sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Mielikuvitusta ja mielipiteitä


Onnea, isäihmiset! Oma isäni kuoli jo yhdeksäntoista vuotta sitten, mutta muistoja on vaikka kuinka paljon... Se, jonka valitsin (tai siis kohtalo valitsi!) lastemme isäksi, on isävuosinaan osoittautunut olevansa hyvä kasvattaja kaiken muun lisäksi. Ja isoisävuosinaan (vaari-) hyvä leikkijä, kun on aikaa enemmän.
Päivän motto voisi olla: Isyys vaatii mielikuvitusta ja mielipiteitä. 

lauantai 11. marraskuuta 2017

Suhdelo - ihana sana!


Minulla on ihania ystäviä ja läheisiä. Eilen ilahdutti erittäin paljon se, kun pitkäaikainen ystäväni lähetti minulle sanan. Ei siis siihen vanhaan malliin niin kuin niissä vanhoissa kotimaisissa mustavalkoisissa kartanoelokuvissa, että lähettäkää sana kreivi von Adlerceutzille, että hän tulisi tänne pikimmiten. Eikun ihan nykymalliin ystävä mesetti ja kysyi, onko minulla jo yksi sana. Hän oli törmännyt (kuv.) siihen ja ajatellut heti minua. Ihminen ei ole yksilö, vaan suhdelo. Siinä se sana. Ihana! Kiitos, Hanna!

perjantai 10. marraskuuta 2017

Kirjahylly yllätti!


Eilen illalla otin muutamia kuvia olohuoneessa olohuoneesta ja yhtäkkiä minua alkoi naurattaa. Nauroinkin! Huomasin nimittäin, että jossakin vaiheessa kirjahyllyyn on ajanut työkone. Tällaista ihanuutta se on, kun lähipiirissä on Pieni Tyyppi, jonka mielestä kaikki autot aina vaarin autosta alkaen on hienoja juttuja ja siinä sivussa tietysti myös työkoneet ja muut.



torstai 9. marraskuuta 2017

Mies, johon olisin halunnut tutustua


Tänään tulee kuluneeksi 106 vuotta siitä, kun nerokas muotoilija Kaj Franck syntyi. Monet meistä tuntevat Kiltaa, Scandiaa, Kartiota jne. Hienoja, monikäyttöisiä astioita ja kauniita aterimia. Tänä vapaapäivän hitaana aamuna aamupala on vielä syömättä, joten sellaista aamupalallista KF-kuvaa ette näe, mutta tuo pieni neliövati saa olla syntymäpäivätervehdys. 

Jk. Otsikko on aika tunteellinen. Sallittakoon se...

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Ottamuksia 15


Eilen iltapäivällä kolmen jälkeen satuin vilkaisemaan ikkunasta ulos ja tajusin, että nyt on hyvä valo huurrelehtikuvailuun. Siispä pihalle saman tien Steven kanssa! Kyykistelin ja värjöttelin siellä muutaman minuutin ajan ja takista huolimatta palelin. No, tuntia myöhemmin kävelin Miehen kanssa asemalle ja sen verran oli kampetta enemmän päällä, ettei enää palellut. Aseman jälkeen jatkoin vielä yksin kävelyä vanhalle kirkolle ja kiersin pitkän lenkin. Taisi olla pukeutumiskysymys...

tiistai 7. marraskuuta 2017

Lukihäiriö ja liikuntaprojekti


Useimmiten luen oikein, mutta joskus väärin ja liian nopeasti. Niin kävi muutama päivä sitten. Jonkin naistenlehden nettisivulla oli otsikko: Mikä avuksi, kun kaikki alkaa ahdistaa? Kyseessä oli varmasti ammatti-ihmisen asiallinen juttu, en epäile ollenkaan. Aivoni käänsivät vaan sen itselleni muotoon:Mikä avuksi, kun takki alkaa ahdistaa? Lukihäiriöön oli ehkä suurimpana syynä se, että tässä liikuntaprojektin aikana on ollut pari takkia, jotka todella ovat ahdistaneet. Eivät ahdista enää kaiken tämän kävelyn jälkeen.

maanantai 6. marraskuuta 2017

Puhutaanko teillä ruotsia?


Tänään on ruotsalaisuuden päivä. Sukunimestämme huolimatta meillä ei kotona puhuta ruotsia. Korjaan: ei enää. Lasten ollessa pieniä meillä oli käytössä ruotsinkielen ja englanninkielen sanoja, joita ei haluttu heidän ymmärtävän. 
Päivän kuva on neljän vuoden takaa. Kuva on saarelta nimeltä Utö, jossa kävimme kahdesti sinä vuonna ja jonne olisi aikomus taas joskus palata. Sieltä saatiin satoja valokuvia, mutta sinne myös jäi jotakin - nimittäin pala sydäntä...

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Pidän keittiöstämme


Keittiö on yksi lempipaikoistani kotona. Kokkaan ja leivon mielelläni. Keittiön pöydän ääreen voi meillä tulla yhdestä seitsemään ruokailijaa ja ihan tavisarkena meitä on kaksi. Jouluna - eli ihan pian  - pöytä taas täyttyy.
Keittiön pöydän ääressä on muun muassa ratkottu ristisanoja, pelattu lautapelejä, tehty kotisivuja, suunniteltu messuja, pohdittu maailman menoa, skoolattu ja myös tietysti syöty. Pöytää peittää joko kangas tai vahakangas. Pöydässä on uusi kansi, mutta Keskipellon pöydän jalat.

lauantai 4. marraskuuta 2017

Kun me heitä muistelemme


Olen työssäni paljon kuoleman kanssa tekemisissä. Tapaan omaisia, jotka tulevat sopimaan hautajaisista. Työnnän tarvittaessa nenäliinapaketin pöydällä lähemmäksi, kuuntelen joskus pitkäänkin ja sysään kiireen pois. Aina välillä sovin hautajaiset sellaiselle lauantaille, jollon satun olemaan itse virsikirjatyövuorossa ja samalla voidaan jo keskustella musiikkiasiatkin valmiiksi. 
Myöhemminkin olen tekemisissä omaisten kanssa joko puhelimitse tai nokatusten. He tilaavat virkatodistuksia perunkirjoituksia varten ja usein siinä sitten muistellaan hautajaisia. 

Kirjoitan vainajan elämää wordpohjalle. 
Mietin, tottuuko kuolemaan. 
Ei totu.
Onneksi ei. 

Pyhäinpäivänä on aika muistella heitä, jotka menetimme kauan sitten tai vasta vähän aikaa sitten. Tänään on lupa surra, kaivata ja muistella. 

perjantai 3. marraskuuta 2017

Tykkään susta


Rakastan kuvaamista, kuvilla leikittelyä ja hieman erikoisiakin kuvakulmia. Eilen löysin yhden kuvaohjelman ja nyt aluksi tyydyin ihan valmiisiin teksteihin. Tämän aamun kuvaan se jostakin syystä sopii juuri kuin emäntä aitanpolulle. Syy sopivuuteen on sisäpiirijuttu, anteeksi vaan.
Aina joskus voisi ihan oikeasti tokaista, että Sinä teet minut onnelliseksi. Ja jos se tuntuu liian siirappiselta, voisi sanoa, että Olet hyvä tyyppi. Tai sitten ihan arkisesti: Tykkään susta. 

torstai 2. marraskuuta 2017

Tähtien kanssa


Tänään tulee kuluneeksi yhdeksänkymmentäkuusi vuotta siitä, kun tähtitieteellinen yhdistys Ursa perustettiin. Ikätovereita on tälläkin paikkakunnalla useita, vaikka jo aika vanhasta yhdistyksestä on kyse...
Pidän tähdistä ja minusta on kiva tuijotella tähtitaivasta. En kyllä tunne muuta kuin Otavan, mutta voisihan niitä opetella useampiakin, kun vuosia sitten ostettiin Nyrölän observatoriosta alan kirjakin. Tähtien katselu tekee näennäiselle itsetärkeydelle hyvää. (Puhun ihan omasta kokemuksestani.)

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Poistokirjoja ja savoiardikeksejä


Eilen oli tosi kiva päivä, johon mahtui yhtä sun toista. Aamupäivällä matkattiin kaikkein lähimpään kaupunkiin, jossa on mahdollista asua omakotitalossa keskellä kaupunkia järven rannalla. Ostoksiin kuului linnunsiemeniä, poistokirjoja, pari elokuvaa, pölypusseja, hautakynttilöitä, savoiardikeksejä ym. Kahvilla käytiin viihtyisässä kahvilassa, joka on ollut iät ajat samalla paikalla. Kotona tankattiin hiilarivarastot täyteen, laitettiin icebugit jalkaan ja lähdettiin kävelylenkille. Reilu kymppi käveltiin ja juteltiin koko ajan hyvin monenlaisista aiheista...
Iltaan kuului vielä hyvää risottoa, sauna, vihreää teetä financier-leivosten kera, elokuva (Mies, joka rakasti järjestystä) ja muutama sivu kirjaa (Laura Honkasalo: Perillä kello kuusi) ennen kuin unet voittivat. Päivästä jäi hyvä mieli ja olo.