tiistai 31. elokuuta 2021

Ottamuksia 105

 

Eilen olin töissä iltaviiteen. Ruoan jälkeen laiskotti ihan täpöllä, mutta vääntäydyin kuitenkin lenkille kahdesta syystä. Ensinnäkin oli uuden liikuntaviikon ensimmäinen päivä, joten tilasto lähti taas nollasta ja toiseksi oli niin mielettömän kaunis ilta. Lupasin puoliääneen itselleni, että saan lopettaa vaikka kuinka lyhyeen, mutta kyllähän minä itseni tiedän… Sinniä riitti kuuteen kilometriin. Kävelin lähilenkkiä eli samaa tienpätkää moneen kertaan. Horsmahöytyvät muistuttivat puuvillapeltojen hörsylöitä ja pakkohan ne oli tallentaa! 

maanantai 30. elokuuta 2021

Viisaita sanoja!


Nähtävästi yksi keräilykohteeni on sitaatit… Kuvan lainaus on Pikku Prinssin isän tekstiä. Aikaisemmin repäisin vanhoista lehdistä talteen näitä, mutta nykyään lehti pysyy ehjänä ja nappaan tekstistä kuvan. Säilyy luultavasti paremmin tallessa kuvana kuin repalereunamuotoisena ja lehden voi kierrättää eteenpäin seuraavalle lukijalle.
Takana on aurinkoinen ja hyvä viikonloppu. On virtaa mennä töihin! 

sunnuntai 29. elokuuta 2021

Postikortti eiliseltä


Eilen illalla sytyteltiin ulkokynttilöitä lyhtyihin, laitettiin tulet ulkouuniin, kannettiin Kettulan isolle pöydälle naposteltavaa ja siemailtavaa, puettiin kaiken varalta monta vaatekerrosta päällekkäin ja alettiin viettää iltaa. Puoli yhteentoista istuttiin tulen ääressä ja tuijotettiin sitä. Kettulassa istuttiin puoleenyöhön asti. Sitten sisällä katsoin vielä yhden jakson Syke -sarjan kakkoskautta, kävin pesulla ja mentiin nukkumaan. Tosin luettiin vielä vähän aikaa, joten taisin sammuttaa viimeisenkin lukulampun lähempänä puolta kahta. - Nyt aamulla kuvasin lyhtyjä ja uunin. Meillä oli hyvät venetsialaiset, eikä tukka ole kipeä…

lauantai 28. elokuuta 2021

Hipihiljaa tai sikiunessa


Tänään on Suomen luonnon päivä. Kuvassa on sudenkorentovainaja tiistain kävelylenkiltä. Oli Verkkalansillan kupeessa hipihiljaa. Sudenkorento kuuluu pöllöjen kanssa niihin eläinedustajiin, joita pelkään. En ollut yhtään silti vahingoniloinen, vaikka tämä yksilö virui hengettömänä. Enkä minä tiedä, vaikka se olikin ihan sikiunessa… Näpsäsin pari kuvaa ja ihastelin sinisiä silmiä ja siipien pitsikuviota. R.I.P. 


perjantai 27. elokuuta 2021

Herkuttelua


Tiistaina törsäsin ja ostin meille paketillisen (4 kpl) keltaisia kiivejä. Kappalehinta oli vähän yli euro. Eilen aamulla niistä syötiin kaksi ja olivat kyllä tosi hyviä! Herkullinen lisä aamupalaan, joka useimmiten on meillä samanlainen - puuroa, leipää, kananmunia, kahvia, teetä. Suhteeni aamupuuroon on vaihteleva. Syön ehkä kahtena tai kolmena aamuna viikossa eli silloin kun sattuu olemaan puuro-olo. 

torstai 26. elokuuta 2021

Kasvun voima on valtava


Eilen töissä huomasin ilokseni, että toimistokukat voivat hyvin. Huomioni kiinnittyi erityisesti saniaiseen ja nappasin siitä kuvan. Kotona sitten muistelin, että olen varmaankin kuvannut sen myös siinä vaiheessa, kun kasvi muutti (ensin kaupasta Laurilaan ja pari päivää myöhemmin Laurilasta) pappilaan. Löysin ja tein nyt aamulla yhdistelmäkuvan. Kasvun voima on valtava. 

keskiviikko 25. elokuuta 2021

Vau, mikä burgeri!


Eilen oli viimeinen lomaspäivä ja siihen kuului muun muassa ulkoruokinta. Löysimme itsemme Konttiravintola Mortonista ja voi sanoa, että oli makujen sinfoniaa! Jos annoksesta jotakin huomautettavaa olisi, kohdistuisi se mielestäni liian tavallisiin sämpylöihin eli siitä ropisi pari miinuspisteitä. Plussia tuli ranskalaisista, dipistä, pihvistä, lisukkeista, paikasta ja palvelusta. Mennään joskus toistekin! 
Kävin myös pitkällä iltalenkillä (11,3 km). Maanantaina ei huvittanut, joten jäin mieluummin sohvannurkkaan sukankutimen kanssa. Eilen oli tosi hyvä fiilis koko lenkin ajan.
Lomasraportin saatte huomenna luettavaksi, kun näissä työaamuissa on jotenkin vähemmän kirjoitusaikaa… 

tiistai 24. elokuuta 2021

Ottamuksia 104

Eilen illalla nostin isomman tyypin tuolilta sohvalle ja hain pienemmän olohuoneen rahilta kaverikuvaa varten. Molemmat ovat samaisesta autoliikkeestä kotoisin, joten ovat sukulaisia keskenään. Siellä ovat varmasti tavanneetkin, mutta tuo eilisillan kohtaaminen oli ensimmäinen Laurilan maaperällä. (Pienempikin on ollut meillä kohta jo vuoden, joten ihan vauvasta ei enää ole kysymys.)

 

maanantai 23. elokuuta 2021

Joku oli sotkenut, mutta minä siivosin!


Joku oli taas ehtinyt laittaa huoneeni mullin mallin, vaikka ihan kaikessa rauhassa täällä lomailen. Sohvan päällä lojui puolipitoisia vaatteita, puhtaita vaatteita, urkunuotteja, pikkusälää, lehtiä, askartelulaatikoita ja tyhjä matkakassi. No, vein tavarat oikeille paikoille ja löysin alta siistin tummanharmaan vuodesohvan… 
Pari päivää aikaisemmin olin jo siivonnut ikkunalaudan ja dekodeerannut sen uusiksi. Kaktushankinnat pääsivät uusiin pikkuruukkuihin ja olkkarin erikokoiset lasipullot muuttivat viherkasviviidakon tieltä parempaan paikkaan. Kyllä nyt taas kelpaa! Hieman kauhunsekaisin tuntein ajattelen, että toivottavasti se Joku ei tule pitkään aikaan tänne sotkimaan…

sunnuntai 22. elokuuta 2021

Ollaan varjossa!


Elokuu on varjokuukausi, jos mikä. Hyvin usein olen lomaillut lyhyesti tai pitemmästi juuri elokuussa, joten minulle se on tuttu myös rentoilukuukautena. Eli olen siis ollut varjossa, kun työn säteilyä ei ole ollut! - Tätä varjoilua on vielä pari päivää jäljellä ja sitten keskiviikkoaamuna palaan sähköpöydän ääreen.

lauantai 21. elokuuta 2021

Tein hyvän päätöksen 16.1.2017!


Pitkään elämään (nyt 62 v) mahtuu monia päätöksiä. Yksi parhaimmista on se, jonka tein 16.1.2017. (Tärkeät päivämäärät pysyvät muistissa…) Silloin kyllästyin omaan huonoon kuntooni, pullero-olemukseeni ja puuskuttamiseeni. Päätin ottaa liikunnan säännöllisesti viikkooni mukaan ja vähintään kolme kertaa viikon mittaan. (Olin toki sitä ennenkin liikkunut välillä paljonkin ja ahkerasti, mutta epämääräisen epäsäntillisesti.) 
Reilut neljä vuotta olen nyt kävellyt, spinnannut, fillaroinut, hölkännyt, lumikenkäillyt eli sään ja fiiliksen mukaan olen mennyt. Lempilajini on ehdottomasti kävely. Se sujuu missä vain ja milloin vain. Ei tarvita kuin hyvät kengät. Kuvassa on taas uudet odottamassa käyttöönottoa, mutta sitten vasta, kun nykyiset haluavat lopettaa yhteistyön…
Tänä aikana on kunto parantunut huomattavasti. Vaatteet on pienentyneet ja minä niiden sisällä. Päätös on ollut hyvä! 

perjantai 20. elokuuta 2021

Krooninen kaunosielu


Minussa on aina asunut kaunosielu. Tarkempaa sijaintipaikkaa sille en tiedä - olisikohan kenties jossakin kateenkorvan paikkeilla tai hippokampuksen vieressä… Sen toimivuutta ei mitata mittareilla, ei labrakokeilla eikä kuvantamisella. Sen olemassaolon huomaa yleensä silloin, kun on menossa kukkienpoimimishetki tai tyynynpäällistenvaihtokausi tai kirjahyllynoikomiskvartaali. Olen luokitellut ominaisuuden krooniseksi, mutta tulen toimeen sen kanssa.

Jk. Minä huvittelen usein keksimällä kirjoille nimiä. Tuo otsikkokin toimisi hyvin muodossa Krooninen kaunosielu ja muita kertomuksia…