keskiviikko 1. kesäkuuta 2022

Hikikarpaloitakin


Eilen aamulla lähdettiin taas toisen virsikirjatyöläisen kanssa kävelylenkille. Molemmilla oli kello soimassa ennen seitsemää ja viisi yli seitsemän tavattiin aulassa. Lenkki suuntautui taas kylätielle, mutta ihan vastakkaiseen suuntaan kuin edellisiltana. Käveltiin sen verran reippaasti, että hikikarpalot kihosivat otsille. Sitten majapaikassa suihkuun ja aamupalalle.
Aamupäivällä juteltiin työssä jaksamisesta, palautumisesta ja voimista. Lounaan jälkeen lähdettiin autoillen kohti kotia. Hieman kierrellen ja poiketen, mutta silti.
Tänään on arkikeskiviikko ja normaali työpäivä. Tiski kutsuu yhdeksältä. Ja hei, nyt alkoi kesäkuu! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti