Lähtisinkö laulamahan?

Hyvää Kalevalan päivää! Lyhennettyä Kalevalaa voisi länsisuomalaissyntyisen mielestä saksia vieläkin ja silti siinä idea säilyisi... Onnittelut ja nöyrä kunnianosoitus niille itäsuomalaissyntyisille ja muille, joilla on kalevalaisuus mielissä ja jäsenissä. Ja ainahan voi tarvittaessa harrastaa kalevalaista jäsenkorjausta...

Heräsin kymmenen minuuttia sitten täysin virkeänä. Nyt olen kahden vaiheilla, lähtisinkö laulamahan (ei taida olla suositeltava vaihtoehto tähän vuorokaudenaikaan) vai alkaisinko lukemahan. Aivoni ainakin ajattelevi, että lyhyt mutta vähäuninen yö riittävi.

Arkinen hysteria

Arkinen hysteria on vanha käsite, joka liittyy siihen aikaan, kun lapset olivat vielä koulussa. Aamulla oli kiva nukkua mahdollisimman pitkään ja sitten herättyä tietysti kaikki tavarat oli hukassa ja talossa oli lievä kaaos ja kello kävi eteenpäin hurjaa vauhtia jne. Etsittiin milloin mitäkin ennen kuin oli ihan pakko päästä matkaan joko koulutaksilla, koulubussilla tai iskän viemänä. (Kävelyaamuina ei tuota hysteriaa juurikaan ollut.)

Nykyään ei ole kotona aamuisin kiirettä. Herätään hyvissä ajoin. On aikaa haahuilla, lueskella ja tavaroitakaan ei tarvitse etsiä. Mutta kyllä minulla silti on ikävä sitä vuosien takaista arkista hysteriaa, jos totta puhun... 

Ottamuksia 9

Eilen ylipuhuin itseni kävelylenkille ja ei siihen edes paljon tarvittu. Aurinko oikeastaan houkutteli sisältä ulos. Kävelin lopulta kahdentoista kilometrin lenkin, josta myönsin itselleni kymmenen pistettä ja papukaijamerkin. Sää oli huikaisevan ihana ja juuri kuin tehty talvilomalaista ajatellen.

Lunta oli ihan riittävästi ja ilmassa oli historian siipien havinaa - tai oikeastaan siipien viuhinaa, kun aloin ajatella, että noilla hoodeilla on tallailtu ja hengailtu reilut yhdeksänsataa vuotta. Se oli huikaiseva tunne! 

Marjatta, kahdesti herännyt

Lomasella voi herätä vaikka kahdesti ja kellolla ei ole mitään merkitystä! Tuossa lausessa on vinha perä ja omakohtainen kokemus. Viime yönä heräsin kolmen aikana ja tunsin itseni erittäin virkeäksi, mutta ajattelin heräämisajankohdan hieman hulluksi ja vääräksi. No, lueskelin kirjaa ja blogeja puolitoista tuntia ja ajattelin mennä uudestaan nukkumaan. Ja heräsin sen toisen kerran puoli yhdeksältä. En ole mistään myöhässä, eikä tälle päivälle ole mitään sovittuja juttuja. Tänään voi olla lötköpäivä!

Jk. Otin kuvan heti herättyä. Siinä on seinässä ihan selvät kevään merkit!

Jk2. Otsikon voi käsittää myös niin, että olen körtti eli herännyt. Niin olenkin.

Yksi heikkouteni

Peltipurkit ja -rasiat on yksi heikkouteni. Niissä on kätevä säilyttää kaikenlaista ja ovat kauniita jo ihan omina itsenään/itseinään/itsinään (voi pahkeinen näitä taivutuksia, mutta pointti tuli ilmeisesti selväksi!) hyllyssä tai pöydällä tai ikkunalaudalla. 

Kirppareilta löytää purkkeja ja hintataso on yleensä aika alhainen. Poikkeuksiakin on ja ne ovat sitten oikeastivanhoja karamelli- ja kahvipurkkeja. Siistikuntoisten hinnat ymmärränkin jotenkuten, mutta puhkiruostuneista (tai osittain-) en moisia summia maksaisi. 

Lempi-täti ja muistijäljet

Muistaminen on ihmeellinen asia. Minulla oli kummitäti Lempi, jolla oli aivan ilmiömäinen muisti. Nimet, päivämäärät, syntymäpäivät, paikkakunnat ja muut tulivat kuin vettä valaen. Kotikotona joskus sanottiinkin, että jos jotakin ei tiedetty/muistettu, niin pitää kysyä Lempiltä. Ja Lempi alkoi kertoa ja sanoi: Oostanytvaiti...
Lempi oli yhteiskoululla siivoojana, naimisissa leipuri-Olavin kanssa ja heillä oli paljon lapsia ja pieni punainen talo. Lempin isä oli seppä-Leanteri, joka oli muistaja hänkin ja tarinankertoja.

Minulla itselläni on aika hyvä muisti. Ehkä sain sen Lempiltä kummilahjana. Muistin harjoittamista harrastan ja yksi hyödyllinen tapa on sellainen, jonka voin jakaa. Kun illalla lukee väsyneenä kirjaa sängyssä ja lopettaa lukemisen ja ei viitsi ottaa mitään kirjanmerkkiä, riittää kun sanoo sivunumeron joko ääneen, puoliääneen tai kuiskaten ja laittaa sitten kirjan pois. Seuraavalla lukukerralla (seuraavana iltana) saman tien muistaa, millä sivulla oli menossa. Ja tämä muuten toimii!

Ottamuksia 8

Eilen kävelin työkeskuksen laulupiiristä kotiin ja oli ihan pakko kuvata taas kerran tuota lempipuutani! Se kun on kaikkina vuodenaikoina aina yhtä ihanan graafinen. Puhutteleva. Vahva ja hauras samalla kertaa samassa rungossa.

Kuvan otin kännykällä. Rajasin ja lähetin itselleni Messengeriin. Stevellä sitten tallensin Messengerin viestistä kuvavarastoon, josta vielä siirsin blogikuviin ja tässä se nyt on. Ai, että minä rakastan tietotekniikkaa! Ja Miestä! Ja talvilomaa! (lista jatkuu ja jatkuu...) 

En kiellä äidinkieltä

Hyvää Kansainvälistä äidinkielen päivää! Tänään kuvituskuvassa pitäisi tietysti olla kirjaimia, sanoja tai lauseita, mutta siirsin eilen illalla kamerasta läppärille paljon talvikuvia ja päivän kuvaksi valikoitui lumipihanäkymä.

Äidinkieli oli lempiaineeni koulussa vuodesta ja luokasta toiseen. Nykyään yritän käyttää sitä omin päin luokattomasti mahdollisimman rikkaasti. Kielioppisäännöt ovat iskostuneet aika hyvin päähän, vaikka joskus joudun tarkistamaan joitakin yhdyssanailuja. Ne surullisenkuuluisat pilkut ja niiden paikat ovat tietysti luku sinänsä ja monessa postauksessa lienen sen luvun tunnustanut...

Tämä levy soi ( ja tulee soimaan)

Aikanaan ostelin levyjä paljonkin. Vinyyliaikana klassista ja kevyempää. Muistan, kun huusholliimme sitten 80-luvun lopulla hankittiin ensimmäinen CD-soitin ja ensimmäinen levy (Karajan) ja kuinka musiikki valloitti taas silloisen kolmiokodin. Sitten muutettiin Laurilaan ja hankittiin paremmat stereot ja edelleen ostettiin levyjä ja kuunneltiin niitä. Kunnes jotenkin vuosien myötä kuuntelu jäi taka-alalle ja rajoittui vain joihinkin tiettyihin juttuihin eli vappuun, jouluun, pääsiäiseen ja näiden lisäksi siivouspäiviin. (Vinkki: Työväenlaulut ja siivous on erittäin tehokas yhdistelmä.)

Vähitellen taas kuunneltiin levyjä aina silloin tällöin ja sitten tapahtui käänne, josta voisi kiittää kuopusta ja Pepe Willbergiä. Jälkimmäisen uusi levy ensimmäisen kehumana muutama vuosi sitten räjäytti tajunnan. Ostin pitkästä aikaa levyn, jota kuunneltiin ja kuunneltiin. Toinen levyostos oli viime vuonna, kun TTT-klubin keikalla olimme kuuntelemassa Kaj Chydeniusta. Ja viime viikolla sitten kolmas hankinta! Matti Johannes Koivun uusin levy ilmestyi perjantaina ja samaisena päivänä Mies kävi ostamassa sen. Eilen kuunneltiin ja fiilisteltiin ja oltiin ihan täpinöissä. Kyllä musiikki vaan on järisyttävä asia ja kokemus!

Imuroitko neljä kertaa päivässä?

Eilen seurasin puolihuolimattomasti kahta peräkkäistä telkkariohjelmaa. Ensimmäinen kertoi ihmisistä, joilla oli huushollit niin täynnä tavaraa, että kulkeminen tavarakasojen keskellä oli jo taiteenlaji. Toinen sitten oli ohjelma ihmisistä, joita siivouskärpänen oli päässyt puraisemaan hieman enemmän kuin yleensä. (Vai mitä sanotte siitä, jos lattiat imuroidaan NELJÄ kertaa päivässä? Tai sohvasta, jolla ei saa istua ja sohvatyynyistä, joihin ei nojata ja joita siitä huolimatta saatetaan pöyhiä KOLMEKYMMENTÄ kertaa päivän mittaan...)

Eihän kumpikaan noista ääripääkäyttäytymisistä ole tervettä eikä normaalia. Oikeastaan jälkimmäinen ohjelma osittain yhdisti nuo, kun siivoojat tulivat pelastamaan (?) hamstraajien koteja ja muutamassa päivässä hävittivät tai yrittivät hävittää jätesäkkikaupalla tarpeetonta tavaraa. Loppu hyvin, kaikki hyvin - annettiin katsojan ymmärtää.

Meilläkin on paljon tavaraa, mutta meillä pääsee vielä kulkemaan vaivattomasti. Silti luulen, että tuhannen tavaran poistokkiprojekti voisi olla taas parin vuoden jälkeen ajankohtainen kevään ja kesän mittaan... 

Kolmas vapaapäivä

Kolmas vapaapäivä menossa. Oikeastaan huomennakin on vielä melkeinvapaapäivä, sillä kyseessä on messun mittainen työpäivä. Aika lyhyt siis. Luulen, että saamme huomiseen mahtumaan myös kävelylenkin ja Triominos-turnauksen. Ainakin ne.

Huomisen jälkeen on kolme työpäivää ja talviloma. Joillekin hiihtoloma, joillekin lomaa hiihdosta. Itse lukeudun jälkimmäisiin. Hiihtäminen ja minä on ollut aika toimimaton yhtälö kuusikymmenluvulta alkaen. Talviliikkumisessa luotan enemmän nastakenkiin ja lumikenkiin. 

Menoa eikä nokitusta

Heräsin unessa/unesta Nat King Colen lauluun When I fall in love it will be forever (vapaasti käännettynä: Kun rakastun, se on sitten menoa eikä nokitusta!) Tiedän, että moni muukin on levyttänyt tuon laulun, mutta tällä kertaa se oli ehdottomasti Nat. 

Eilisen aikomukset toteutuivat eli kirjoitin loppuun kirjeen, luin, siivosin leluhyllyn, niistin ja hengitin. Kaiken tuon urakoinnin lisäksi seurasin eduskunnan keskustelua, joka jatkui tuntikausia. Neljä tuntia jaksettiin keskustella rakastamisen vaikeudesta, jos keskustelusta kaivaa punaisen langan ja jipon... Tänään sitten äänestetään aiheesta. Toivon järjen voittavan!

Aion niistää ja hengittää

Vapaatorstai. Jes!!!
Heräsin tänään kahdesti. Ensimmäisen kerran jo viiden aikaan, kun paras kaveri oli jalkeilla lähteäkseen reissuun. Toisen kerran puoli tuntia sitten eli vähän yli kahdeksan. Olin antanut itselleni luvan nukkua vaikkakuinkapitkään ja se oli siinä. 

Tälle päivälle on suunnitelmia. Aion lukea. Aion kirjoittaa jo-monta-päivää-sitten-aloitetun kirjeen valmiiksi. Aion järjestellä eteisen leluhyllyn. Ja välillä aion niistää. Ja monessa välissä myös hengittää. Siinä on paljon yhdelle ihmiselle ja torstaille. 

Naps!

Laukkuja ei ole koskaan liikaa ja sama liiattomuus koskee myös kaikenlaisia pussukoita. Reissatessa helpottaa, kun jo pakkausvaiheessa voi käyttää erilaisia pussukoita erilaisiin tarkoituksiin. Ja niitä ei sitten tosiaankaan ole yhtä ja kahta, mutta sehän ei ollut mikään yllätys kenellekään...

Ensi viikon keskiviikkona suuntaan anotulle ja hyväksytylle talvilomalle/hiihtolomalle/lomaselle ja Helsinki-pussukka (kuvassa) pääsee säilömään latureita ja muuta teknistä. Naps, auki! Naps, kiinni! 

Mistä tunnenkaan mä ystävän?

Ai että mistä? No, vaikkapa: Postikorteista, kirjeistä, tekstareista, halauksesta irlisti ja kauempaa, olkapäästä, yllätyksistä, yhteishengityksestä, tuesta ja sähköpostiviesteistä. Lista voisi olla tsiljoonan metrin pituinen ja siinä voisi ihan hyvin olla triljardi asiaa.

Ystävä saa minut katsomaan uudesta ikkunasta, jos epätoivoinen tihrustus harmittaa. Ystävyyskutimessa on enemmän oikeita kuin nurjia silmukoita. Ystävä kävelee yli puolenvälin vastaan. Siinä muutama ajatus aamukuuden jälkeen, kun heräsin varhain ystävien vielä nukkuessa...

Kotikutoinen Jekyll ja Hyde

Olen kaksijakoinen ihminen. Olen toisaalta aika pedantti järjestyksen ihminen ja toisaalta taas huoleton vähänsielläsuntäällätyyppi. Nautin siitä, kun hankin säilytyslaatikoita ja lajittelen tavaroita, merkkaan sisällöt ja laitan laatikot suoriin riveihin. Oma huone voi olla välillä kuin hävityksen kauhistus, mutta laatikot pysyvät säntillisesti suorissa riveissä...

Vaatehuone on minulle Akilleen kantapää. Innostun kyllä siivoamaan sitä aika usein, mutta yhtä usein käy taas niin, että koreista huolimatta vaatteet eksyvät lattialle, tulee kasoja, korkeampia kasoja ja lopulta vaatehuoneen ovea on vaikea saada kiinni. Minulla on nyt ihmiskokeilu menossa, joka liittyy juuri vaatehuoneeseen. Siivosin vaatehuoneen 18.12. ja vieläkään ei lattialla ole yhtään kasaa! Kaikki vaatteet on säntillisesti koreissa tai henkareissa. Ihmettelen itsekin!

Raiteet vaihtuivat bussikaistaksi

Ihan ensimmäisen junamatkani tein viisitoistavuotiaana vuonna 1974 ja se väli oli Kannus-Oulu.  Muistan, etten kehdannut sanoa kenellekään, etten koskaan aikaisemmin ole moisella vempeleellä matkustanut...Opiskeluaikana 70-luvun lopulla olin ahkera junankäyttäjä. Helsingistä Kannukseen riitti istumista ja siitä oli vielä kaksikymmentäneljä kilometriä kotikotiin. Aluksi kävin useammin, sitten en niin usein. Kokonaan en kuitenkaan lopettanut kulkemista.

Sitten kolahti lujaa. Rakkaus nimittäin. Menin naimisiin elämäni miehen kanssa, jolla oli hyvin läheinen (työ)suhde vetureihin. Siinä sivussa minäkin sain etuuksia, jotka loppuivat vuoden -15 loppuun. Silloin vaihdoin bussikaistalle. Ja matka jatkuu taas...

Älä itke kaatuneen kaurajuoman perään -päivä

Oikeastihan tänään on Älä itke kaatuneen maidon perään -päivä, mutta halusin olla vähän erilainen. Se on sitä samaa erikoisuuden tavoittelua kuin se, että jossakin vaiheessa neitielämääni etunimeni oli muodossa V. Marjatta. Sittemmin ja nyttemmin Vee kyllä on tipahtanut matkasta pois.

Lavastin tämän aamun kuvan. Mukin pohjalla oli pieni tilkka, josta juuri ja juuri irtosi muutaman pisaran verran teemapäiväkuvaksi. 

Leluja siellä sun täällä

Tänään on Sähköpostin siivouspäivä, mutta en aio kyllä hetkauttaa eväänikään/raajaanikaan siihen suuntaan. Ehkä sen sijaan vietän jonkinasteista sohvapöydän siivouspäivää tai keittiön imurointipäivää. Nautin suunnattomasti, kun ympäri taloa on leluja siellä sun täällä ja tätä rakkauskaaosta jatkuu vielä ensi viikollakin...

Jjkkgy b     Z   (Loppulauseen kirjoitti pieni mies, ikää melkein kaksi.)

Vilinää ja vilskettä

Tänä aamuna piti melkein hieraista silmiä pakkasmittariin katsoessa. Jotenkin oli parina aamuna ehtinyt tottua ylikahdenkymmenenasteen pakkasiin ja nyt sitten oli vain neljätoista. En valita, eikä myöskään talonlämmittäjämies.

Laurilassa on vilinää ja vilskettä, vaikka ei ole joulu. Kolme lasta (-84, -87 ja -15) tuovat ihanasti ääntä, puhetta, laulua ja soittoa huusholliin. Pienin laulelee koko ajan leikkiessään ja tuttujen laulujen lisäksi tekee koko ajan uusia tuunauksia. Ehdoton suosikkilaulu on Postimies Patesta kertova laulu ja aina jostakin kuuluu Pottin tuo, pottin tuo.

Hyvää kaikkien Lainojen/lainojen päivää!

Lainoja on monenlaisia. Omakohtaisia on olleet ainakin opintolaina, pianolaina ja kaksi asuntolainaa. Jälkimmäinen asuntolaina otettiin juuri siihen aikaan, jolloin korot olivat huipussaan. Meilläkin oli jossakin vaiheessa korkoprosentti viisitoista... Kyllä siinä tuli silloin äitejä ikävä, mutta päivä kerrallaan päästiin eteenpäin. 

On ihmisiä, jotka lainaavat mieluusti toisilta ja toisille. Jotkut lainat jäävät palauttamatta. Itsekin olen syyllistynyt parin kirjan kohdalla moiseen. (Tämä ei kuitenkaan liity kirjastolaitokseen.) 

Teoria siitä, miksi en pidä silloista

Sillat ja minä on aina ollut epävakaa yhtälö. Suoraan sanottuna ne ovat minusta hieman pelottavia. En pelkää kulkea sillalla, mutta en kovin mielelläni kurottele katsomaan sieltä. Toisaalta näillä kilogrammoilla ei ole kyllä mitään pelkoa tempautua itsestään alas, mutta epämiellyttävää se on. Minulla on tähän teoria ja selitys ja analyysi.

Kotikotona Keski-Pohjanmaalla oli keväisin tapana mennä katsomaan meijerin sillalle jäiden lähtöä. No, yhtenä keväänä sitten mentiin naapurin Marjan kanssa ja minulla oli hieno, äidin virkkaama vaaleanpunainen baskeri päässä. Silloin kurottauduttiin katsomaan kunnolla alas ja muistan vieläkin, kun baskeri tipahti päästäni. Harmitti ja itketti. Siksi. 

Jk. Lauantaina kävin pitkällä (7,9 km) kävelylenkillä. Kuvasin muutaman kuvan sillalta, mutta liikuin hallitusti ja pipo pysyi päässä. 

Juomisiin!

Tänään vietetään kansallista teen päivää. Tee on enemmän kuin pelkkä juoma, se on tapa ja rituaali. Iltaisin teekannu kuuluu pöytään kuin isäntä/emäntä aitanpolulle, kuin basilika tomaatin kaveriksi, kuin kaneli korvapuustiin. Jossakin vaiheessa niin vain tapahtui. 

Tällaisena päivänä voi vaikka lainata kättäpidempäärunon.

"Ilta on tummunut eikä kuu ole noussut,

luutun silkkikielet värähtelevät huoneissa.

Itäisen muurin erakkokin on läsnä,

joutilas munkki on saapunut veneellään.

Nautimme huvitellen hyvästä teestä,

luemme paperille painettuja runoja.

Sivistyneiden ihmisten

illanvietto päättyy vasta aamun valjetessa."

(Jiaoranin runo "Teen ilot" Pekka Nihtisen teoksesta Kiinalainen teekirja)

Juomisiin!

Kevättä kynttelistä ja titityystä

Tälle päivälle oli tehtävä kuvakollaasi! Kolme asiaa, kolme syytä. Tänään alkaa vuotuinen Yhteisvastuukeräys, on kynttilänpäivä ja Johan Ludvig Runebergin (syntymä)päivä. Ja kolme triviaa heti aamusta: 

Kynttilänpäivänä  keskiajalla vihittiin kaikki vuoden aikana kirkossa käytettävät kynttilät. Olen joskus miettinyt, että ottivatkohan varman päälle ja vihkivät sitten kaiken varalta vähän reilumman määrän - olisihan se ollut ikävä juttu, jos vihityt kynttilät olisivat olleet lopussa ennen vuoden loppumista...

Johan Ludvigilla ja Miehellä on sama syntymäkaupunki, mutta ikäeroa on puolitoista vuosisataa.

Yhteisvastuukeräys on kuulunut suomalaiseen katu-, tie- ja polkukuvaan vuodesta 1949 alkaen. 

Jk. Titityy on tällä viikolla alkanut kuulua.

Älä puhu ohi!

Sain itseni tällä viikolla kiinni itse teosta ja minua suututti. Niin paljon olen lukenut ohipuhumisesta eli siitä, että kun asioita tulee hoitamaan asiakkaan kanssa joku avustaja, osoitetaankin puhe hänelle eikä varsinaiselle asiakkalle. Ei auttanut kirjanoppineisuus, vaan syyllistyin minäkin virheeseen. Onneksi tajusin asian ennen kuin oli ihan liian myöhäistä. Sanoin mielessäni itselleni, että senkin tyhmä, puhu asiakkaalle! Ja loput asiointikeskustelusta kävimme asiakkaan kanssa. Ehkä kirjoitan itselleni muistilapun omalle puolelleni tiskiä, että seuraavalla kerralla en käyttäydy yhtä aasimaisesti...

Eilen

Eilen oli vapaapäivä, johon sisältyi shoppailua isommassa lähikaupungissa - saaliina muutama kirja, luottohousut, maailman parasta kylmäpuristettua luomurypsiöljyä (Myssyfarmi), muutama kurkuma ja pikkumiehelle juomapullo. Välillä käytiin syömässä vakiopaikassa eli kaupunginkirjaston kahvilassa. 

Iltaan mahtui vielä dokumenttielokuva Kiehumispiste. Oman kunnan Miilu-salissa oli ihan kiitettävästi väkeä paikalla katsomassa. Ajatuksia ja tunteita varmasti heräsi, vaikka onneksi somessa käytävä keskustelu on laantunut. Jossakin vaiheessa pahinta mylläkkää hävetti olla ryhmässä ja tuli luettua jatkuvasti kirjoituksia, vaikka ei olisi halunnut. Ristiriitaista ja/tai hölmöä.

Toinen toista kiittää

Toissapäivänä tein oivalluksen, että jos joka päivä oppisi ihan uuden asian tai sanan tai käsitteen, olisi vuoden lopussa aikamoinen määrä opittua! Ajatus sopii tällaiselle hyvin uteliaalle (tiedonhaluiselle) ja se on vapaasti muidenkin käytettävissä. Ehkä päivä per asia olisi jo liian kova tavoite, mutta viikko per asia kuulostaisi paremmalta. Lähdetkö mukaan oppimistalkoisiin?

Jk. Otsikko on tällä kertaa Eino Leinolta lainattu. Kaukovarauksena.

Kepeät mullat tammikuulle

Hyvää helmikuuta! Nyt jos koskaan on otollinen aika lausua tammikuun muistosanat... Tammikuu oli ilmatieteellisesti vaihteleva. Luin kaksitoista (ja 1/3) kirjaa, katsoin kolmekymmentäkuusi elokuvaa sekä kudoin rannikkaat, sukat ja kaulurin. Aloitin liikuntahaasteen itseni kanssa viikosta kolme ja kaksi onnistunutta suoritusviikkoa on takana. Alastalon salissa -kirjan kakkososan ääneenluku ollaan aloitettu. 

Tammikuu oli kaiken kaikkiaan hyvä kuukausi, joten kepeät mullat! Muuten tuo toivotus pohjautuu antiikin latinan lauseeseen Sit tibi terra levis eli Olkoon sinulle maa kevyt. Ei mitään urbaania, vaan tositosivanhaa...