Tähän ikään (57) mennessä olen ehtinyt aloittaa kymmeniä ja taas kymmeniä päiväkirjoja. Tyhjät kirjat ovat houkuttelevan kauniita paperikaupassa ja niihin tulee aina sorruttua. Opiskeluaikana kirjoittelin aika säännöllisesti päiväkirjoja (ne ovat tallessa), mutta sen jälkeen olen aloittanut ja lopettanut monenmonta kertaa. Päiväkirja olisi hyvin paljastava ja itseterapeuttinen väline, mutta ei toimi minulla. Ei ollenkaan.
Blogi sen sijaan toimii ja on toiminut jo yli seitsemän vuotta. Kirjoitan monesta syystä. Itselleni vähän niin kuin päiväkirjana/lokikirjana. Ystäville/lukijoille/tukijoille sitten kirjeenä/postikorttina. Ilahdun jokaisesta kommentista, vaikka en kommenttien toivossa kirjoitakaan. Jos niin tekisin, olisi tekstini toisenlaista. Ehkä.
Kirjoitan, sillä se on minulle eräänlaista sisään- ja uloshengittämistä. Jokainen sana, jokainen lause. Kirjoittamisella pidän pääni kasassa ja tunteet tasapainossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti