perjantai 10. heinäkuuta 2020

Canonisointi on kivaa!


En muistanutkaan, kuinka kivaa on kuvata Oikealla Kameralla! Oton ja Taiton kuvat on ihan hyviä käyttökuvia, mutta niistä puuttuu kuulemma jotakin. 
Eilen iltapäivällä menin pihalle canonisoimaan. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty! Kuvasin pergolan kukkaruukkuja ja miljöötä. Ensimmäisen kuvan otettuani huomasin, että sinisten kukkaruukkujen reunat ovat hiekkaisia. No, otin puutarhakäsineen (minullakin on sellaisia, vaikka en juurikaan tee puutarhatöitä) toiseen käteeni ja pyyhin ruukut siistiin kuntoon. Sitten otin taas kameran penkiltä kaulaani. Seuraavaksi huomasin, että pelargonioissa on ylikukkineita terttuja. Ne piti sitten taitella pois ja viedä roskariville. Vasta sitten pystyin keskittymään kuvaamiseen. Ja hetken kuluttua (noin kolmenkymmenen kuvan jälkeen) tulikin sitten sade...

2 kommenttia:

  1. Tuo sade saisi loppua, siitä on jo aika hetki kun viimeksi on päässyt canonisoimaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on toki satanut, mutta yleensä kävelylenkit ollaan onnistuttu ajoittamaan poudalle...

      Poista