Eilen maailma taas tuntui kutistuvan, sillä suru oli yhteinen. Moni laittoi some-päivitykseensä osanottoviestejä ja vielä useampi tuntui miettivän, voiko kirjoittaa omasta arjestaan sitäsuntätä vai pitäisikö vain olla hiljaa...
Tänään on kellokeskiviikko. Vanhan tavan mukaisesti lehmille laitettiin kellot kaulaan ja ne päästettiin ensimmäistä kertaa talven jälkeen laitumelle. Tuskin nyt tapahtuu niin, sillä laitumet on vielä lumen ja jään peitossa ja pääsiäinen näin aikaisin keväällä.
Suru yhdistää, se on totta.
VastaaPoistaKuuntelen tässä juuri eilisiä alueuutisia, siinä Henna Virkkunen, mikä lie titteliltään, ainakin entinen ministeri, sanoo, että pelolle ei saa antaa valtaa. Se on toki totta, mutta kyllä minua ainakin pelottaa; Poika on lähdössä reissuun "kiertomatkalle" ja ennen kotiintuloa viimeisin pysähdyspaikka on Amsterdam. Äiti lähtee Siskon luo - lentää Lontooseen Heathrown kentälle ja sitä kautta sitten viikon päästä kotiin.
Kyllä minusta on jonkin verran aihetta pelolle, vaikka järki sanoo, että jos jotain on sattuakseen, se sattuu vaikka kotona. Pelko vaan on semmoinen asia, että sille ei voi mitään.
Ei pelolle valtaa, mutta surullinen ja hiljainen olotila tuntuu säilyvän...
Poista