Neljänkymmenen yhteisen vuoden aikana meillä on luettu paljon runoja. On järjestetty kahden hengen runosymposiumit useampaankin kertaan ja kirjahyllyissä on lukuisia runokirjoja. Yksi hieno runo on kulkenut kauan mukana.
Viime viikolla yhteisellä kävelylenkillä mietimme ja siteerasimme tuota Veikko Polameren helmeä. Tällä viikolla se sitten tuli kirpparilla vastaan. En usko sattumaan, uskon kohtaloon. Näin pitikin käydä.
Tuo on hieno runo ja noin elämä menee, silloin kun ihminen on onnekas (onnekas.. hmm.. niin kai) ja löytää sen oman puolikkaansa.
VastaaPoistaJotkut ovat kokonaisia yksinkin, joitakin varten on joku, joka tekee heistä kummastakin kokonaisen.
Oi, kun sanoitit tuon kaiken niin osuvasti!
Poista