sunnuntai 2. huhtikuuta 2023

Yllättävä työpäivä


Eilen kävimme Ykkösen syntymäpäivillä ja oli hauskaa. Omien lisäksi paikalla oli muutamia ystäviä ja suklaakakku oli Kakkosen ja kaikkien muidenkin mieleen. Matkalla sain pomolta viestin, jossa minua pyydettiin täksi päiväksi virsikirjatöihin. Lupauduin. Eli siksi olen hereillä jo kahdeksalta.
Virsikirjatöissä sunnuntaisin kuluu yleensä suhteellisen vähän aikaa, joten ehdin tehdä vielä sitä, mitä alunperin suunnittelin eli liikkua ja lukea. Hyvää palmusunnuntaita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti