maanantai 1. elokuuta 2016

Virsikirja, lehmät ja soijarouhe


Eilen oli tapahtumarikas ja hyvä päivä. Aamulla olin töissä vanhassa kirkossa ja siellä nykyaika ja vanha aika kohtasivat: soitin polkuharmonilla yksiäänisestä virsikirjasta ja messujärjestystä seurasin tabletista. Hupaisaa!
Päivällä ajettiin Karjokosken tilalle katselemaan eläimiä. Tilalla oli avoimet ovet ja meitä vieraita oli liikkeellä ihan kiitettävästi - etenkin pieniä lapsia ja ehdinkin jo miettiä, että ensi kesänä mennään pikkumiehen kanssa katsomaan irlisti eläimiä... Vaikka itsekin asutaan ihan maalla, on maatila elämys. Kiitokset tilan väelle ystävällisyydestä! 
Iltapäivän kuunnelma liittyi myös vähän aiheeseen, kun se oli ensimmäinen osa kaksiosaisesta kuunnelmasta Karjakko ja kartanon kummitus. Taattua 70-luvun Radioteatteria, loistava Eriikka Magnusson pääroolissa. 
Iltaruoaksi väsäsin piparjuurituorejuustolla maustettuja soijarouhepulleroita, kukkakaalipaistosta ja salaattia. Hyviä makuja kaikissa, vaikka pulleroista varsinainen suola jäikin pois. 
Illalla siirsin Karjokoskella otetut kuvat muistikortilta läppärille ja tein kuvakollaasia. Uni Matti Anselmi oli jo aikaisin liikkeellä unihiekkasäkkinsä kanssa, joten nukkumaan mentiin jo kymmenen jälkeen. Onnellisina ja tyytyväisinä. 




3 kommenttia:

  1. Onko polkuharmoni se samanlainen, mikä oli aikanaan kouluissa (minäkin olen aloittanut koulunkäyntini kansakoulussa...) ja joilla opettaja soitti aamuisin aamunavauksessa, kun laulettiin joku virsi? Ja tietenkin joulu- ja kevätjuhlissa ja jos oli joku muu syy? Niin kuin nyt koulun alku, joka on edessä parin viikon päästä....

    Voi kun minä oon unohtanut nuo radion kuunnelmmat ihan kokonaan! Meillä on telkkari auki päivät pitkät, niin etten muista edes tietokoneelta kuulokkeilta radiota kuunnella. Ainoastaaan CD:ltä joskus kuuntelen Noita Nokinenän seikkailuita ja Jukka Parkkisen kirjoittamia Karhukirjeitä. Isoa ihmistä välillä lapsettaa.... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri sellainen kansakouluharmoni! Oi, kuunnelmat on aivan ihania - meillä niiden kuunteleminen on usein sunnuntaiharrastuksena.

      Poista
  2. Lapset tykkäävät eläimistä, kiva kun on paikka missä niitä voi katsella. Hauska juttu toi mitä tapahtui kirkossa :)

    VastaaPoista