maanantai 30. tammikuuta 2023

Hehkuu, loistaa ja kapinoi


Kuva on vanha, mutta tälläkin hetkellä tuo punainen astia olla nököttää keittiön ikkunalaudalla. Sain sen parikymmentä vuotta sitten lahjaksi hyvältä ystävältäni, ns. adoptiosiskoltani. Se oli eloonjäämislahja, kun olin sairastunut ja selviytynyt. 
Olen aina pitänyt punaisesta väristä. Se hehkuu ja loistaa ja kapinoi. Sitä tarvitaan. 

2 kommenttia:

  1. Taas yksi yhteinen asia - tullut esiin varmaan aiemminkin :) Punainen on lempivärini, ollut ainakin tuon saman parikymmentä vuotta, ehkä vähän kauemmin.
    Jossain vaiheessa Mursu sanoi kun ihan vain "poikettiin" vaatekauppaan ja automaattisesti silmät ja kädet hakeutui punaisiin puseroihin, että "voisit kyllä vaihteeksi ostaa jotain muutakin kuin punaista". Tein työtä käskettyä: kun kerran ihan kehotettiin ostamaan jotain, niin ostin - tarkoitukseni oli vain katsella :D. Myyjän kanssa etsivät minulle sopivan tunikan jota käytän vieläkin. Mursulla on hyvä värisilmä. Ja tuoksunenä (ei voi minusta sanoa haju, vaikka hajuvesistä kyse onkin..)
    Lapsena lempivärini oli keltainen, ensimmäinen koululaukkunikin oli keltainen.

    VastaaPoista
  2. Punaista minäkin fanitan ja tuollaisen sain melko tasan 20 vuotta sitten ystävältä lahjaksi.

    VastaaPoista