keskiviikko 15. huhtikuuta 2020

Hyvä ajoitus


Meillä on ollut tosi hyvä ajoitus kävelylenkkien suhteen. Aika monta kertaa on käynyt niin, että ihan vasta paluumatkalla on lumisade/vesisade  alkanut ja ollaan säästytty lähes tai ihan kuivin vaattein kotiin. Eilen oli kaiken huippu. Lenkki jäi Suomisen perheen vuoksi vain nelikilometriseksi, mutta hyvässä säässä askellettiin. Kotisohvalla sitten myöhemmin elokuvan jälkeen seurasin ikkunasta, kun alkoi tulla rakeita, sitten sakeasti lunta ja lopuksi lunta vielä hidastettuna. Ja meillä oli tyytyväinen, kuiva ja lämmin olo. 
Iltakahdeksan jälkeen kävin kuvaamassa pergolan pöydän narsissit. Ne olla töröttivät siinä ihan muina narsisseina kaiken lumentulon jälkeen. 

2 kommenttia:

  1. Jännä kuva. Omat narsissini saivat lumiraeryöpyn niskaansa. Onneksi kestävät kylmää, josstakin luin, että jopa 8-10 pakkasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä meidän narsissit kyyhöttivät tänä aamuna luminiskaisina kylmissään, mutta töistä tullessani klo 16 hujakoilla olivat jo ihan sulia ja reippaita.

      Poista