Lokakuuta enää hintsusti jäljellä...

Mielestäni mikään muu kuunvaihde ei ole niin selvä kuin vaihto lokakuusta marraskuuhun. Siinä ei ole enää mitään selittelyjä. Se on jo hupsaus kohti joulua. Se kuulostaa pikkujoulumaiselta ja pikkumustalta ja pikkulaukulta.

Kuvan otin tasan viikko sitten, kun näytti vielä syksyltä. Jos nyt ottaisin samasta paikasta kuvan, olisi maisema talvisempi. Kurkkasin vähän Forecan tätien puolta ja huomasin, että viikon kuluttua tilanne voisi olla taas syksähtävä... 

Hengittävä takki

Liikuntaprojektissa on yksi huono juttu ja se on se, että joka kelille on pakko löytyä vaatteita ja kenkiä. Luulin, että pärjäisin vanhalla violetilla takilla ja että se toimisi myös sateella ja ostin sitten vain sadetta kestävät housut. Sadelenkkejä tehtiin useampi ja silloin huomasin olevani osittain väärässä ja osittain kastunut. (Mies osti itselleen koko puvun saman tien.) 

No, lomasella kävelin hyvällä ilmalla ostamaan kunnollisen takin. Pidän tummanharmaasta väristä ja oransseista tehosteista. Sitä on nyt kuluneella viikolla testattu räntäsateessa, tihkusateessa ja tavissateessa. Hyvin toimii ja kestää ja hengittää. Tosin täytyy itsekin hengittää eli sitä ei ole voinut ulkoistaa takille.

Lieto, Lillukka, Narcissus, Viola

Tänä aamuna ei suinkaan herätty siirtämään kelloja normaaliaikaan, kun kyse olikin siitä, että vaikka juuri nyt meidän kellot on vielä yhdeksässä, on todellisuus tuntia vähemmän. Eli vapaana aamuna ihan yhdentekevää. Tai perun puheeni, juuri NYT alkoi leipuri-talonmies-barista-autonkuljettaja-julkirakas-Mies väännellä viisareita ympäri taloa...

Tänään joskus muinoin nimipäiviänsä viettivät Lieto, Lillukka, Narcissus ja Viola. Kun olin lapsi ja nuori, oli lempinimeni Lilu. En tiedä, mistä se aikanaan oli tullut, mutta se oli hyvin yleisesti käytössä ja jotkut opettajatkin puhuttelivat lempinimellä. Ainakin kuvaamataidon opettajalle olin aina Laaksosen Lilu. 

Ihmeellinen seitan!

Loppukesään 2008 asti olimme makkaransyöjiä, maksamakkaraihmisiä ja metvurstikansaa. Sitten se loppui melkein kuin seinään. Ei kiitos enää. Sitten leivän päälle laitettiin juustoa, itsetehtyjä tai ostettuja levitteitä ja ihan alkuun oli kasvisleikkeleitäkin olemassa. No, sitten opeteltiin tekemään seitania ja sen jälkeen mikään ei ole ollut niin kuin ennen! Sitä syödään leivän kanssa, siitä tehdään kastiketta, keittoa, pataa, pizzaa jne. Ihmeellinen seitan! Ja joka kerta se on yhtä suuri ihme, että gluteenijauhoista, kikhernejauhoista, soijajauhoista, soijakastikkeesta, mausteista ja öljystä tulee jotakin tuollaista (kts. kuva)...

Tervetuloa, talvi!

Eilen se tuli tännekin. Ei yllättänyt, sillä Myyrällä oli jo talvitassut alla. Me lähdettiin illalla kävelylenkille huonommin varustein, kun olisi pitänyt olla talvisemmat kengät. Joka tapauksessa tämän aamun maisema oli valkoisempi kuin eilinen. On puhdasta, kaunista ja vitivalkoista. Todistuskappaleena kuva viiden minuutin takaa ja kuistilta ja paljain varpain ja yöpaitaisena.

Isän muistolle

On kuvia ja kuvia. Toiset eivät hetkauta edes ensimmäisellä vilkaisulla, saati sitten seuraavilla kerroilla. Ja sitten niitä toisia, jotka puhuttelevat vuosi ja kerta toisensa jälkeen.

Kuva on otettu jonakin aurinkoisena kesäpäivänä 90-luvun alussa Keskipellon pientareella ja siitä välittyy paljon rakkautta, hyvää oloa ja kaveruutta. Ukki oli lapsille tärkeä ja muutenkin isä-Erkki oli Tyyppi. Tänään tulee kuluneeksi yhdeksäntoista vuotta siitä, kun hänen aikansa tuli täyteen. Kaipaus on vieläkin läsnä...

Taas törmäsin sanaan!

Törmäsin (kuv.) huvittavaan sanaan tai sanaan, jolla oli mielestäni useampi merkitys. Yhden vaatevalmistajan sivustolla kaupitellaan takkeja ja muita vaatteita. (Olen itsekin tilannut sieltä oranssin anorakin ja ostanut liikkeestä pistaasinvihreän pitkän anorakin.) Kivoja vaatteita - ei siinä mitään. 

Sana oli/on klassikkoparka. Toki tiesin, että parkatakkia kaupitettiin, mutta yhdistelmä vaan huvitti. Sen vuoksi piti käydä ottamassa nyt aamulla kuva kirjahyllystä. Sielläkin majailee klassikkoparkoja...

Tässä ja nyt

On ihmisiä, jotka elävät koko ajan menneessä. Eräänlaisia menneisyyden vankeja siis. On myös ihmisiä, jotka elävät koko ajan tulevassa eli ovat tulevaisuuden vankeja. Paras ja haastavin vaihtoehto olisi elää tässä ja nyt - kulauksella menneisyyttä ja ripauksella tulevaisuutta. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta joka tapauksessa tavoittelemisen arvoista...

Lanautumatonta sepeliä ja hyviä tyyppejä

Kahdestaan taas kotona... Omasta poikueesta onnellisina. Hyviä tyyppejä jokainen ja kumpikin alkuperäisjälkeläisistä on saanut rinnalleen juuri sopivan ja onnellistuttavan puolison. Se tekee iloisen ja hykerryttävän olon.

Eilen iltapäivällä virsikirjatöiden jälkeen oli aika lähteä kävelylenkille. Muuten hyvä lenkki, mutta vakioreitille oli tuotu lomasen aikana sepeliä tms,  joka ei ollut vielä lanautunut. Mutta ei valiteta, ei ainakaan paljon.

Satumaa töissä ja kotona

Eilen virsikirjatöissä oli loppumusiikiksi toivottu Satumaata. Minähän nyt en ole ronkeli musiikin suhteen, joten oikeastaan kaikki käy. Niin myös Satumaa. Meillä on kotona kuunneltu kyseistä laulua nyt muutaman viikon aikana paljon Matti Johannes Koivun esittämänä ja eiliseenkin sain siitä vivahdetta, kun soitin MJK- tyylisesti. Vähän hitaammin, entistä kaihomielisemmin ja yksinkertaisesti. 

Eilisestä tuli liikuntavapaa. Mieluummin pidin lapsenlasta sylissä, leikin ja seurasin leikkiä ja nautin siitä, kun poika jutteli sitä sun tätä, tunnisti kuvakirjasta mm. meritähden ja aakkoskirjaimista myös ruotsalaisen oon ja kaksoisveen. Tällaiset hetket on parhautta...

Rakastat deletointia

Eilen istuin paunulaisessa linja-autossa (kts. kuva) reilut neljä tuntia ja matkasin keskiseen Suomeen. Lomanen oli tehnyt tehtävänsä. Viikonloppu kuluu niissä töissä, joissa käytetään virsikirjaa.

Facebookissa pyörii kaikenlaisia huuhaatestejä ja muita, joilla voi analysoida itseänsä leikisti. Jonakin päivänä tein sellaisen ja loppupäätelmän yksi lause oli: Rakastat ideointia. Luin sen kyllä ensin vahingossa nopeasti väärin muodossa: Rakastat deletointia. 

Sata metriä vaille sata kilometriä

Hullu mikä hullu. Koukussa. Riippuvainen. Tunnustan! Olen syyllinen!

Torstaina tulin turkuilemaan ja viettämään lomasta. Olin aikonut katsoa elokuvia ja lukea paljon, mutta pahkeinen sentään, en jaksanut katsoa kuin pari elokuvaa ja lukea yhden kirjan ja aloittaa toista. Se, mitä jaksoin, oli kävely. Tein pitkiä lenkkejä ja joinakin päivinä kaksikin. 

Eilinen päivä oli ihmistestipäivä. Löhösin, nukuin päiväunet, söin suklaata, luin ja en tehnyt juuri muuta hyödyllistä kuin tiskasin kerran. Jaksoin olla sisällä iltakuuteen asti. Sitten lähdin kävelylle ja nautin valaistuksesta, jalkakäytävistä, kävelyteistä ja siinä samalla Mopen musiikista. Tein melkein kymmenen kilometrin lenkin ja tulin virkistyneenä takaisin. 

Kirjaan kaiken ylös. Kahdeksan päivän aikana kävelin 99,9 kilometriä. Sata metriä ei harmita ollenkaan...

Pari riviä rakkaudesta

Monet mieltävät kevään hullaantumis- ja ihastumisajaksi. Omakohtainen kokemukseni on ehdottomasti syksyn kannalla. Lokakuussa kolmekymmentäviisi vuotta sitten hurahdin täysin ja niin kävi toisellakin osapuolella. Se oli päätöntä menoa saman tien. Ja on edelleen!

Olematon suuntavaisto

Keväällä otin kuvan Koroisten pellosta. Kesällä en muistanut kuvata vertailukuvaa ja nyt sitten olikin jo tullut syksy. Pellon vieressä on monien käyttämä kävelytiepolkumikälie, jota minäkin eilen talsin matkalla Hakakadun kirpparille. Sinne toki osasin ihan vanhasta muistista, mutta sen jälkeen yllätin itseni osaamalla parille muullekin kirpparille ihan vaan Reinon kartan avulla. No mikä suoritus tuo nyt on? Kun minä olen kyseessä, niin se on! Kaikenlaiset kartat ja karttaohjelmat on ihan eri planeetalta kuin minä ja kun siihen yhdistetään mahdottoman huono suuntavaisto, on soppa yleensä valmis. Voin paljastaa teille niksin: tajusin käännellä Reinoa... Aika noloa...

Kirpparilta löysin pelkästään kirjoja. Yhteishinta oli kymmenen euroa viisikymmentä senttiä. Sain sillä tällaisen pinon... 

Päivä Osmon kanssa

Eilen oli hyötykävelypäivä ja Osmo (askelmittari) tallensi kaikkiaan 19516 askelta, joka on minun askelpituudellani 15,6 kilometriä.
Kävelin heti aamusta urheilukauppaan kokeilemaan yhtä takkia ja ostin sen. Kävin sen jälkeen ko. kaupan naapurissa maukkaista lihapullistaan tunnetussa huonekalukaupassa syömässä lounasta. Valintani ei kuitenkaan ollut lihapullat eikä kasvispullatkaan, vaan tee se itse -salaatti. 

Välillä tulin lähtöpisteeseen eli ns. kotiin juomaan päiväkahvit (kts. kuva) ja oleilemaan muutaman tunnin verran. 

Illalla kävelin kaupungintalolle seuraamaan kaupunginvaltuuston kokousta. Hienot ja jopa prameat puitteet kristallikruunuineen kaikkineen, yleisöpuolen pehmeät sohvat, pitkä kokous (kaikkinensa kaksi ja puoli tuntia) ja uuden kaupunginjohtajan valitseminen - siinä illan puitteet. Menen joskus toistekin, kun nyt osaan reitin niille pehmeille sohville...

Vihreä löytö

Perjantaina kirpparilla tein löydön! Arabian vihreä iso kulppi on yhdellä turkulaisella kirpparilla nököttänyt hyllyllä jo pitkään ja vaikka kuinka monta kertaa olen käynyt katsomassa sen hintalappua ja todennut aivan liian kalliiksi. Kurkkasin taas perjantaina ja nyt oli hinta muuttunut neljästäkympistä yhdeksääntoista euroon ja päätin ostaa. Ennestään meillä on pari pienempää (valkoinen ja sininen) ja tästä uudesta tulee ilmeisesti hedelmäastia tai salaattiastia. Hedelmäkäyttöön se pääsi heti, kun julistin satsumakauden alkaneeksi...

Euron kirja

Ostin kirjan, joka voitti tänä vuonna Varjo-Runeberg -äänestyksen ja sai Kiitos kirjasta -mitalin. Kirja oli myytävänä yhdellä turkulaisella kirpputorilla ja maksoi yhden euron. Kirja näytti ihan lukemattomalta, joten ehkä se oli ollut jollekin eitoivottulahja tai jonkun hutiostos. En vielä aloittanut lukemista, sillä minulla on kesken Pekka Hiltusen Iso, jota luen nyt toiseen kertaan. Sen jälkeen sitten on Lempin vuoro.

Törmäsin kirjaimiin ja ystävään

Eilen kävin kahdella kirpparilla. Kirjahyllyyn ja leluhyllyyn tuli täytettä ja löysin myös yhden kauniin astian, josta joskus toiste enemmän... 

Meillä oli aikanaan tällaisia kirjaimia ja ne olivat kovassa käytössä. Jopa niin kovassa, että ne laitettiin jonnekin niin hyvään paikkaan, etten ole löytänyt. No, kirpparilta löytyi iso pussillinen kolmella eurolla. 

Illalla lähdin kirjastoon hyvissä ajoin. Niin hyvissä, että ehdin käydä juomassa teetä odotellessa. Kahvilan puolelta lähtiessäni törmäsin (kuv.) entiseen työkaveriini ja hyvään ystävääni, joka asustaa täällä Turussa. Vaihdoimme päällimmäiset kuulumiset, siirryimme katsomaan sillan värin muuttumista ja kuuntelemaan kaunista musiikkia. Ja ehdittiin vielä vähän hullaroimaankin...

Jk. Myöhemmin illalla silta näytti tällaiselta. 

Tämmöttii ja semmottii

Heräsin vasta vähän ennen kahdeksaa, mutta olin täysin paikkaorientoitunut heti saman tien. Kohta on vuorossa hidas aamupala ja poikkeuksellisesti aamuteeveen kera. Sitä ei koskaan tule katsottua muuta kuin lomasella. 

Päivälle ei ole muita suunnitelmia kuin illan rintasyöpätapahtuma. Kirjastosilta saa silloin vaaleanpunaisen värityksen. Olin sattumoisin viime vuonnakin paikalla katsomassa. 

Jk. Kuvasin ovessa roikkuvan kangaskassin. Se on ollut siinä kohta neljä vuotta.

Automaattivastausten eilispäivä

Kun ruokakunnassamme oli vielä koululaisia, oli syysloma tärkeä ja odotettu. On sillä iso merkitys edelleenkin, kun taas kerran syyslomaseni osuu viikolle 42. Syyslomanen alkoi eilen klo 17, kun laitoin putiikin (=virasto) ovet kiinni ja kun olin sitä ennen laittanut automaattivastaukset sähköpostiin, lapun oveen ja viestin vastaajaan. Ja ennakoinut muutenkin tulevaa viikkoa...

Kolmen tunnin kuluttua olen jo matkalla lomaselle. Tällä kertaa junalla ja suuntana Turku. 

Saako omista kuvista tykätä?

Meidät on kasvatettu vaatimattomiksi ja nöyriksi. Ei saa ylpeillä omilla jutuillaan. Ei saa kehua omia tekemisiään. (Täytyy odottaa, että joku muu huomaa.) No, tässä iässä (58 v) uskallan kuitenkin sanoa, että mielestäni tuo neljä vuotta sitten ottamani kuva on hyvä. Ajattelin niin neljä vuotta sitten ja nyt, kun kuva tulla tupsahti eteeni.

Kirjoista ja sukulaisista

Hyvää Aleksis Kiven päivää ja suomalaisen kirjallisuuden päivää! Hyvää Maailman mielenterveyspäivää! Sukutasolla tänään vietetään myös Mansikkaniementien Tuulin ja Läntisen Brahenkadun Helmin syntymäpäivää. 

Suomalainen kirjallisuus voi ilmeisesti hyvin. Ennen vanhaan lähinnä vain syksyisin ilmestyi uusia kirjoja ja niitä odotettiin yhtä hartaasti kuin jouluksi kauppoihin ilmestyviä punaisia kiiltäviä omenakaunokaisia. Nyt kirjoja putkahtelee pitkin vuotta. Toiset elävät kauemmin, toiset vain syksystä jouluun tai seuraavaan aleen asti.

Lähtevää postia

Tänään on Maailman postin päivä. Muutin omavaltaisesti mittakaavayksikköä eli skaalasin sitä huomattavasti pienemmäksi. Kuvassa on siis Laurilan tänään lähtevä posti ihan alkutekijöissään eli kaksi onnittelukorttia on valittu, mutta vielä postimerkit ja nimet ja osoitteet puuttuvat korteista. Pieni vinkki: Kortit lähtevät kahdelle tiistain sankarille...

Olen ollut aina postin suurkuluttaja ja työllistäjä. Postikortteja ja kirjeitä kirjoittelen edelleen. Kohdalleni ei ole sattunut sellaisia superetanoita, joista jotkut ovat kärsineet eli joulukortti on tullut kuukausia myöhässä ja äitienpäiväkortti jouluksi perille jne. Luotan vielä postilaitokseen, vaikka se kaikkien pihanhoitotarjoustensa kanssa on tehnyt itsensä hieman naurunalaiseksi. Lapsenlapsen ja minun yhteinen lastensarjasuosikki on Postimies Pate. Osataan laulaa tunnuslaulukin!

Osa jatkumoa

Eilen olin vapaapäivänä yhdessä työtehtävässä, josta sain kuvan gerberan ja villasukat. Tilaisuus oli osa jatkumoa, joka alkoi kaksikymmentävuotta sitten hautajaisista. Kymmenen vuotta sitten kokoonnuttiin muistelemaan ja eilen oli taas kymmenen vuotta kulunut ja pääosin samalla porukalla taas oltiin koolla. Veisattiin muutama virsi, suvun vanhimmat ja nuoret muistelivat mummua ja pappaa, juotiin kahvia ja sovittiin, että kymmenen vuoden kuluttua taas kokoonnutaan. Oli hyvä olla mukana. 

Jk. Onnittelut tänään saa isoveli, jolla on syntymäpäivä. 

Runo ja syksy

On runoja ja runoja. On polkuja, teitä, puistoteitä ja muita. On syksyjä. Ja vuosia. Silti aina jokin minussa kolahtaa (kuv.), kun näen syksyisen puiston ja sen tien. Saman tien mielessäni alkaa soida Jyri Schreckin runo. Niin kävi tälläkin kertaa...

"Emme lupaa mitään,

kuitenkin pidän sinua kädestä

tämän puistotien matkan verran."

Lokakuussa 1982 lainasin runoa. Joulukuussa 1984 meille syntyi poika, joka sai runoilijan etunimen. Aika mystistä...

Yksin oot sinä ihminen, aamupalallas oot sinä yksin

Vapaapäivän tuntee muun muassa hitaasta aamupalasta. Heräsin vartin yli kahdeksan. Nyt kello on jo muutaman minuutin yli yhdeksän ja kuvan aamupala odottaa, että olen saanut kirjoitettua. Ei mitään hoppua. Jos tarkkoja ollaan, olen jo hörppäissyt kahvia...

Aamulla heräsin isosta sängystä ihan vaan yksin muina naisina. Mies lähti eilen pariksi päiväksi muun muassa kastelemaan kukkia ja pelaamaan Minecraftia. Välimatkaa meillä on kolmesataa kilometriä, mutta älylaitteet ja telepatia toimivat...

Bongattua

Taas kerran törmäsin (kuv.) sanojen maailman erikoiseen yksilöön, jonka bongasin saman tien. Kyseessä oli joku arvontailmoitus jollakin sivustolla. Ilmoituksessa oli kaikki tietysti ihan oikein, ainoastaan palkinto havahdutti. Se kun oli Muumivedenkeitin. Mitä ihmettä on Muumivesi/muumivesi? Onko sillä jotakin tekemistä lapsiveden kanssa? En osallistunut arvontaan... 

Ei keksitty tekosyitä!

Eilen aamulla lähdettiin sadekävelylle. Vedenpitävät kengät ja vedenpitävät (tai lähes-) vaatteet ja ei muuta kuin menoksi! Totuuden nimissä on myönnettävä, että laiskuus meinasi voittaa, kun ulos katsoi ja sohva olisi vetänyt puoleensa... Mutta tehtiin reilu yhdeksän kilometrin lenkki ja olo sen jälkeen oli tosi hyvä. Oli aihetta taputtaa itsiämme selkiin. 

Jk. Kekkonenhan sanoi aikanaan, että Kaikki syyt, jotka estävät meitä liikkumasta, ovat tekosyitä. Siksi otsikko.

Lehtikatsaus?

Arkistot, kellarit ja kuvasäilöntä ovat hyödyllisiä juttuja. Otetaan esimerkiksi tuo ylläoleva kuva. Se löytyi kuva-arkistosta neljän vuoden takaa. Ehkä olen käyttänyt sen joskus aikaisemmin, ehkä en. Joka tapauksessa kuva on ajankohtainen ja syksyinen. Hieman surumielinenkin. 

Taisin välttää kunnianloukkaussyytteen...

Pari syksyä sitten kirjoitin lokakuusta vähän siihen sävyyn, että olisin voinut helposti saada kunnianloukkaussyytteeen tai ainakin syytteen solvauksesta tai herjauksesta. Kutsuin lokakuuta ihan pelkästään nimensä vuoksi rapakuuksi ja kurakuuksi. Pyydän nyt jälkikäteen anteeksi.

Lokakuu voi vallan mainiosti olla suklaakuu, villalankakuu, vaahterakuu tai kynttiläkuu. Asenne ratkaisee, eikö niin?

Seitsemän kirjaa ja puoli sukkaa ynnä muuta

Kiitos, syyskuu! Yhtä sun toista sinuun mahtui, vaikka päiviä oli vain kolmekymmentä. Vannoutuneena listaihmisenä en voi olla kertomatta kokemuksia tilastomuodossa...

Katsoin kolmekymmentä elokuvaa.

Luin seitsemän kirjaa.

Kudoin puoli sukkaa.

Kävelin neljäkymmentäyhdeksän tuntia ja kaksikymmentäkaksi minuuttia. Kilometreinä se on kaksisataayhdeksänkymmentä ja siihen vielä kaksisataa metriä päälle.

Laihduin kaksi kiloa ja kuusisataa grammaa.