Töissä olen tekemisissä elämän ääripäiden kanssa. Keskusteluissa puhutaan elämän alusta ja lopusta. Viraston kautta sovitaan kasteita ja hautajaisia. Aika usein kaksi kysymyslausetta toistuu...
Joko vauvalla on rytmi? Kasteen kellonaikaan kun voidaan vaikuttaa, jos papin kalenterissa sattuu olemaan enemmänkin tyhjää toivotun päivän kohdalla. Kysymykseeni saan useimmiten vastaukseksi naurahduksen. Eipä niin pienellä päivärytmiä olekaan, mutta isommilla sisaruksilla jo on.
Tuliko kuolema yllättäen? Kysymys avaa puhetulvan ja puhepadon. Juuri tuollaisessa tilanteessa on hyvä olla aikaa kuuntelemiseen.
Näillä kahdella kysymyksellä on yhteistä se, että keskustelu saattaa keskeytyä itkuun. Ensimmäisessä tapauksessa itkee päähenkilö, toisessa omainen. Hetken kuluttua taas jatketaan, mutta kiireettä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti