Tyhjässä kirjassa on aikaa

Ostin tammikuussa -21 itselleni kauniin, vaaleanpunaisen ja tyhjän kirjan. Olen merkinnyt siihen suorittamani liikunnat, lukemani kirjat ja myös muita asioita. Kirjassa on tilaa tällekin vuodelle. Se toimii samalla muistilistana pitkäksi aikaa, kun siitä voi sitten yliviivata tapahtuneita juttuja,  En ole mikään bujoiluihminen, mutta olen liimannut sivuille erilaisia inspiraatiotarroja ihanmuutenvaan. Muutama nyt esimerkkinä…

Talvikävelyennätys!

Eilen oli kolmen lenkin päivä ja kun niiden ajan ja matkan laskee yhteen, tein elämäni talvikävelyennätyksen! Ensimmäinen lenkin tein hyvässä säässä, kahdelle muulle lenkille iski melkoinen lumipyry. Jotenkin tilanne oli ihan koominen, kun aurasimme Miehen kanssa illalla ns. paloaseman mäkeä ylös ja kevyen liikenteen väylä oli ihan tukossa ja me vaan mennä tarvottiin eteenpäin puhumatta mitään. Ilmassa oli selvästi selviytymisen taistelua.

Matkaa kertyi ynnättynä kaksikymmentäviisi kilometriä ja aikaa kului neljä tuntia kymmenen minuuttia. Kesällä olisi kiva kokeilla kävellä noin pitkä lenkki yhteen kyytiin (tietysti juoma- ja evästauoilla), mutta katsotaan nyt…

Jk. Selvennyksenä: kaksi lenkkiä kävelin yksin, kolmannella oli Mies mukana. 

Sohvapöytäainesta

Samaisesta paikasta sillihaarukan kanssa löytyi myös tämä kirja. Tämähän oli yhteen aika The Kirja, jota suunnilleen puolet kansasta luki, lainasi, kuunteli ja kommentoi. En ole vielä aloittanut. Tällä hetkellä teos on saanut sohvapöytäkirjastatuksen ihan konkreettisesti. 

Reilu pari vuotta sitten tein kirjaan pohjautuvan naistenlehtitestin ja sain vastaukseksi: Olet nopea ja kilpailuhenkinen punainen. Olet aikaansaava, suora, rehellinen, päättäväinen, määrätietoinen, kärsimätön, kunnianhimoinen ja tehokas ongelmanratkaisija. Saatat ärsytettynä suuttua helposti. Jotakin tunnistan ja tunnustan. 

 

Löysin tällaisen!

Eilen ilahduin suunnattomasti, kun pala lapsuutta tulla tupsahti mieleen ja omaan keittiöön! Käytiin naapurikunnan kierrätyspisteessä viemässä sinne kassillisen verran keittokirjoja. Samalla sitten katseltiin, olisiko jotakin kiinnostavaa. Oli yksi paita töihin, kirjoja ja kuvan sillihaarukka. Se on juuri samanlainen kuin kotikotona Keskipellossa oli ja siksi kotiutin sen. Varsinaiseen sillikäyttöön tuskin päätynee, mutta pikkuhaarukaksi kuitenkin. Niin kuin olisin palannut ajassa viisikymmentäplus vuotta taaksepäin… 

Jk. Tulitikkulaatikkohan on se perinteinen mitta-asteikko, josta voi päätellä haarukan koon. 

Ketut keikkuivat korvissa

Minulla on aika paljon korvakoruja. Kävin tätä varten äsken laskemassa ja sain luvuksi noin seitsemänkymmentä paria. On asiallisia ja humoristisia, värikkäitä ja hillittyjä. Kaiken kaikkiaan monia. Valitsen päivän korut joko vaatteiden värin perusteella tai sitten ihan intuitiolla. Eilen minulla oli töissä ketut keikkumassa korvissa. 

Tunnustan katselevani usein korvakoruvalmistajien sivuja. Ostamiskynnys on nykyään kuitenkin aika korkea, vaikka telineessä on vielä tilaa…

Hajatuksia 9

Kielenkäytössämme on ilmaisu pahan ilman lintu. Sillä kuvataan ihmistä, joka sekoittaa pakan huonolla karmallaan / huonolla käytöksellään. Kaiken kaikkiaan negatiivinen tyyppi. 

Entä jos ottaisimmekin käyttöön sille vastakohdan? Porukan kaikkein mukavin, joka yhdistää eripuraisetkin ja on kaikessa niin myönteinen. Onko hän hyvän ilman lintu?

Ne alkoivat huhuilla

Appelsiinit eli isot oranssit alkoivat huhuilla kaupassa eilen illalla siinä vaiheessa, kun suurin osa ruokaostoksista jo eteni kassahihnalla. Ehdin käydä vielä hakemassa viisi yksilöä piristämään Laurilan aamuja.  Uskon aika vakaasti siihen, että elimistö tietää, mitä haluaa. Tällä kertaa se halusi tuollaista. Joidenkin mielestä se on tietoisen syömisen taitoa. Ehkäkaiketikenties. 

Sain uuden laukun!

Viime viikolla käytiin isommassa lähikaupungissa täsmäostoksilla ja lopuksi mentiin vielä yhdelle kirpparille. Kassan vieressä olevalla mallinukella oli kaunis laukku yli olan  ja kurottauduin ottamaan sen sieltä pois, sillä halusin katsoa laukkua kunnolla. Katsoin ja hypistelin. Mies huomasi, että haluaisin sen ja lupasi ostaa minulle. Ihana mies! 

Laukkuja kyllä minulla on paljon toki ennestäänkin, mutta tuollaista kätevän pientä ei. Kokeilin kotona, että sinne mahtuu Otto hyvin. (iPad, latojan selitys.)

Jk. Kaiken muun lisäksi tuo tekstilappu puhutteli. Kyllä! 

. 

 

Niin että tällainen riippuvuus…

Olen tarjotinihminen. Tunnustan riippuvuuteni. Ja kaikki eivät suinkaan ole kuvassa, kun ainakin yksi on töissä, yksi keittiön pöydällä, yksi omassa huoneessani, yksi olohuoneen pöydällä, yksi Kettulassa ja muutama Pupulassa. Kotosessa taitaa olla seitsemän, jos oikein muistan… 

Niille on kätevä tehdä iltateekattaus, käyttää kukkamaljakon alla, tehdä hyvinkin erikoisia asetelmia, kantaa ruokia pihapöydälle jne. Ja kaiken lisäksi ne ovat kauniita. Luulen, että riippuvuuteni on kroonista laatua. Onneksi niitä on kuulemma pahempiakin…

Rikokset kiinnostavat aina

Lukubuumi jatkuu edelleen… Eilen nappasin vieraammasta kirjastosta muutaman eepoksen mukaani. Kuvassa näkyvän otin selailukirjaksi tai sisustustermiä käyttäen sohvapöytäkirjaksi. Sen verran olin utelias, että plarasin kotona alun sisällysluettelon jo osapuilleen läpi. Kastua ei mainittu, Raunistula pariin kertaan. Huh! 

Kunniamerkki jäi puuttumaan!

Eilen lähdin lounaan jälkeen kävelylenkille. Tarkoituksena oli kävellä edes-jonkin-pituinen lähilenkki. Laurilaksi lähilenkki on lenkin tekeminen yhteisellä pikkutiellä - joskus vain viisi, joskus kymmenen kilometriä. No, lähdin ja aurasin tietä toiseen suuntaan. Käännyin ja aurasin toiseen suuntaan. Toistin tuota  aikani ja samalla pyrytti ja tuuli ja motivaatio ei ollut ihan huipussaan… Kotiin palasin 6,4 kilometrin jälkeen ja kun olin saanut taas kotivaatteet päälle, oli jotenkin suoriutujan olo. Olisin antanut itselleni kunniamerkin, jos voisin niitä jaella ympäriinsä. Haastavan lenkin jälkeen en tehnyt enää koko päivänä muuta hyödyllistä kuin iltaruoan ja pellillisen sämpylöitä. 

Saako olla tyytyväinen, entä onnellinen?

Otsikon kysymys heräsi lukiessani vaikuttajien blogeja. Aiemmin on mieleeni herännyt samaisten lukemisten kanssa se ajatus, että onneksi saan olla ihan tällainen tavisarkeilija. Minulla on oikeus ja lupa olla juuri sellainen kuin haluan ja olenkin kyllä useimmiten tyytyväinen ja onnellinen. Joskus onnellinen ihan lässynlässy-siirappiasteelle asti, mutta sitten vastapainoksi taas joskus harmitus- ja mökötysmielinen. Valitan kun on aihetta. Harvoin. 

Vapaapäivä ja hyvä kirja

Eilen oli vapaapäivä. Lähinnä vain oleilin. Tosin sain myös pyykkikoneen pesemään kaksi koneellista, vaihdoin keittiön pöydälle maatuskavahakankaan ja illalla spinnasin tunnin ennen saunaa. Lopun ajan olin ja luin tai roikuin  somessa.

Tänä vuonna olen kyllä onnistunut kirjavalintojen kanssa tosi hyvin. Eilen aloitin vuoden kymmenennen ja sekin vaikuttaa erittäin onnistuneelta valinnalta. Kolmanneksen luin eilisen mittaan. Jatkan tänään ja vapaana viikonloppuna.

Avasin oven kevääseen!

Sunnuntain virsikirjatyörupeaman jälkeen lähdin tekemään tulppaaniostoksia. Tiesin, että kyseisessä kaupassa oli viimeistä päivää tarjous, johon sortuisin harkitusti. Ostin kaksikymmentä keltaista yksilöä ja hajasijoitin ne sitten kotona seuraavalla tavalla: olohuoneen pöydälle kymmenen, keittiön pöydälle viisi, makuuhuoneen ikkunalaudalle kolme, eteisen pikkupöydälle yhden ja vessan tasolle yhden. Oli muuten hyvä keksintö ja nyt on kukkia vaikka missä! Iltaisin kuljetan kaikki maljakot tuulikaappiin, sillä siellä meillä leikkokukat yleensä yöpyvät. Aamulla sitten ensi töikseni kannan kaikki narskuvat omille näkyvyyspaikoille. Ihanaa, kevättä jo pienesti…

Haluan olla rehellinen

Nautin sekä virsikirjatyöstä että toimistotyöstä. Pidän asiakaspalvelusta. Mutta haluan myös olla rehellinen. Olin viikonlopputöissä veisaamassa ja soittamassa ja tänään ei huvittaisi mennä taas töihin! Hieman asiassa auttaa se ajatus, että huomenna on luppopäivä..,

En ehkä siis ole ihan parhaimmillani tänään tiskin takana, mutta lupaan yrittää.

Siitä tuli tapa!

Päivälleen viisi vuotta sitten se alkoi. Kyllästyin siihen, että olin puuskuttava pullero, joka kävi kyllä aina joskus liikkumassa, mutta ei mitenkään säännöllisesti. Päätin vakaasti aloittaa projektin, joka sai lyhenteekseen VKKV (Vähintään Kolme Kertaa Viikossa). 

Nyt ollaan tilanteessa, jossa en puhu enää mistään projektista. Tämä on elämäntapa, rutiini muiden joukossa. On ihan pakko päästä ulos ja kävely on nykyään minun tapani voida hyvin. 

Viiden vuoden aikana olen kuluttanut monet kengät, pudottanut monet kilot, kulkenut samoja ja eri teitä, pyyhkinyt hikeä otsalta, liikkunut yksin ja parhaan kaverin kanssa. Kilometrejä on kertynyt useampi tuhat. Viiden vuoden aikana olen joutunut kahden viikon aikana toteamaan, että tästä tuli nyt hutiviikko - ja toisen viikon olin sairaalassa ja toisen toipilaana kotona. Eli se, joka alkoi projektina, on toiminut niin hyvin, että se tuli elämään jäädäkseen.

Ihan kuin olisi joulu!

Eilen laitoin Icebugit jalkoihin, kun lähdin kävellen kirjastoon. (Taviskengillä olisi liikkuminen ollutkin riskaabelia ja hidasta.) Hyvin selvisin hyötykävelylenkistä. Hain varaamani neljä kirjaa ja nappasin vielä uutuuskarusellista yhden tietokirjan kaiken kukkuraksi. Ihan kuin olisi joulu! Näin totesin poislähtiessäni tuon pinon kanssa ja siltä minusta todella tuntui ja tuntuu. Lukeminen kannattaa, kannattelee ja kantaa. Aina! Näin olisi voinut sanoa nelivuotias Marjatta ja saman sanoo kuusikymmentäkaksivuotias.

Sanoja ja tokaisuja

Meidän klaanin pikkupojat on myös tehty oivista sanoista, nokkelista lauseista ja verrattomista ilmauksista. Mummun oikeudella (since 2015) jaan yhden kummaltakin. Ykkösen tokaisun olen kirjoittanut viime syksyltä muistiin. Suomenkielessä on aika vähän Q-kirjaimella alkavia sanoja. On Quorn ja kuokka (quokka).

Kakkosen ja Esikoisen kanssa käytiin eilen videopuhelukeskustelu. Esikoinen kysyi pojalta: Kuka on isän sisko. Kuka on isän pikkusisko? Kakkonen mietti hetken aikaa ja vastasi: Mummu. Kun olen rehellinen, niin minulle tuli kyllä tuosta väärästä vastauksesta hyvä mieli… 

Arjen keksintö

Kovilla pakkasilla kävelin ihan kohtuupituisia lenkkejä ja vaatetin itseni kuin naparetkeilijän ainakin. Sitten jossakin vaiheessa huomasin, että housuntaskussa kulkeva askelmittari oli hyvin luovalla tuulella ja ei varsinkaan pitänyt siitä, että kesken lenkkiä kurkkasin saldoa. No, löysin jostakin sukanaloituksen ja luovutin sen punaisen mittarin talvivaatteeksi. Nyt taskussa tarkenee ja kun kaiken lisäksi minulla on toinen mittari (sininen), se kulkee takintaskussa ja siitä voin kuikuilla kertyneen matkan milloin vain. Mittareiden tuloksissa on joskus sadan, joskus muutaman sadan askelheitto. Nykyään olen ottanut tavaksi laskea mittareiden askellukemien keskiarvo ja siitä matka. Se totuus on minulle tyystin riittävä ja oikea.

Jk. Äidinkielemme kauneimpia sanoja on mielestäni tuo tyystin. Käytän sitä harvoin ja harkiten.

Kuva riitti tällä(kin) kertaa

Jossakin vaiheessa elämääni ajattelin, että minun tehtäväkseni on annettu ostaa kaikki tekstilliset taulut kirppareilta. Toteutin tuota ajatusta uskollisesti jonkin aikaa, mutta sitten lopetin. Nykyään riittää jo kuva ja joskus vain pelkkä vilkaisu ja silmänluonti. Tätä nimenomaista taulua en todellakaan veisi työpaikan seinälle…

 

Ihminen osaa, minkä tahtoo

Työpaikan kahvihuoneen ikikalenteri pysähdytti ja laittoi pienelle paikalle. Ihminen osaa, minkä tahtoo. Tahdonko minä? En koe olevani muutosvastarintamanainen ja joskus olen hämmästyttänyt ja kummastuttanut itsenikin, kun lähes päätä pahkaa olen ummikkona räpiköinyt uusiin työhaasteisiin. Ehkä se johtuu tästä oinasluonteestani, joka innostuu milloin mistäkin. Tai tähtien suotuisasta asennosta. Tai pohjattomasta uteliaisuudesta. Niin tai näin - joka tapauksessa kalenteri pysähdytti. Se kai olikin sen tarkoitus.

 

Ottamuksia 118

Piano viettää tulevana syksynä nelikymppisiään. Se on syksylleen yhtä vanha kuin meidän tarinamme. Kuopukselta peritty liina peitti kannen jouluna ja saa jäädä paikalleen siihen asti, kun The Kevätolo iskee huusholliin ja muuttaa liinat ja  verhot. (Tai verhot kyllä jo Nuuttina.) 

Laulukirjoja ja nuotteja on aina soittimen päällä, mutta kukkamaljakkoa vesineen ja kukkineen ei koskaan! Sitä olen virsikirjatöissäkin toitottanut - varmasti lähes kyllästymiseen saakka… 

Olipa meillä hyvää ruokaa!

Eilen varasin itselleni kokkausvuoron. Tein pyörykkätaikinan ja pyörittelen siitä uunipannulle paistumaan parikymmentä suhteellisen tasakokoista palloa. Paistoaikana tein salaatin, johon tuli jäävuorisalaattia, yksi veriappelsiini kuorittuna ja pilkottuna, pätkä kurkkua, aurajuuston jämät, pari saksanpähkinää joulun herkkulautaselta ja liraus Myssyfarmin rypsiöljyä. Seuralaisiksi pöytään pääsivät myös marinoitujen kikherneiden loput, uutuusnäkkärit ja kylmä jogurtti-yrttijuustokastike. Niin ja tietysti karahvillinen raikasta vettä.

Ruoka oli hyvää, kaunista ja täyttävää.  (Pyöryköistä syötiin yhteensä kymmenen, joten niitä jäi toisellekin ruokakerralle.)  Syötiin iltapäiväneljän aikoihin ja nälkä ei tullut ennen kuin iltakymmeneltä.

Jk. Pöydässä on vielä joululiina. Lainattiin Ykkösen ja Kakkosen ruokailualustoja, kun ne olivat välikössä päällimmäisinä. 

Joulukoristeet jäähylle ja unohtunut seimi

Eilen oli ensimmäinen loppiaisen jälkeinen arkipäivä ja Laurilan kalenterissa sillä on vakituinen teemapäivä. Teemapäivä on nimeltään Joulukoristeiden kokoontumisajot. Koristeet ja jouluvalot kerätään pois joka huoneesta, kuistilta ja Kettulasta. Kannettiin tontut sun muut keittiön pöydälle ja otin pari kuvaa, kun poseerasivat niin kiltisti. Sitten pakkasin kaikki moneen laatikkoon ja Mies vei laatikot varaston ylähyllylle jäähylle. 

Yleensä aina jotakin jää nenän varjoon. Niin tälläkin kertaa. Tänä aamuna mieleeni pälkähti yhtäkkiä, että seimi unohtui! Niinhän siinä kävi. Seimi töröttää edelleen elokuvahyllyssä. (Todistekuva otettu kaksi minuuttia sitten:) 

No, ehkäpä seimi voi lomailla hoosiannatonttujen kanssa samassa laatikossa eteisen vihreän senkin alahyllyllä… Tämän kerran. 

Kevättä kohti hiivitään!

Tällä hetkellä lunta on jo kiitettävästi. Pihapöydällä ja sen penkeillä on melkoinen lumivaahtokuorrutus. Lyhtykin on saanut katolleen valkoisen hatun. Eilen iltapäivällä tulin kävelylenkiltä ja pysähdyin ottamaan muutaman kuvan. Päiväkin tuntuu muuten jo ihan oikeasti saaneen pituutta lisää eli kevättä kohti tässä hiivitään. 

Ilman sädekehiä ja pyhyyskertoimia

Normaaliviikkoon mahtuu kaksi virastopäivää. Tuota työtä olen tehnyt nyt vakituisesti reilut seitsemän vuotta. Viihdyn työssäni, vaikka joskus välillä harmittaa ja suututtaa. Eli siis seurakunnan töissä on ihan samanlaista kuin muuallakin - ilman mitään sädekehiä tai pyhyyskertoimia. Tuliko se yllätyksenä? 

Jk. Nyt on neljän päivän vapaa. Kotonakin välillä harmittaa ja suututtaa. Onneksi vain välillä.

Ottamuksia 117

Maanantaina otin kuvia työpaikan yksityskohdista. Eilen kokosin niistä kollaasin. Tänään menen taas samojen yksityskohtien pariin ja nautin. Viihtyisä ympäristö on enemmän kuin sata jänistä ja sille voi laulaa kolminkertaisen aamenen.

Sen tusinan lisäksi luin viime vuonna nämä kirjat

 

Heti alkuun varoitus: Listassa on yhdeksänkymmentäneljä kirjaa eli lista on tosiaankin pitkä kuin nälkävuosi. Kirjasin nämä kuitenkin hyvän ystäväni Pöllön pyynnöstä, jotta hän voisi kuikuilla itselleen paljon uusia lukukohteita. - Kerro minulle, mitä luet ja minä kerron, millainen olet. Siinäpä teille miettimistä! 

Helen Monks Takhar: Kaikki mitä halusit

Belinda Bauer: Kauniit kuollessaan

J.P.Delaney: Usko minua

Sayaka Murata: Lähikaupan nainen

Stephen King: Keveys

Pirjo Hassinen: Hämärän aika

Tuomas Kyrö: Kirjoituskonevaras

Risto Pakarinen: Jonain päivänä Jennifer

Ritva Hellsten: Ritva

Hyppe Salmi: Aaltoja ja asiattomuuksia

Jaana Taponen: Taikamatto

Catharuna Ingelman-Sundberg: Kakkua, kiitos!

Beth Morrey: Missy Carmichaelin rakkaustarina

Kate Elisabeth Russell: Vanessa

Miika Nousiainen: Pintaremontti

Wendy Mitchell: Joku jonka tunsin

Nicolas Barreau: Pienten ihmeiden kahvila

Annamari Marttinen: Häiriömerkintä

Paula Noronen: Tarja Kulho, räkkärimarketin kassa

Benedict Wells: Yksinäisyyden jälkeen

Maija Kajanto: Mittoja ja tilaustöitä

Philip Teir: Neitsytpolku

Tuula-Liina Varis: Sattunut syntymään

Juha Seppälä: Syntymättömän testamentti

Maria Peters: Kapellimestari

Lars Kepler: Peilimies

Anna-Leena Härkönen: Olis niin kiva

Suvi Ratinen: Hyvä tarjous

Sari Pöyliö: Rakkauden ja tulehduksen oireita

Otto Lehtinen: Nämä kallisarvoiset asiat

Belinda Bauer: Katkeamispiste

Marja Kangas: Miestä näkyvissä

Ritva Hellsten: Lea

Heleena Lönnroth: Talo pellon laidalla

Cathy Kelly: Perhesiteitä

Natalie Cox: Ota minut syliin

Sofia Lundberg: Tapaa minut tammen alla

Domenico Starnone: Paljastus

Minna Lindgren: Armon Anneli

Elisabeth Kay: Seitsemän valhetta

Sofia Lundberg: Kuin höyhen tuulessa

Katariina Vuori: Pula-ajalla

Willy Lindfelt: Miltä tuntuu tappaa

Risto Oikarinen: Piispa

Caroline Eriksson: Kadonneet

Mary Higgins Clark: En sua silmistäni saa

Helena Steen: Paikka hyvässä perheessä

Saara Cantell: Kesken jääneet hetket

Anne Swärd: Jackie

Ida Pimenoff: Kutsu minut

Anna-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa

 Cecilia Ahern: Nainen joka sai siivet selkäänsä ja muita kertomuksia

Julien Sandrel: Unelmien lista

Ilkka Hackman: Tähän aikaan huomenna

Anders Roskind: Sä kasvoit neito kaunoinen

Ian McEwan: Rannalla

Leah Mercer: Sinä olet arvoitus

Maisku Myllymäki: Holly

Christy Lefter: Aleppon mehiläistarhuri

Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo

Petri Vartiainen: Isäasentoja

Hanna Brotherus: Ainoa kotini

Petri Vartiainen: Miehen ryhti

Denisw Rudberg: Seitsemän syytä kuolla

Katja Kärki: Eeled

Helmi Kekkonen: Tämän naisen elämä

Maija Kajanto: Kuin tilauksesta

Simone Beauvoir: Erottamattomat

Jarkko Tontti: Haava

Heleena Lönnroth: Kosto

Rebecca Serle: Viisi vuotta myöhemmin

Anna-Leena Härkönen: Rikospaikka

Sanna Wikström: Elämä ensin

Tommi Liimatta: Hautajaiskwngät

Laura Malmivaara: Vaiti

Petri Tamminen: Se sano

Saara Cantell: Kaikki tuoksuu lumelta

Marie Hermanson: Laakso

Johanna Venho: Syyskirja

Kirsi Pehkonen: Riihikuivaa satoa Jylhäsalmella

Eva Frantz: Suvisaari

Anja Snellman: Kaikki minun isäni 

Joel Dicker: Huoneen 622 arvoitus

Asta Olivia Nordenhof: Löysää rahaa

Paula Noronen: Tarja Kulho lomalle lompsis

Anne S.Radge: Talon tytär

Juha Itkonen: Kaikki oli heidän

Minna Marsh: Henkäys

Tove Alsterdal: Juurakko

Regina Rask: Jouluihminen

Kristiina Saha: Minäpäivät

Camilla Läckberg: Kultahäkki

Adeline Dieudonne: Oikeaa elämää

Virginie Grimaldi: Suloisimmat hetket

Peppiolo

Vuoden ensimmäisenä päivänä iski peppiolo. Ehkä se johtui siitä, että lenkille laitoin ulkohousujen alle juuri nuo raitakalsarit ja kotiintullessa vedin jalkaani villasukat. Sitten puuttuikin enää mekko/mekkonen ja tällä kertaa se oli Peppi. 

Tänään menen yhdeksän päivän jouluvapaan jälkeen töihin. Vapaa on ollut virkistävä, hyvä ja onellinen. Yritän säilyttää töissä tuon kuvan peppiolon, vaikka pukeudunkin sinne ihan asiallisesti.

Sadankuuden kirjan vuosi

 

Viime vuonna luin ennätyspaljon ja hyvin monenlaisia kirjoja. Säästän teitä nälkävuoden pituiselta listalta, mutta päätin valita tusinaparhaimmiston.. Kirjat eivät kuitenkaan ole listassa parhausjärjestyksessä, vaan lukemisjärjestyksessä. Suosittelen! 

Tiiu Takalo: Memento mori

Anni Kytömäki: Margarita

Richard Powers: Ikipuut

Pirkko Soininen: Valosta rakentuvat huoneet

Joonatan Tola: Punainen planeetta

Anneli Kanto: Rottien pyhimys

Sussanna Alakoski: Pumpulienkeli

Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto

Aleksis Kivi/Juha Hurme: Seitsemän veljestä

Matti Rönkä: Surutalo

Pirkko Saisio: Passio

Joel Elstelä: Sirkusleijonan mieli

Kahdessa vuodessa viisituhatta kilometriä!!

Olen aika päättäväinen, jos sille päälle satun. Viime vuosi oli ensimmäinen todellinen kävelyvuosi. Se toimi hyvin kunnonkohottajana, painonpudottajana ja terveydenedistäjänä. Kokonaiskilometrimääräksi sain silloin 2450. Koska olen isojen lukujen ja ennen kaikkea tasalukujen ystävä, päätin laittaa uudeksi tavoitteeksi sen verran lisää, että niistä tulisi yhteensä viisi tonttua. Ja pääsin tavoitteeseen! Näiden kahden vuoden aikana olen kävellyt helteessä, tuulessa, ukkosen uhatessa, lumisateessa, vesisateessa, lumituiskussa, nuppineulamaisessa sateessa, lähes-lumimyrskyssä, pakkasessa, paukkupakkasessa. Olen kävellyt suurimman osan lenkeistä mielelläni, mutta mukana on myös muutamia neljännes- ja puoliväkisin asteltuja. Aika usein on mukanani ollut Paras Kaveri eli Mies. 

Eilen ynnäsin myös koko vuoden liikunnan. Sitä oli yhteensä 506 tuntia 26 minuuttia. Keskimäärin liikuin 83 minuuttia per päivä. Kävelin, spinnasin ja paristi hölkkäsin. Erittäin hyvä liikuntavuosi on siis takana! 

Jk. Liikuntaa jatkan edelleen ja kaikki kirjaan ylös. On tämä vaan niin ihana harrastus!