Lumitalvi ja kävely on haastava yhtälö. Eilen lähdin lähilenkille ennen lumiauraa ja puskin menemään hitaasti ja etukumarassa. Kaiken lumen keskellä ei siinä vaiheessa ollut kuin Miehen meno- ja paluuaskeleet, kun hän vei aamulla lehden naapuriin. Omia askeleita kertyi lumeen, mutta reitti ei helpottunut ollenkaan. Välillä kävelin postipolkua moneen kertaan ja se oli kuin leikkiä! (Sen oli Mies lapioinut jo aamusta.)
Kävelylenkin jälkeen olin ihan reporankana, mutta samalla kertaa hyvin onnellinen. Onnellinen siksi, että vuosi sitten en olisi millään jaksanut kävellä tuollaisessa lumipuurossa.
Jk. Kuva on neljän vuoden takaa ja ihan sellaiselta normilumitalvelta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti