Työ valitsi minut

Lapsuuteen kuului se, että saatiin mennä aina joskus isää vastaan töihin kunnantoimistolle. Isän huoneessa oli arkistokaappi (kuvan kaappi), paljon paperia, iso pöytä ja suoraselkäisiä puutuoleja. Työisä oli vähän erilainen kuin koti-isä, mutta tuntui joka kerta ilahtuvan hakijasta.

Ja miksi minä tätä nyt muistelen? No, arkistokaappikuva valikoitui päivän kuvaksi ja tajusin, että ehkä minun kiinnostukseni toimistotyöhön johtuukin noin kaukaa! Ehkä ympyrä tavallaan sulkeutuikin, kun kaksi vuotta sitten minusta tuli toimistosihteeri. Ehkä minä en valinnutkaan työtä, vaan työ minut. Aikaa kului vuosikymmeniä ja matka oli pitkä, mutta se kannatti...

Elokuu alkaa eellä ja loppuu kohta

Elokuun loppuhenkäykset ovat käsillä/käsissä ja kohta on aika toivottaa syyskuu tervetulleeksi kehiin. Syyskuu oli ennen muinoin koulunalkamiskuukausi ja sen mieltää kyllä vieläkin reppukuukaudeksi, jolloin uutuuttaan narisevat ja natisevat reput matkaavat aamu aamun jälkeen pienemmissä ja suuremmissa selissä. Vieläkin, vaikka meillä ei koululaisia ole kuin naapurissa. 

Mutta ei mennä asioiden edelle, vaan eletään elokuu ensin loppuun. Se on sen ansainnut, sillä se(kin) on ollut hyvä kuukausi...

Jk. Yksi trivia vielä elokuusta: se on ainoa kuukausi, jolloin ei ole yhtään maallista eikä hengellistä merkkipäivää. 

Tähän viestiin ei voi vastata

Eilisen viimeinen tietohan oli se, että klo 24 mennessä pitäisi sähköjen palautua ja sanoin olevani hieman skeptinen asian suhteen. No, klo 0.02 olivat Elenian tädit laittaneet viestin ja kertoneet, että ei nyt vielä kuitenkaan ja vasta klo 4.00 mennessä. (Onneksi olin silloin jo unten mailla ja kännykkä suljettuna.) Seuraava viesti oli tullut klo 0.45 ja siinä kerrottiin, että teillä on nyt sähköt. Lopussa luki, että tähän viestiin ei voi vastata. Harmi, kun juuri tuohon viestiin olisin halunnut vastata! Olisin sanonut, että kiitos! 

Jk. Nyt oli pitkäaikaisin katkokesto ikipäivinä meillä: 34,5 tuntia. Aggregaatti, trangia, kynttilät olivat käytössä ja siunailimme myös sitä, että minulla on sähköistetty työpaikka kolmen ja puolen kilometrin päässä...

Onko teillä sähköt?

Eilen jäi päiväkahvit juomatta (ja ne on edelleen juomatta!), kun Rauli myrskysi ja mesoi niin hirveästi, että sähköt meni päiväkahden aikaan meiltä ja moniltamonilta muilta. Piti tulla  takaisin iltaseitsemältä, ei tullut. Uusi tieto oli, että aamuneljältä, ei tullut. No, entä sitten aamukymmeneltä, ei tullut. Nyt Elenian sivulla on tieto, että iltapäiväneljältä pitäisi tulla tai siis siihen mennessä. 

Äsken polkaisin työpaikalle, kun kartasta katsoin, että täällä on sähköt. Nyt on Steve ja Reino kumpikin piuhan päässä ja äsken söin nuudeleita lounaaksi. Kohta ehkä luvassa sitä kahviakin...

Arabialaista kauneutta

Vanhoissa esineissä on henki ja sielu mukana. Suurin osa vanhoista astioista on meillä käytössä, mutta tämä uusin (löytyi Kyttälän kirpparilta heinäkuulla ja annoin miehelle luvan ostaa sen ainoastaan sillä syyllä, että olisi sitten minun elokuinen nimipäivälahjani!) tuskin pääsee mittaamaan vehnäjauhoja, soijarouhetta tai muscovadosokeria. On keittiön kaapin välikössä ja säteilee vain omaa kauneuttaan. Antaa teräksisten mittakippojen hoitaa arkiset puuhat! 

Taas kerran ihmettelen ja ihastelen, miten kauniita käyttöastioita ennen tehtiinkään... 

ÄLÄ HUUDA!

Blogimaailman kirjoittamattomia sääntöjä ja tapoja on opeteteltu jo vuosia. Jotakin on jäänyt mieleen. Ainakin se, että tikkukirjaimilla kirjoittaminen koetaan huutamiseksi ja sitä kannattaisi käyttää vain tehokeinona yhden sanan tai yhden ilmauksen verran. 

Kommentit on myös oma lukunsa. Muistan silloin seitsemän vuotta sitten, miten jännittävältä tuntui odotella ensimmäistä kommenttia. Ehkä silloin elettiin vaiteliaampaa aikaa ja olin noviisi kirjoittaja - kommentteja tuli aika harvoin. Ajattelin silloin ja ajattelen yhä, että kirjoitan blogia tavallaan julkisena päiväkirjana ja kommentteja tulee, jos on tullakseen. Jokaisesta ilahduin ja ilahdun yhä.

Jk. Tänään onnittelen nuorta naista, joka ilmaantui perheeseemme kuusi vuotta sitten ja teki/tekee esikoisen ja meidät kaikki onnellisiksi. Hyvää syntymäpäivää, meidän Mari!

Ulkoilmaelokuvissa

Elokuvia on tullut katsotuksi telkkarista, läppäriltä ja tabletilta, boksilta ja videoilta. Viime viikkoon mennessä eri jutut olivatkin siinä. Lauantaina olin esikoisen kanssa ulkoilmaelokuvissa ja katsottiin siis elokuva seinältä! Elokuva ei alkanut vielä klo 21, vaikka niin oli ohjelmassa ilmoitettu. Piti odottaa illan pimenemistä. Meitä se ei haitannut, eikä muitakaan. Odottaessa napsaisin kuvan. Kuvasta voisi luulla, että ollaan jossakin ulkomailla. Sijainti oli meillä kyllä vain Åbo. Tai ei mikään vain...

Mitä on kaksikymmentäneljä?

Kaksikymmentäneljä on lukuna kaksi tusinaa, tunteina yksi vuorokausi ja karaatteina puhdasta kultaa. Kun joskus taannoin/muinoin täytin kaksikymmentäneljä vuotta,  olin ollut melkein kuukauden naimisissa ja aloittanut kotileikin, vaikka kokkaamista en juuri osannutkaan. Oi niitä aikoja!

Kahdeskymmenesneljäs tuo sanana mieleen eittämättä jouluaaton ja ei tarvita edes Ojalan laskuoppia, kun voidaan ynnätä, että nyt siihen on tasan neljä kuukautta aikaa. Myönnän, että jonkin verran joululahjoja olen kyllä jo hankkinut ja joulukortti-ideakin muhii takaraivossa - ei mielessä koko aikaa, mutta aina silloin tällöin ajatuksia siihen liittyen pulpahtelee...

Sitähän se kaikki on...

Tänään ajattelen onnellista pariskuntaa, jotka purjehtivat (kuv.) tasan vuosi sitten avioliiton satamaan (kuv.) ja josta toisen olen tuntenut yli kolmekymmentä vuotta ja toisen kohta kuusi vuotta. Ajattelen heitä usein, mutta erityisesti juuri tänään. Rakkaudella, rakkaudella vaan...

Ottamuksia 5

Totesin esikoiselle lauantaina, että tuohon paikkaan ei minun kannata mennä... Tiedän kyllä, että kuvan plakaatissa tarkoitetaan ruoka-annoksen eikä ruokailijan painoa, mutta ilmaus oli sen verran houkutteleva, että Reino oli otettava esiin olkalaukusta ja näpsäistävä kuva. 

Minä olen aikuisten lasten äiti, lähes aikuinen siis itsekin!

Eilen(kin) meillä oli esikoisen kanssa mukava päivä. Kirpparointia, päämäärätöntä vaeltelua kaupungilla, ehkämaailmanparastapizzaa Pizzariumissa, lueskelua kirjastossa, auringonpaistetta, hyvät kahvit ehkämaailmanparhaassakahvilassa Cafe Qwenselissä, kävelyä (mittarissa iltamyöhällä 22000 askelta), maukasta kotikokkailua (kikhernemunakas, jossa retiisiä, lehtikaalta, vegaanista salamia ja sipulia), chillailua, bussimatkailua, ulkoilmaelokuvanäytös (Taistelu Turusta), reipas kävely ennen puoltayötä, vihikset, teetä ja Mr Beanin katselua ennen yöpuille menoa. Äitien ja pojitten päivät -tapahtuma onnistui sen verran hyvin, että seuraavaksi voimme venyttää tapahtuman koko täyden viikonlopun mittaiseksi!

Jk. Minusta oli kivaa olla vauvojen äiti, mutta minusta on jollakin lailla extrakivaa olla aikuisten lasten äiti! 

Kolme kirjaa eurolla!

Kirjojahan ei ole koskaan liikaa (eikä laukkuja eikä astioita eikä elokuvia...) ja pikkukirjoille ei tarvitse edes olla isoa tilaa hyllyssä! Kaikkein pienimmän kirjan ostin ihan sitä varten, että voin leikata siitä sopivia lainauksia kalenteriin tai kirjeisiin. Keskimmäinen kuuluu sarjaan "erikoisia kirjoja" ja suurin on nykyaikainen väärinpäinnidottu. En ole koskaan aikaisemmin lukenut tuollaista ja nyt sitten aion. Vie ainakin hyvin pienen tilan matkakassissa. Kirjat maksoivat kirpparilla yhteensä euron.