Kärsitkö kotisokeudesta?

Viikonloppuna opin uuden sanan, joka on kotisokea. Siis sellainen, joka näkee kaikkien toisten kodeissa hienoa ja tavoiteltavaa ja jolle oma koti on sitten vain välttämätön paha, maanvaiva, sietämätön rotankolo. Tai jos ei nyt niin pahasti, mutta kuitenkin huonompi kuin muiden kodit. 

Lapsuudesta muistan sen, kun tultiin kyläilemästä jostakin ja äiti aina oli niin tyytyväinen meidän omaan kotiimme. Äiti ei siis ollut kotisokea ollenkaan. En minäkään ole. Ihailen toisten hienoja koteja, kauniita sisustuksia, tilaratkaisuja ihan vilpittömästi. Samalla kuitenkin tiedän, että en viihtyisi niissä tiloissa pitkään ja että rakastan omaa pientä kotiamme suunnattoman paljon. Vuosien ja vuosikymmenien aikana tästä on tullut meille sopiva pakopaikka, jossa viihdymme. Se on kylliksi.

Jk. Voi olla, että käsitin sanan vähän väärin. Ei se mitään. Minulle se toimii tuollaisena varsin hyvin.