti vaikeampaa löytää  huushollista (matkoista nyt puhumattakaan) aina tietyn aihepiirin tavaroita. Pussukoita tulee vastaan (kuv.) kirppareilla, saan niitä lahjaksi ja joskus ostan itsekin alesta. Tässä kuvassa on juuri kaikkia kolmen lajin edustajia. Alin on lahja ystävältä, keskimmäisen ostin halvennetulla hinnalla ja takimmaisen löysin kirpparilta. Eikä tässä läheskään kaikki, ei todellakaan... 

Oinas innostui ja onnistui!

Päivälleen kolme vuotta sitten kyllästyin löysyyteen, huonoon kuntoon ja osittaiseen puuskuttamiseen. Aloin liikkua. Asetin liikkumistavoitteen, johon voisin pystyä viikosta toiseen. Vähintään Kolme Kertaa Viikossa kuulosti maltilliselta. 

Kului viikkoja, kilometrejä ja kenkiä. Kolme kertaa oli minimi, mutta harvoin se jäi siihen, kun olin koukussa. Ja melkein kolme vuotta onnistuin, kunnes nyt joulukuuulla liikunta jäi pariksi viikoksi. Mutta olen taas kehässä! Tälläkin viikolla on jo kolme merkintää ja nyt on vasta torstaiaamu! (Kahdesti talonympärikävelyä ja yksi hitaanhidas spinnaus.)

Kolmessa vuodessa liikunnasta on tullut tapa. Ei mikään huono tapa, sillä ilman sitä en ehkä olisi tässä ja nyt...

Jk. Horoskooppimerkkini oinas innostuu aina kaikesta uudesta ja jaksaa vähän aikaa, kunnes keksii taas jotakin uutta. Siksi tuollainen otsikko. Oinaskin voi muuttua! 

Jk2. Tänään on Ilmarin ja Ilmon nimipäivä. Onnittelut taivaaseen ja Tampereelle! 

Nauratti ja naurattaa!

Luen silloin tällöin sarjakuvia. Fingerporit nyt lähes aina, jos niitä bongaan. Muitakin aina joskus. Kuvan strippi on muutaman viikon takaa. Kolahti jo silloin ja kolahtaa vieläkin. Naurattaa, vaikka oikeastaan todesta ja vakavasta asiasta on kyse. 

Lime liittyy löyhästi asiaan

Eilen oli kahden elokuvan päivä. Ensimmäinen oli Siltalan pehtoori (1953) ja toinen oli Wind River (2017). Pehtooripäiväelokuvan aikana meinasin nukahtaa, mutta tuo jälkimmäinen oli pienisuurielokuva, joka piti lumisessa otteessaan loppuun asti. 

Lime liittyy löyhästi asiaan. Iltateellä elokuvatauolla iski mieliteko kahdesta täysjyväruisviipaleesta tonnikalalla ja avokadolla. Onneksi kaikkia aineksia löytyi. (Olivat ehkä elämäni parhaat voileivät - jollei lapsuuden ns. hautajaisvoileipiä lasketa... ) Ja limeäkin oli säilömään puoliskaa avokadoa tälle päivälle.

Mielestäni aika helmilause

Harrastan edelleen sanoja ja lauseita. Kerään ja säilön niitä muistiin ja teknisiin tallennusvälineisiin. Joskus tulee merkittyä lähde, joskus se jää pois. Nyt on jälkimmäisen vuoro. Oli jossakin elokuvassa, muistaakseni.

Kun elämä on näin epävarmaa, on sääli tuhlata sitä. Aika helmilause! Ei ole mielestäni toivoton eikä minnacanthmaisen naturalistinen. Sen sijaan realistinen ja jopa toiveikas. Vähän carpe diemiäkin mukana. 

En tuhlaa enää, elän täysillä ja hetkessä ja hieman järkevämmin...

Kaikenlaisia arpajaisia

Osallistun mielelläni arpajaisiin ja kilpailuihin. Joskus olen voittanut - tai aika useinkin, jos tarkkoja ollaan. Pointti olikin siinä tämän jutun kirjoittamiseen...

Osallistuin syksyllä -82 puolisoarpajaisiin lähes sokkona. Sain päävoiton! Ihan oikeasti! Vuosien/vuosikymmenien aikana tuo asia on aina vaan selvennyt. (Sivuhuomautus: Kukaan muu ei olisi jaksanut minua näin pitkään, sillä en todellakaan ole helppo ihminen.)

Eikä tässä vielä kaikki... Arpajaisonnea on riittänyt, kun esikoisarpajaisten (-84) jälkeen on ollut kuopusarpajaiset (-87), miniäarpajaiset (-10), vävyarpajaiset (-13) ja kaiken kukkuraksi lapsenlapsibingoa (-15 ja -19). Hyvää tuuria, sanoisi joku. Minä sanon, että kohtalolla on ollut sormensa pelissä. Olen onnentyttö. 

Empatiaa ja hyviä makuja

Eilen oli hyvä päivä. Aamupäivällä kävelin talon ympäri kahdeksan kierrosta ja ensimmäistä kertaa askelmittari taskussa! Mittari kertoi saavutuksen jälkeen, että olin kävellyt 820 metriä ja kuluttanut siihen aikaa kymmenen minuuttia. 

Hyvään päivään kuului sohvatorkut, mikä ettei. Vedin zetaa viltin alla tunnin verran. Iltapäivällä oli vuorossa sovitun yllätyksen toteuttaminen. Työyhteisöllä oli kausikokous eli ns. pitkä työkokous. Olin kysynyt esimieheltä, voinko tulla käymään ja asia oli hyshys muille. Oli ihanaa nähdä työkavereita ja iloisen yllättyneitä ilmeitä, saada halauksia ja empaattisia sanoja. Taas kerran tuli sellainen tunne, että tuohon Porukkaan on onni kuulua...

Kuvapari on tältä aamulta. Aamupuuron (myssyöljysilmällä) lisäksi aamupalalla oli kahvia ja tuollainen superhyperhyvä voileipä. Nam!

Laiska töitänsä lukee, sairaslomalainen samaten

Äiti-Liisalla oli tapana kysyä puhelinkeskustelun alussa, keskivaiheilla tai lopussa: Mitä oot ropottanu? Siinä sitten tuli lueteltua kaikki mahdollinen tehty työ ja koti-. Tunsin olevani tilivelvollinen, vaikka omaa huushollia asuinkin.

Nyt iski hieman samanlainen pää pölkylle -fiilis. Toki olen edelleen sairaslomalla ja kokki-barista-autonkuljettajani on ottanut lisäksi hoitaakseen myös lähihoitajan pestin. Kiitosrutistus hänelle... Olen ulkoillut lähes päivittäin, mutta lenkit on vielä talonympärikierroksia. Eilen kokeilin spinnata ja vauhti oli olematon ja aika viisi minuuttia. Se liikunnasta. 

Kotitöitä olen tehnyt kahdesti. Viime sunnuntaina leivoin hedelmäleipää ja taikinan vaivaaminen oli ponnistus, joka väsytti. Eilen tein iltaruoan eli pinaattikeittoa. Se sujui jo helpommin ja oli hyvää, vaikka suolaa käytettiin vähemmän mitä ennen. Huomiseksi suunnittelen oman huoneen ikkunalaudan järjestelyä, jotta uudet kukat pääsevät siistille asuinsijalle. Pikku hiljaa...

Tonton -tammikuu

Tämä on tonton -aikaa monelle. Joulumorkkis saa kääntämään kelkan toiseen suuntaan. Suunnanmuutos koskee ruoka- ja juomakelkkaa. Tätä kestää sitten vaihtoehtoisesti kuukauden tai kevään loppuun.

Kohtalolla oli sormensa pelinsä, kun minun kelkkani vaihtoi suuntaa. Tonton missään asiassa ei sovi minun pirtaani, mutta harkinta on jees. Olen kohtalolle sen velkaa. Vähintäänkin. 

Jk.  Tuo teksti on mielestäni kerrassaan hulvaton. Siinä aloitetaan ainakin jotakin....

Joulunpurku oli eilen

Nuuttiin on vielä muutama päivä. Meillä oli eilen joulunpurku. Ikkunoissa on vielä jouluisia verhoja ja pöydillä joululiinoja, mutta nekin vaihtuvat tuota pikaa toisenlaisiin. Pikkuleipiä ja suklaakonvehteja on riittämiin. Jostakin kumman syystä niiden huhuilu on loppunut tai sitten korvani ovat tukossa tai elämäntaparemontti tulee nyt otettua vakavasti. Veikkaan jälkimmäistä. 

Peppi, Anna ja minä

Kun olin lapsi, ihailin kahta fiktiivistä tyttöä. Toinen oli Peppi ja toinen oli Vihervaaran Anna. Molemmilla oli punaiset hiukset. Ehkä siksi värjäsin vähän vanhempana hiuksiani punasävyisiksi hennalla tai hiusvärillä. 

Peppiaikana äiti-Liisa kannatti minua niin, että hän palmikoi letteihini rautalankaa. Sain siis hiukset peppimäiseen muotoon ja muistan käyneeni linja-autolla Kannuksessa pianotunneilla peppileteissäni. Isäni ei ollut merikapteeni, eikä meillä ollut hevosta, mutta Keskipelto oli mielestäni Huvikumpu.

Anna-kirjani olen lukenut monenmonta kertaa. Nyt olen sitten draamasarjaan koukussa, kiitos Esikoisen, joka ilahdutti minua kuukauden Netflix -tilauksella. Ihan pari jaksoa on Annan elämää enää katsomatta kolmen kauden tarjonnasta. 

Loppiainen, otaksun...

Tänään on loppiainen, joka laittaa joulunpyhille pisteen. Laurilassa on viikonpäivät nyt ihan sekaisin. Aamulla joskus mietin ääneen viikonpäivää. Toipilastaloudessa sillä(kään) ei ole mitään merkitystä. Oli miten oli, huomenna kuitenkin on joulukoristeiden ja -valojen kokoontumisajot keittiön pöydällä. Hyvin palvelivat ja pääsevät ottamaan lepiä melkein vuodeksi.