lauantai 2. elokuuta 2025

Neulansilmä vasempaan ja sataa oikeaan tai jotakin muuta sellaista


Tänä viikonloppuna ajetaan Keski-Suomessa rallia, joten kaadoin laatikollisen autoja ja pussillisen varoitusmerkkejä ja muita olkkarin sohvalle blogikuvaa varten. Autourheilu on mielestäni ihan turhaa, hölmöä, saastuttavaa, kaahailevaa ja yliarvostettua. Ensiksikin ottaisin siitä kokonaan pois sanan urheilu. Monina vuosina on erikoiskokeille mennyt reitti just Laurilan ohi, mutta ei onneksi enää. Takavuosina oli pakko lähteä kotoa rallievakkoon, kun liikennettä oli meidän hoodeilla liikaa teillä ja taivaalla. 
Eräs keskisuomalainen politiikko on kuvaillut tätä nimenomaista rallia (jonka nimi on vuosikymmeninä muuttunut) pyhäksi asiaksi. En ole onneksi koskaan äänestänyt tuota miestä, en edes aikonut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti