Rakeita, juustokakkua, veistoksia

Paluumatka lomasesta arkeen oli värikäs. Oli ollut raekuuroja niin, etttä tien reunat olivat vielä ihan valkoisina / oli rankkasadetta / oli tummia pilviä / oli auringonpaistetta / oli sateenkaaria. Ilmatieteellisten juttujen lisäksi matkaan sopi kahvit pienessä punaisessa kahvilassa, joka sattui olemaan viimeistä päivää auki. Kysyin, onko ensi kesänä sitten taas uudestaan, mutta paikka myydään, joten ei. Ehdittiin onneksi käydä ja juoda hyvää kahvia ja herkutella juustokakkupalasella ja rahkakermakakkupalasella... (Meillä on tapana ostaa kahta erilaista ja syödä puoliksi.) 

Paluumatkaan kuului myös taidetta, kun käytiin Mäntässä Göstassa. Toista tuntia kului kolmen näyttelyn katselussa. Upeita valokuvia, veistoksia, outsider-taidetta. 

Kotona iltaan kuului sauna, vihreää teetä, ruisnappeja kylmäsavulohijuuston kera ja aika heikko suomalainen elokuva (Hiipivä vaara, 1944). Molemmilla oli suuria vaikeuksia pysyä hereillä. Nukkumaan menin jo kymmeneltä, mies vähän myöhemmin. Yhdeksän tunnin yöunien jälkeen on taas virtaa uutta viikkoa varten!

Viisi tulta, yksi maa ja yksi vesi

Olen horoskooppimerkiltäni oinas - samoin oli äitini ja on kuopuksenpoika. Odotan mielenkiinnolla, onko pojassa oinasmaisia luonteenpiirteitä...

Oinaat innostuvat täysillä aina milloin mistäkin. Ainakin vähäksi aikaa. Eli siis ovat fanaattisia ainajonkinasianpuolestapuhujia ja pioneereja. Kunnes into laantuu ja häipyy lähes kuulumattomiin. (Oli monoja tai ei.)
Oinas on tulen merkki. Meillä on nyt pikkuperheessä viisi tulta, yksi vesi ja yksi maa. Ei siis ihme, jos aina välillä hehkuu! Kärtsäämisen vaarakin on suuri, mutta onneksi on kuitenkin vettä ja maata...

Huivissa sen salaisuus, vaikka kuvassa neilikka

Olen aina pitänyt huiveista. Minulla on laatikossa ja koreissa pieniä, keskikokoisia ja suuria huiveja. Kesäisin kotioloissa tulee pidettyä emäntämäisittäin päässä niskaan sidottuna pientä värikästä huivia. Jenkkihuiveja kaulaan solmittavaksi on lukuisia erivärisiä (miehen kanssa yhteisessä käytössä). Sitten kaulassa roikotettavia kapeita ja pitkiä tai leveitä ja pitkiä on mielin määrin. Pashminoita useampi. Kudottuja ja virkattuja vaikka kuinka monta.  Eli huiveissa löytyy. 

Tarkoitukseni ei kuitenkaan ollut elvistellä huiveilla. Tarkoitus oli kertoa ahaa-elämyksestä, jonka sain ison ja ohuen huivin kanssa tällä viikolla. Huivi toimi hameeksi kiedottuna saunan jälkeen. Huivi lämmitti ponchomaisesti parin tunnin bussimatkalla, kun torkuin. Tästä lähtien kuljetan jotakin isoa huivia aina matkakassissa. Siitä on moneksi. 

Taide on viiden kirjaimen mittainen sana

Tulin eilen kissavahdiksi pehmoeläinvahdiksi Helsinkiin. Päätin ottaa aimo annoksen kulttuuria ja hyödyntää taas kerran keltaista Museokorttia... Kolmessa paikassa kävin ja neljä näyttelyä näin. Designmuseossa oli esillä suomimuodin ilmiöitä 50-luvulta tähän päivään ja kiinalaista nykymuotoilua. Molemmat olivat kiinnostavia ajan ilmiöitä. Kiinalainen näyttely aiheutti enemmän ahaa-elämyksiä. Kolmaskin näyttely oli (Suomalainen muoto), mutta sen kävin katsomassa jo juhannuslomasella. Taidehallissa oli Jukka Mäkelän näyttely. Nelisenkymmentä työtä, joista osa oli isoja ja osa hirvittävän isoja. Ihan jees. Päivän parasta antia tarjosi kuitenkin Kiasma ja Robert Mapplethorpen valokuvat. Intohimoa, pelkistämistä, erotiikkaa, nautintoa. Ainutlaatuinen näyttely, joka sai sanattomaksi. 

Ilta päättyi saunomiseen ja yhden Kekkonen-oluen nauttimiseen. Tietysti, kun Tehtaankadulla kerran oltiin ja ollaan...

Jääkaappimagneetit ja ystävyys

Lomasen keskiviikkopäivään kuului lounas hyvän ystävän kanssa. Viimeksi nähtiin pari vuotta sitten, joten nyt oli kerrottavaa kummallakin vaikka kuinka paljon. Tavallaan jatkettiin keskustelua siitä, mihin jäätiin elokuussa 2013... Ja mistä kaikesta me sitten puhuttiin - kasvisruuasta, häistä, muutosta, kummankin työtilanteesta, työkavereista, vauvasta, lapsista, asumisesta, urkujensoitosta, jääkaappimagneeteista yms. Toivottavasti yhteys säilyy edelleen,  kun nyt asutaan vuosien jälkeen taas samassa maassa. On ainakin mahdollisuuksia tavata useammin.

Päivän päätteeksi kävin kahdella kirpparilla. Rahaa hupeni kaksikymmentäseitsemän euroa, mutta olipahan tavaramääräkin aika iso: 3 viinilasia, tosi iso Marimekon pöytäliina, äänikirja, sammakkokirja, voikasari, juomapullo, Teeman muki, kaksi kautta Officea, Olavi Hurmerinnan kirja, Brion vauvapussilakana ja Ivana Helsingin tyynyliina. Kuopus saa kaksi viimeksimainittua! 

Koirat ja minä

Tänään on taas teemapäivä ja tällä kertaa Koirien päivä. Suhteeni koiriin ei ole mitenkään lämmin, sillä voin tunnustaa pelkääväni ainakin sellaisia koiria, jotka tulla vöyhöttävät kieli suupielestä roikkuen. Pienet kiltit koirat on ihan jees.

Lapsena kyläkuvassa oli kaksi tiettyä koiraa. Viitalan Vekku oli kiltti ja rehtorin Otto taas jotakin muuta. Molemmat olivat samaa rotua eli kansalliskoiria, suomenpystykorvia. Naimisiin mennessäni  uudessa suvussa oli saman rodun edustaja eli Ressu. Ressusta ei ole mitään pahaa sanottavaa. Rauha hänen muistolleen.

Kuvan koira on nimeltään Napoleon eli tuttavallisemmin Nappe. Sain sen kuopukselta. Napen kanssa voin viettää teemapäivää näin lomasella. Nappe ei hauku, sitä ei tarvitse ulkoiluttaa ja se vaan on ja ilahduttaa.

Jk. Ihmisiä on ainakin kahdenlaisia. On koiraihmisiä ja kissaihmisiä. Minä kuulun jälkimmäisiin. Kuulun niihin, jotka ovat tavanneet Helmin.

Päähänpilkahduksia

Juhlien jälkeen edessä on arki, mutta lomanen jatkuu vielä sunnuntaihin asti. En ole siitä ollenkaan pahoillani, sillä nyt on aikatauluttamattomia päiviä, jolloin saa seurata mielijohteita ja päähänpilkahduksia. Mennä tai olla. 

Eilen illalla tuli viesti häämatkalaisilta. Loma Roomassa oli alkanut ja tällä kertaa kyse ei ollut elokuvasta vaan ihan irl-elämästä. Mielijohteita ja päähänpilkahduksia on sielläkin luvassa, kun poikani ja miniäni tunnen aika hyvin...

Eilinen oli tunteikas päivä

Mitä minä kertoisin eilisestä päivästä? Kohtaamisia vuosien jälkeen, halaamisia, onnenkyyneleitä, puheensorinaa, hyvää ruokaa, hyvää juomaa, auringonpaistetta, juhlavia asuja, hyvää mieltä,  puheita, lapsuusmuistoja, rakkautta, pienten lasten valloittavia hymyjä, upea juhlapaikka, vihkijän kauniit sanat ja suloinen pariskunta. En ole koskaan kuullut aikaisemmin häistä, joissa lopuksi katsottaisiin elokuva ja syötäisiin popcornia! Näihin häihin se sopi tosi hyvin. 

Puolenyön aikaan meitä vaelsi onnellinen ja väsynyt seurue pitkin Tampereen katuja. Yksi työnsi lastenvaunuja, muut kuljettivat kaikenlaisia kasseja ja nyssäköitä - kukkia, kylttejä, vaatteita ja muuta. Kaupunki oli hiljainen ja ilta elokuisen pehmeä. Meillä oli hyvä mieli. Meillä on edelleen hyvä mieli.

Avopista tulee anoppi

Tänään on päivä, joka on ollut tiedossa ja lähimpien kalentereissa jo pitkään. Tänään on esikoisen hääpäivä. Viime yönä näin unta, jossa tuleva vaimo esitteli minulle etukäteen vihkisormustaan. Se oli kuparinvärinen ja siitä roikkui pitkä hörsälehetula. M2 sitten sanoi, että vihkimisen jälkeen se laitetaan kiinni sormukseen ja minä totesin, että no sehän onkin paljon kätevämpi sitten niin. Ja mielessäni ajattelin, että ihan hirveä ja ihan hirveän epäkäytännöllinen ja kaiken lisäksi vielä ruma sormus! En voinut sanoa ääneen. En hennonut.

En usko, että mitään hörsälehetulaa on luvassa. Sen uskon, että luvassa on paljon suuria tunteita. Rakkautta ja sen sellaista. Sitä toivon ja toivotan. Olette minulle tärkeitä, J ja M2!

Nukutko hyvin?

Olen monta kertaa todennut sen julkisesti, että hyvillä yöunilla on suora yhteys mielikuvituksen laukkaamiseen seuraavana päivänä. Rajansa tietysti kaikella, joten turha tästä on odottaa mitään nobeltason tekstiä, vaikka nukuinkin tosi hyvin viime yönä. Kuusi tuntia yhteen kyytiin, sitten vessareissun (sitä ne iltateekupilliset tekevät) jälkeen uudestaan pää tyynyyn ja kaksi tuntia vielä zetaa. Nyt on virkeä ja hyvä olo. Nukuitko sinä hyvin?

Omasta päästä ja kesäkurpitsasta

Tämä myöhäiskukkea kesä on siinä vaiheessa, että kesäkurpitsaa pukkaa. Sitä on syöty meillä nyt hyvin ahkerasti. Ei vielä täytettyinä versioina, kun se on jotenkin syksyisempää ruokaa. Paistoksina, salaatissa, sellaisenaan jne. Eilen hain kaksi yksilöä kasvimaalta ja kehittelin kesäkeittiössä seuraavan reseptin ihan-ite: 

Laitoin pannulle sulamaan kimpaleen voita. Pilkoin kesäkurpitsat huolettoman erikokoisiksi palasiksi. Pilkoin joukkoon myös muutaman nektariinin, jotka olivat vähän kovempia. Pannulle sitten kaikki sikin sokin. Saivat paistua jonkin aikaa. Hain yrttimaalta paljon timjamia, persiljaa ja kirveliä vanhaan kahvikuppiin ja keittiössä sitten leikoin ne saksilla silpuksi. Yrtit ja suolatujaus joukkoon mukaan ja vielä ruokakermaa avattu purkillinen jääkaapista. Sitten paistos sai muhiskella hetkisen, kunnes se kerman ansiosta hieman sakeutui. Oli hyvää. Suosittelen!

Ei seepra raidoistaan pääse

Olen aina ollut raitaihminen. Jos minun pitäisi valita ruuduista, palloista, kukkakoristeista ja raidoista, valitsisin ehdottomasti raidat. Raitaa yöllä ja raitaa päivällä. Ehkä keskipohjalaissyntyinen yksitotisen yksioikoinen luonne ja raidat sopivat yhteen. Selkeää ja konstailematonta. Ja viis siitä, vaikka raitakuosi leventää! Leveä nyt olen joka tapauksessa, niin siinä ei paljoa kuoseilla peitetä eikä kutistella! 

Valkopohjainen on ehdottomasti paras ja raikkain. Sellaisessa vaatteessa ajatuksetkin ovat selkeitä, ainakin heti pesusta otettuna...

Maailma+valo+kuva+päivä

Jes, kerrankin teemapäivä minun makuuni! On nimittäin Maailman valokuvauspäivä! Tosin voin omistautua tälle teemalle oikeastaan vasta klo 16 jälkeen, kun tulen töistä kotiin, mutta voinhan myös töissä napata jonkin ottamuksen ihan teemapäivän kunniaksi. 

Reilun kuuden vuoden aikana olen ottanut tuhansia kuvia. Erittäin huonojen suttukuvien ja joidenkin wau-kuvien väliin mahtuu kaikenlaisia otoksia. En olisi uskonut, että saisin canonisoimisesta näin mukavan harrastuksen... 

Kirje on aarre

Viikonloppuna luin vanhoja kirjeitä. Lauantaina 90-luvulta ja sunnuntaina sitten löysin aitan yläkerrasta 60-luvun postia. Ne olivat tätini ja äitini kirjeenvaihtoa ja sitä tavallista arkea. Kuka milloinkin oli kylällä kuollut tai mennyt naimisiin, miten lehmät voivat ja mitä käsitöitä oli nyt työn alla. Monista kirjeistä löysin mainintoja itsestäni. Lapsena olin Kaustisen mummulassa mummun, vaarin ja Kaisu-tädin pikkuhupulaisena aina silloin tällöin ja viihdyin siellä. Yhdessä kirjeessä oli maininta, että olisivat pitäneet minua vielä kauemmin, mutta olin sanonut, että en voi enää olla, kun pitää mennä kotiin laittamaan Vesa-Matille (neljä vuotta nuorempi veljeni) tuttia suuhun.

Kirjeet ovat aarteita. Henkilöhistoriaa parhaimmillaan. Jossakin vaiheessa luen 50-luvun kirjeitä, joita kaksi rakastunutta lähetti toisilleen. En ole vielä uskaltanut kajota niihin...

Iso pettymys ja kuinka siitä yritettiin selvitä

Viikonloppuun kuului yksi iso pettymys. Harmitti. Kiukutti. Olin odottanut niin paljon. Kaksi ensimmäistä Ehtoolehto-sarjan kirjaa olivat loistavia, briljanttisia ja kolmas sitten jotenkin latistui sivu sivulta. Älyseinä ja hoivarobotit olivat/ovat ehkä näyte tulevaisuuden vanhustenhoidosta, mutta verbaalitykityksestä huolimatta jotakin jäi puuttumaan. Irma, Siiri ja Anna-Liisa eivät jaksaneet pitää tarinaa tarpeeksi kasassa. (Jossakin vaiheessa oli ihan pakko laittaa kursiivilukuvaihde päälle...) Makuasioitahan nämä ovat, joten arvelen monen pitävän tästä kolmannesta, sarjan päättävästä kirjasta. Kukkokiekuu!

Jk. Eilen illalla sitten aloitin minulle suositeltua kirjaa (Jessica Brockmole: Kirjeitä saarelta) ja se koukutti heti saman tien. Toimi erittäin hyvänä selviytymiskeinona pettymyksestä. Vielä yksi sivu, vielä yksi jne kunnes oli ihan pakko sammuttaa lukulamppu. Onneksi tarinaa on vielä pitkästi jäljellä...

Yhtä sun toista

Lauantaista kului suuri osa inventoimisessa. Suuren valkoisen puusohvan kannen alla oli yhtä sun toista tarpeellista ja ei-niin-tarpeellista. (Aikaa kului sen vuoksi niin kauan, kun välillä unohduin lukemaan vanhoja kirjeitä ja lasten kouluvihkoja, ihailemaan piirustuksia ja selailemaan esikoisen ja kuopuksen tekemää lehteä vuodelta 2001.) Projektimme edistyi taas hieman. Nyt on tilanne 709-291. Aikaa on puolitoista kuukautta. 

Muuten eiliseen päivään kuului onnitteluja, lahjoja, herkullista juustokakkua, syömistä pihalla, uimista, saunomista, arkeilua. Ihan tavislauantai ilman noita kolmea ensiksi mainittua...

Siedän hyvin kuumaa, lohifilee tuumaa raparperin lehden alla paistuen

Meillä ei syödä lihaa, mutta kalalla herkutellaan hyvin usein. Viimeksi eilen. Resepti on helppo ja peräisin Ruokatorstai -kirjasta, joka perustuu Hesarin ruokasivujen ohjeisiin vuosikymmenien ajalta. Ainekset: lohifilee, suolaa, tilliä, sitruunanmehua, raparperinlehti, foliota, uunivuoka ja uuni. 

Ensin levitin pöydälle foliota pari isoa arkkia lomitusten, siihen päälle laitoin pihalta hakemani kesän-suurimman-raparperinlehden (jonka olin pyyhkinyt talouspaperilla puhtaaksi), raparperinlehden päälle lätkäisin noin seitsemänsadan gramman painoisen lohifileen, pusersin sitruunasta fileelle mehua reiluhkosti, ripottelin aika paljon suolaa ja vielä enemmän tilliä, kääntelin raparperinlehden reunat kalan päälle niin, että siitä jo tuli mytty, kääntelin vielä foliota niin, että siitä tuli paketti ja laitoin tiiviin paketin uunivuokaan ja uuniin. Asteita oli joku 175 ja kala oli uunissa reilu puoli tuntia. Paketista kaivautui maukas kala, namskis!

Ihan vaan katselisin, jos sopii

Yllätyin eilen omasta käytöksestäni. Olen vaikea ihminen. En yleensä pidä siitä, että kauppaliikkeessä minua yritetään koko ajan palvella, jos heti tullessa ilmaisen sen, että ihan vaan katselisin. Joskus olen sanonut tuohon ajatuksissani jatkoksi: jos sopii. Kokemuksia on vuosikymmenien takaa yhdestä kaupasta, kun tuo lause ei toiminut ollenkaan. Tai saihan siellä katsella, mutta koko ajan kuitenkin kommentteja ja informaatiota tuli joka ainoan tavaran kohdalla, jota suunnilleen hipaisin. Se onkin tosi hyvä kattila, sitä sarjaa tuli meille juuri nyt lisää, siinäpä onkin mukavannäköinen koristepullo jne. 

Eilen palvelualtis myyjä ja sopuisalla päällä oleva asiakas kohtasivat. Menin liikkeeseen, hypistelin yhtä vaatetta, minulle osoitettiin palvelukysymys juuri sopivalla sävyllä, vastasin, kysyin vastakysymyksen, minulle vastattiin ja annettiin vaihtoehtoja, nappasin vaatteen mukaani sovituskoppiin, kokeilin, tulin näyttämään sitä ja olimme samaa mieltä asiasta, minulta kysyttiin asusteesta, vastasin, minulle esiteltiin vaihtoehtoja, mietin ja aprikoin,  sanoin ottavani sekä vaatteen että asusteen, kävelimme kassalle, maksoin ja sain mukaani kangaskassiin pakattuna omannäköiseni tuotteet. Aikaa tuohon kaikkeen kului kymmenisen minuuttia. - Vielä sitä voi yllättää nähtävästi itsensäkin!

Havaintoja taivaalla ja tunnerintamalla

Viime yönä hätkähdin taas kerran ajattelemaan ja fiilistelemään sitä, että olen naimisissa miehen kanssa, joka on ihanan hullu ja joka lähtee mukaan kaikkeen hassutteluun ja hullutteluun. Tunnereaktio tuli tietysti siitä, että meillä soi kahdelta yöllä herätyskello ja nousimme ylös, puimme päälle haalarit (onneksi miehellä on niitä kaksi ja uskokaa tai älkää, minä mahdun niistä toiseen!) ja hipsimme pihalle säkkipimeässä. Terassilla oli aurinkotuolit valmiina odottamassa ja niihin sitten asetuimme lähes-makuuasentoon odottelemaan tähdenlentoja. Kolmen vartin tähtitieteellisen tarkkailun aikana niitä muutamia nähtiinkin, vaikka taivas oli aika pilvessä. Hienoja olivat! Sitten haalareista ulos ja takaisin nukkumaan. 

Ennen oli kasoja, nyt on kerroksellisuutta

Luen aika usein vanhoja lehtiä sakset kädessä tai sakset sopivasti vieressä. Leikkaan talteen reseptejä, joiden suhteen olen nykyään paljon harkitsevampi kuin ennen. Ennen kun tuli leikattua kaikki  vähänkään potentiaaliset kandidaatit ja nyt mietin tarkkaan, tulisiko tuota tehtyä vai ei. Useimmiten vastaus on ei. Leikkaan sanontoja ja juttuja, joita sitten voin käyttää joko kalenterin tuunauksessa tai blogissa.

Eilen oli pihapäivä. Muun muassa luin lehtiä. Yhdestä lehdestä repäisin (sillä kertaa sakset olivat liian kaukana) talteen tekstin: Sisustusta onkin rakennettu pala palalta, kerroksellisuus saa näkyä. Eli kun makuuhuoneen tuolilla on kasassa päiväpeitto, sen alla muutama tyyny, edellisen päivän vaatteet, muutama villasukka, sitä edellisen päivän vaatteet jne, kyseessä onkin kerroksellisuus. Ja kun keittiön pöydällä löytyy epämääräinen pino, jossa on muutaman päivän postit ym, sama kerroksellisuus pilkahtaa oivana tehokeinona. Hyvästi kasat, tervetuloa kerroksellisuus!

Asetelmia asetelmien vuoksi

Eilen jäin miettimään sitä, onko asetelmat olemassa ihan vaan asetelmien takia vai muuten vaan. Myönnän toki, että asettelin tämän huivin pihakeinun selkämykselle näennäisen puolihuolimattomasti ennen kuin otin kuvan. Mutta tuo huivi kulki minulla koko illan mukana, kun kuljin hihattomalla trikoomekolla uinnin jälkeen. Istuin keinussa, haahuilin pihalla, istuin pihapöydän ääressä syömässä aivan ihanaa kookoskermalla maustettua kukkakaali-sipuli-paprikapaistosta. Huivi siis oli tarpeellinen, ei lavaste.

Asetelmat asetelmien vuoksi on tullut mieleeni vaeltaessani Instagramin maailmassa. Eli olen tyytyväinen meidän huusholliin, kun siellä on sulassa sovussa (tietääkseni) ja vinksin vonksin yhtä sun toista tyylisuuntaa ja tyylittömyydet vielä päälle. Ei tarkkaan geometrisesti mietittynä, ei todellakaan. Se kun aiheuttaisi minulle näppyjä ja hengenahdistusta. Pitäkööt leijonat makeiskorinsa, puolueettomat humanistit korulauseensa ja asettelijat asetelmansa! Tähän maailmaan mahtuu vaikka mitä...

Dorcas Lane ja minä

Candlefordin postineiti on kerrassaan hurmaava sarja, joka kertoo elämästä maaseudulla 1800-luvulla englantilaisittain. Postitoimiston johtaja Dorcas Lane on se, jolta tullaan kysymään neuvoa lähes joka asiassa ja kysymättäkin hän sekoittaa ja setvii asioita. Dorcas kertoo, että hänellä on vain yksi heikkous ja se on sitten mikä milloinkin, mutta siis vain yksi.

Lyhdyt on heikkouteni. Sisällä ja ulkona. Erivärisinä, erikokoisina, erimuotoisina. Minulla on vain yksi heikkous. Tällä kertaa. 

Sydän, hermokeskus ja/tai hermokimppukeskus

Keittiön sanotaan olevan kodin sydän. Mielestäni se on myös hermokeskus ja joskus hermokimppukeskus. Jälkimmäinen silloin, jos kaikessa kiireessä tulee kokeiltua jotakin ihkauutta, ehkä-jo-ennen-keksimistä-tuhoontuomittua reseptiä ja toinen tulee hyvää hyvyyttään kysymään jotakin, joka tuntuu lähes kettuilulta. Mutta onneksi näin käy vain hyvin harvoin. 

Meillä kokataan yleensä pitkään ja lähestulkoonhartaasti. Kokeillaan, kehitellään ja sitten voidaan todeta, että tätä ei tehdä koskaan enää tai tätä tehdään silloin, kun myös J, T, M2 ja M3 ovat paikalla. (Niin ja tietysti I!) Rakkaus maustaa ruoan vielä paremmin kuin mikään timjami tai rosmariini, basilika tai korianteri. Myös siksi keittiö on kodin sydän...

Kehtaamisella tarkoitan nolostumista

Joka päivälle tai lähes joka päivälle on olemassa teemapäiviä. Tänään ei ole siitä poikkeus. On Onnellisuuden päivä. Siihen on helppo samaistua ja sitä viettää. Toinen teemapäivä sitten on hieman mutkikkaampi, sillä se on Piilota kesäkurpitsaa naapurisi kuistille -päivä. Haasteellisesta kesästä johtuen meillä on kesäkurpitsan satoa korjattu vasta kerran ja nekin olivat vielä aika pieniä yksilöitä. Eilen huomasin, että pari uutta siellä on tulossa sunnuntain ruokalistalle. Ei niistä kyllä ole piilotettavaksi naapurin kuistille! En henno, en kehtaa ja kehtaamisella tarkoitan nolostumista. Mukavat naapurithan meillä on, mutta olisi siinä selittelemistä...

Jk. Eilinen laiskottelupäivä sujui suunnitelmien mukaan. Maljakoissa on uudet kukat ja kuivat pyykit on käärittyinä pyykkikorissa. Laiskottelua oli juuri sopivasti.

Toimistosihteerin vapaapäivä

Kesäiltana (eilen) otettu kuva saa olla kesäaamun (tänään) jutun aloittajana. Tälle päivälle ei ole mitään erikoisia suunnitelmia tai oikeastaan onhan niitä vaikka millä mitalla... Kohta menen pihalle kahvimukin kanssa ja aion istua siellä pitkän aikaa. Sitten aion lukea, purkittaa auringonpaistetta, hillota hyvää mieltä ja säilötä aikatauluttomuutta. Eli päivästä on tulossa täysin omahyväinen laiskottelupäivä. Voin tosin käydä poimimassa kukkia maljakoihin ja ripustaa pyykit narulle kuivumaan, mutta siinä onkin jo enemmän kuin kylliksi. Perusluonteeni kun on mukavuudenhaluinen eli suoraan sanottuna laiska. Ja nyt on vapaapäivärypäs meneillään. 

Rauha on ehto sen

Tänään tulee kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun Yhdysvallat pudotti atomipommin Hiroshimaan. Tänään on päivä, jolloin on pakostakin muisteltava sodan mielettömyyttä ja julmuutta. Tänään voisi olla aiheellista kuunnella rauhanlauluja, vaikka Spotify ehdottaisi ihan toisenlaista soittolistaa. Tämän päivän laulu olkoon vaikka tämä Bertolt Brechtin, Pablo Nerudan, Hanns Eislerin ja Elvi Sinervon yhteistyön helmi:

"Rauhaa maailma vaatii,

rauhaa ihmiset sen,

rauhaa peltojen kasvuun ja tuotantoon tehtaiden.

Rauhassa jotta voi olla 

pohjoisen syntymämaa,

rauhassa jotta voi maataan naapurit myös rakentaa.

Rauhaa Lincolnin patsaalle,

rauhaa muurille Berliinin,

Leninin mausoleumille ja haudalle Sunjatsenin.

Rauhaa Vietnamin kansalle,

rauhaa lapsille Intian,

Ruhrin kaivosmiehille ja kaivosmiehille Afrikan.

Rauhaa pallolle tälle,

jotta vois pinnalla sen

ihminen onnensa ottaa, rauha on ehto sen."

Yksinkertaista ja hyvää

Eilen syötiin taas ulkona. Kokkailin kesäkeittiössä erittäin maistuvanmaukkaan paistoksen, johon tuli edellispäivän perunoita pieninä kuutioina, oman kasvimaaan ensimmäiset pienet kesäkurpitsat (2 kpl) viipaleina, pieni kimpale voita, paljon tuoretta timjamia ja vielä enemmän tuoretta persiljaa ja hippunen suolaa. Paistos sai muhiskella sen aikaa, kun katoin Sinisen Päivänvarjon Kahvilaan meille ruokapöydän ja kävin poimimassa kasvimaan reunoilta metsämansikoita ja mansikkamaasta mansikoita jälkiruoaksi. Vielä haettiin päätalon puolelta tomaatteja, leipää, levitettä ja ruokajuomiksi maitoa ja piimää. Sitten oli aika syödä ja herkutella. Yksinkertaista ja hyvää. Kesäruokaa parhaimmillaan. 

Klassikko - ei Hotakaisen vaan Jussilan!

Puulelut ovat kestäviä, ajattomia ja myös hintavia. Lauantaina bongasin Turusta Pelastusarmeijan kirpputorilta hyvin-vähän-leikityn klassikon nimeltään Askare-laatikko. Oikeasti tuohon laatikkoon kuuluu kymmenen palikkaa, mutta tässä sinne oli sujautettu vielä muutama extra. Laatikko oli näyteikkunassa ja puolihuolimattomasti vilkaisin sitä. Vilkaisin toisenkin kerran ja varmaankin kuului loks, kun suuni loksahti auki. Näin oikein! Hinta oli neljä euroa!!! Kaiken lisäksi juuri sinä päivänä oli kaikista tuotteista kolmenkymmenen prosentin alennus ja eikä siinä vielä kaikki: minulla on lompakossa Pelastusarmeijan kirpputorin kanta-asiakaskortti ja kun ostokset ylittivät kymmenen euroa, sain viidentoista prosentin alennuksen. Askare-laatikolle tuli hintaa 2,40. Varsinainen Löytö!

Jk. Mitä muuta ostin: Pentikin vaaleanpunaisen ruukkumaljakon, vauvalle t-paidan, yhden punaisen käsipyyhkeen, Duudsonit-elokuvan ja Julie-elokuvan. Ostosten yhteishinta kaikkien alennusten jälkeen 10,70. Eläköön kirpparit!

Koko aikana vain yhdet teet

Pitkä viikonloppu rallievakossa on takana. Kun keskiviikkoiltana pääsee lähtemään reissuun heti töiden jälkeen ja sunnuntaina tulee toiseksi viimeisellä junayhteydellä pois, on viikonloppu ruhtinaallisen pitkä. Siihen kuului vauvapaijailua, paljon askeleita, fillarointia, kahdessa eri kaupungissa nukkumista, kirpparilöytöjä, paljon kahvia (koko aikana vain yhdet teet), lukemista, elokuvia ja kaikenlaista muuta. Töitä ehdin ajatella vain sen verran, että etsin seurakunnan FB-sivulle sopivan kuvan mainostamaan/houkuttamaan väkeä sunnuntaina vanhaan kirkkoon ja kirjoitin sille pienen saatetekstin. 

Kolmen kuvan juttu puodista

Olen kolunnut tähänastisen elämäni aikana varmasti kymmeniä, jollen satoja kirjakauppoja. Uudella paikkakunnalla tutustun ensiksi kirjakauppaan, jos sellaisen löydän. Seuraavana järjestyksessä tulevat kirjasto ja hautausmaa. Hyvä kirjakauppa, hyvä paikkakunta.

Turussa on Humalistonkadun ja Yliopistonkadun kulmauksessa aivan ihana kirjakauppa. Olen ostanut sieltä tähän mennessä tosin vain yhden kirjan (vauvaa varten puinen kirja ja sen ostin siinä vaiheessa syyskuuta, kun hänestä oli kehystetty ultraäänikuva makuuhuoneen seinällä), mutta postikortteja sen sijaan jo aikamoisen pinon. Puoti houkuttelee selailemaan, plarailemaan, etsiskelemään ja nykyään myös kahvittelemaan. Eilen ostin kortteja, join kupillisen tosi hyvää ja vahvaa kahvia ja herkuttelin Daim-kakkupalalla. Tänään kirjoitan muutaman kortin ja lähetän ne ja lähden itsekin kohti arkea.

Elokuu on kuukausista pehmein

Heinäkuu loppui, elokuu alkoi. Ei mitään pahaa sanottavaa heinäkuusta. Oli pihakahveja, piharuokailuja, lukemista sinisen päivänvarjon alla, torkkumista aurinkotuoleissa, uimista ja siinä sivussa jotakin muuta märkää. Koko ajan ei satanut aamusta iltaan, vaikka niin yritetään väittää. Ei todellakaan.

Monet ovat laittaneet toivonsa elokuuhun. Sitä on odotettu kuin kuuta nousevaa. Minä odotan  nimenomaan elokuun pehmeitä iltoja. Valvomista ulkona, kynttiläkauden aloittamista, lyhtyjä sisällä ja ulkona. Villalangat alkoivat houkutella viikko sitten, lukemattomien kirjojen pino on korkea. Tervetuloa, elokuu! Tänä vuonna sinuun on kätketty rakkautta enemmän kuin muulloin...