lauantai 4. huhtikuuta 2020

Näin meillä eletään


Päivät on aika samanlaisia tällä erää. Työpäivät omassa sarjassaan ja sitten nämä vapaapäivät on oma lukunsa. Vapaapäivään kuuluu hitailu aamulla eli nukutaan pitkään ja muutenkin eletään hidastetulla nopeudella koko päivä. Aamupalan jälkeen tai lounaan jälkeen käydään kävelylenkillä. Päivällä joko otetaan pienet päikkärit tai/ja katsotaan sarjaa (Kyläsairaala) tai elokuvaa. Joka toinen ilta lämmitetään sauna - tosin se ei ole ehdotonta, kun voidaan saunoa useamminkin. Illalla pelataan korttia (SkipBo) tai Triominosta. Juodaan teetä. Kuunnellaan radiota. Mennään kymmenen huitteilla nukkumaan ja luetaan vielä jonkin aikaa. Sitten valo sammuu ja me myös.

Jk. Eilen mies leipoi puolukkapiirakkaa. Sitä oli päiväkahvilla ja iltateellä. Kuva illalta. 
Jk2. Petri Tammisen kirjan luin eilen loppuun. Pidin tosi paljon. Se oli helppoa luettavaa, vaikka aihe ei ollut mikään helppo. Aloitin uutta kirjaa (Jonas Gardell: Ehdottoman rakkauden muistolle). Se vaikutti kiinnostavalta, mutta oli kokonsa puolesta liian iso iltalukemiseksi. Pelkäsin koko ajan, että se putoaa naamalle ja kukaan ei kyllä usko mustaa silmää kirjan aiheuttamaksi...

2 kommenttia:

  1. Voisi olla juu aika selittely tuosta mustasta silmästä...raskasta luettavaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin voisi olla! Yritin eilenkin lukea sängyssä, mutta kyllä tuo Gardell on selvästi sohvalukemista...

      Poista