Uutta tai unohtunutta

Tässäkin iässä (64) voi uusiutua tai sitten todeta unohtaneensa. Jompsin kumpsin. Joka tapauksessa olen perinteisesti juhannusaattoisin jakanut Larin-Kyöstin eli Karl Gustaf Larsonin runon Suvisia suruja. Kaiken lisäksi olen kuunnellut sen joka vuosi Tauno Palon laulamana ja aina hieman itkeä pillittänyt. Nyt ne jäivät kokonaan pois. 

Onneksi kuitenkin Laurilan pihassa kasvaa juhannusruusu, kuistin maljakossa on juhannuskukkia (metsäkurjenpolvia) ja juhannusheila nukkui vieressäni aitassa. Juhannus on turvattu.

Tosissaan vai läpällä?

Kukkasia on monenlaisia. Luonnonkukkasia, kasvihuonekukkasia ja kielikukkasia. Minulla on tapana kuvata niistä mitä milloinkin. Eilen oli kielikukkasen tai kielisammakon vuoro. En tiedä, mitä kauppiaan/mainostajan päässä oli liikkunut, kun hän oli tuon kyltin tulostanut... Tuskin ihan läpäksi kuitenkaan oli tarkoittanut, vaikka sellaisena sen otin ja naurahdin. Ja ikuistin. 

Äl niin kuin loma!

Tänään alkoi loma! Ei mikään -nen, kun sitä on luvassa heinäkuun loppuun asti. Monia hitaita aamuja, verkkaisia iltoja, kiireettömiä päiviä. Nautin! Eilen illalla kävelin melkein kympin nollauslenkin ja kuuntelin samalla kehoasiapodcasteja. Hikoilin suunnilleen kuin possu ja juomapullo vyötäröllä (siis missä?) oli tarpeen. Olo kotona suihkun jälkeen oli ihana ja aivot oli sopivan tyhjinä unia varten. Unet löysivätkin minut varsin nopeasti.

Lennu palasi kotiin!

Muistat varmaan Lennu Lentäjän, joka koronan alkaessa muutti seurakuntakodin ikkunalle istumaan maskinaamaisena… Se oli sitä aikaa, jolloin nallet liikkuivat kuka mihinkin - ainakin parvekkeille ja ikkunoille tiedän muuttoliikettä olleen. Sittemmin Lennu muutti vielä pappilaan työhuoneeseeni ja oli siellä kuin kotonaan. Eilen sitten Lennu muutti takaisin Laurilaan. Oli selvästi onnellinen, kun pääsi kotiin. (Ei kirkollisissa tiloissakaan ollut valittamista, mutta iltaisin kuulemma tahtoi aika käydä pitkäksi, kun ei ollut keksinyt muuta tekemistä kuin mennä lukemaan vanhoja kirkonkirjoja holvin puolelle tai vaihtoehtoisesti veisata virsikirjaa alusta loppuun.)

 

Voi Paolo, minkä teit!

Lukutestini päättyi eilen illalla Kettulan parvella. Tulos: Wau! Jos koin elokuvan elämyksenä, oli tuo kirja toinen, vaikka vähän erilainen elämys. Elämysluokkaa kuitenkin. Ehdottomasti. Kirjassa pääsin vielä lähemmäs Pietron ja Brunon elämää ja ajatuksia. Luonnonkuvaus oli tässä sanoillakin huikaisevaa. Suosittelen.

 

Aika vähän työpäiviä enää!

Työpäiviä on enää hintsusti jäljellä. Toimistopäiviä kaksi. Sitten alkaa loma ja elokuun alusta virallinen eläke. Olen kuitenkin luvannut tehdä virsikirjatöitä aina tarvittaessa eli syyskuusta alkaen suunnilleen kerran kuukaudessa. Se tuntuu hyvältä, sillä musisointia voi jatkaa muutenkin kuin pelkästään omaksi tai klaanin iloksi.

Eilen kävelin taas kerran hautausmaan läpi. Laurilasta laskettuna se on tavallaan kylälle mentäessä matkan varrella, mutta joka kerta en kulje sitä kautta. Eilen tuntui kuitenkin tärkeältä käydä entisen tuökaverin haudalla kertomassa, että jään eläkkeelle ja että minulla oli eläkkeellejäämiskirkkokahvit. Eilen muistelin tuota sydämellistä Leenaa lämmöllä ja kaipauksella.

Puhaltelua luvassa

Siperianhernepensas on se, mistä minulle tulee lapsuus mieleen. Keskipellossa ei moista ollut, mutta naapurissa oli ja kyllä niillä paloilla oli kiva puhallella/vihellellä. Ehkä juuri siksi minäkin joka vuosi puhaltelen ainakin kerran. Naapureiden iloksi tai inhoksi. Eläköön Laurilan pensas! 

Kesä löysi kuistille!

Eilen päätin siivota kuistin kesäkuntoon ja valitsin tietysti senkaikkeinkuumimmanpäivän. Ei se mitään, pyyhin pölyjä ja siitepölyjä toisella rätillä ja toisella hikeä otsasta ja niskasta. Mies lakaisi ja moppasi klinkkerilattiat. Sitten puhdas matto ja tavarat paikalleen ja kukat vaasiin. Valmista tuli ja juotiin palkkiokahvit vaahteran alla pihapöydän ääressä. Taputimme sinä samalla itsiämme selkiin.

Aamuajatuksia

Tämä aamu alkoi kuudelta ja vartin yli kuusi olin jo tien päällä eli aamulenkillä. Aina silloin tällöin saan tällaisia päähänpistoja ja useimmiten toteutan ne. Liikkeellä oli työmatkalaisia ja koiria, jotka ulkoiluttivat ihmisiä. Ja minä, joka kuuntelin samalla Iso kolmonen -podcastia kehollisuudesta ja koosta. Olen nyt kuunnellut neljä jaksoa, mutta en osaa vielä muodostaa mielipidettäni. Toisaalta ymmärrän, toisaalta en. Jatkan kuitenkin kuuntelua seuraavalla lenkillä.

Nyt on aamupalan aika. Kahvia, ruisleipää, juustoa, tomaattia, paprikaa, mango-appelsiinijuomaa ja optiona viiliä+mustikoita. Mahassa tuntuikin lenkillä olevan tiikeri, joten on aika syödä. Namskis! 

Ihana aamu

Ennen aamuseitsemää kävelin pihan poikki Kettulasta Iso-Laurilan puolelle ja huomasin ne. Siinä ne vaan hehkuivat ihan muina sammalleimuina. Ei auttanut muu kuin hakea sisältä tallennusväline ja ikuistaa nuo pinkit leimuavat. 

Kuvaamisen jälkeen tulin taloon, kömmin sängylle, heitin viltin päälleni ja laitoin radion hipihiljaiselle soimaan viereeni. Volyymin kanssa saa olla tarkkana, jos aikoo ottaa vielä torkut ihan-oikean-yön jälkeen. Tälläkin kertaa onnistuin ja kello oli pitkästi yli kahdeksan (rehellisesti sanottuna puoli yhdeksän), kun lopetin torkkumisen ja nousin sängystä. 

Lukutesti

Päätin toteuttaa lukutestin. Aika monta kertaa olen lukenut jonkin kirjan, sitten nähnyt siitä elokuvan ja todennut, että plääh. Ohjaaja on jotenkin mennyt sössimään sen kaiken, mitä päässäni/lukiessani loin. Nyt kokeilen tehdä asian toisin. Pari viikkoa sitten näin aivan upean elokuvan Kahdeksan vuorta ja eilen aloitin kirjan, johon elokuva perustuu. Vaikuttaa lupaavalta. Tekisi mieli sanoa, että vaikuttaa löydöltä. 

 

Haahuilen, siis olen

Kesässä ehdottomasti parasta on haahuilu ja sen superluokkaa on raitayöpaitahaahuilu. Vuosikymmenien mittaan olen ko. asussa kuljeksinut pihalla ja jopa postilaatikolla asti. Haahuiluun kuuluu päämäärättömyys, kiireettömyys ja muutama räpsy pihalta. Tänä aamuna herättiin Kettulassa ja aamu on ollut hidas. Äsken kävin ihailemassa kotkansiipiä. Istuin harmaalla penkillä niiden takana ja tankkasin aurinkoa. Yöpaitaisena, totta kai.