Reilut kuusi vuotta olen harrastanut canonisointia. Se on vienyt mukanaan niin, että monet asiat hahmotan neliskanttisina ja haluaisin ikuistaa en-nyt-ihan-kaikkea, mutta lähes. Lapsena Keskipellon naapurissa oli valokuvaamo ja olin usein siellä maanvaivana/pikku hupulaisena. Ehkä The Kuvauskärpänen pääsi silloin pistämään, oli monta vuotta kadoksissa, tuli ilmi hetkeksi 70-luvun lopun pokkarivuosina, pilkahti 80-luvun Mamiya-kaudella, kunnes sitten pääsi surraamaan kuusi vuotta sitten täysillä ja vei mukanaan. Ja innon loppumista ei näy...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti