sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Osa jatkumoa


Eilen olin vapaapäivänä yhdessä työtehtävässä, josta sain kuvan gerberan ja villasukat. Tilaisuus oli osa jatkumoa, joka alkoi kaksikymmentävuotta sitten hautajaisista. Kymmenen vuotta sitten kokoonnuttiin muistelemaan ja eilen oli taas kymmenen vuotta kulunut ja pääosin samalla porukalla taas oltiin koolla. Veisattiin muutama virsi, suvun vanhimmat ja nuoret muistelivat mummua ja pappaa, juotiin kahvia ja sovittiin, että kymmenen vuoden kuluttua taas kokoonnutaan. Oli hyvä olla mukana. 

Jk. Onnittelut tänään saa isoveli, jolla on syntymäpäivä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti