Katson maalaismaisemaa (ja ymmärrän)

Aina välillä tulee tavallisella tutulla lenkkitiellä vastaan maisemia, jotka sykähdyttävät tosi paljon ja on ihan pakko kaivaa luirulaukusta kännykkä kuvanottoa varten. Niin myös eilisellä lenkillä. Tuostakin kohdasta olen kävellyt Pohjolanmäentietä kymmenet kerrat, mutta nyt näkymä oli jotenkin poikkeuksellisen kaunis. Lenkki oli tuossa vaiheessa vasta alkukilometreillä ja lyhythihapaidalla tarkeni erittäin hyvin.

Oman kalenterin mukaan

Venetsialaisia vietetään elokuun viimeisenä viikonloppuna, mutta meillä on ihan oma kalenteri ja vuodenkulku. Siksi meillä oli ne eilen! Minun tehtävänäni oli sytytellä lyhtyjä yms takapihalle. Mies huolehti pikkupuita pikkuuuniin, jossa perinteisesti poltamme tulta ja istumme sen ääressä rupattelemassa niitä näitä. Tarjottimelle lastattiin kaikenlaista naposteltavaa viinirypäleistä täytelakritsiin ja suolakekseihin. Mukaan pääsi myös avattu punaviinipullo ja pari rustiikkia juomalasia. 

Tulen ääressä viihdyttiin pari tuntia. Laurilaan palattiin iltakymmenen jälkeen. Sitten seuraa se jännittävin osuus! Join kahvia vartin yli kymmenen ja sanoin, että elämässä pitää ottaa riskejä ja kirjoja on kyllä yöpöydän hyllyssä luettavaksi, jos uni ei tule. No, nukahdin helposti, havahduin sikiunesta varttia vaille kolme ja nukahdin heti uudestaan ja unta riitti seitsemään asti. En aio kuitenkaan uhmata kohtaloa, joten en ota myöhäiskahveja tavaksi…

Syksy hiipi keittiöön

Eilen päätin vaihtaa kesäisen kaitaliinan keittiössä vähän tuhdimpaan versioon ja kaivoin kaapista syksyisen kokoliinan. (Olen sen joskus aikanaan ostanut liikkeestä, jolla on melkein samanlainen nimi kuin Miehellä.) Keräsin pöydältä pois lehtipinot, kirjakasat ja muut tarpeettomat sälät ja siirsin tarpeellisetkin hetkeksi syrjemmälle. Pyyhin pöydän kunnolla ja levitin uuden tulokkaan ja ihailin lopputulosta. Tällä hetkellä tilanne on muuten sama, mutta hain päivällä vielä ison kimpun kultapalloja värikkääseen maljakkoon. Syksyliina on paikallaan siihen asti, että jonakin päivänä kaipaan vielä lämpöisempiä värejä keittiöön.

Reppu ja reissunainen

Omistan kaikkiaan neljä reppua. Eniten on käytössä kuvan Kånken, joka on pienin ja siksi kätevä arkipäiväkäytössä.  Siinä kulkee kirjastokirjoja useampi tai ruokakauppaostoksia järjellinen (tai aina välillä järjetön) määrä. Uusi Räven on sopiva viikonloppureissuille ja ollut jo kerran käytössä. Ikivanha Asaklitt on talouden yhteiskäytössä ja viisikymmenlitraisen Mustisen ostin lahjarahoilla täyttäessäni viimeksi pyöreitä. Mustisen kanssa ollaan matkattu muutamaksi viikoksi Kotoseen, kun siihen mahtuu niin paljon monen sään vaatetta, kimpsua ja kampsua. 

Olen siis reppuihminen. Henkeen ja vereen.

Jk. Mustinen on oikeasti Terry, mutta pyysin aikoinaan Ykköstä keksimään kivemman nimen. Siitä tuli siis Mustinen.

Todella hyvää ruokaa!

Eilen nappasin itselleni lounaskokkausvuoron. Kurkistin jääkaappiin ja huomasin siellä muiden muassa edellispäivän salaatin ylijäämä-kikherneet ja halloumipaketin. Googlasin näitä kahta ja sain eteeni reseptin, jota muuntelin, sovelsin ja tuunasin…

Pilkoin kaksi hieman jo nahistunutta porkkanaa pieniksi lanteiksi. Silppusin yhden pienen sipulin. Pilkoin yhden punaisen suippopaprikan ja yhden keltaisen suipottomsn. Puolitin puoli paketillista kirsikkatomaatteja. Kaikki olivat nyt sulassa sovussa ja kulhossa. (Uuni oli jo lämpenemässä ja asteita oli kaksisataa.) Lisäsin kulhoon vähän rypsiöljyä, suolaa, pippuria ja cayennepippuria ja sekoitin tarmokkaasti. Laitoin uunipannulle leivinpaperin ja kippasin kasvikset paperin päälle ja sekoitin tasaiseksi. Uuniin ja kaksikymmentä minuuttia. Paistamisen aikana viipaloin paketillisen halloumia ja yhdistin viipaleet ja kikherneet kulhossa ja lisäsin sinne vielä lirauksen öljyä, hippusen suolaa ja paljon kurkumaa. Kun ajastin pirisi, otin pannun uunista ja kaadoin nuo loput ainekset sekaan ja laitoin vielä uuniin kymmenksi minuutiksi. Kun se oli kulunut, oli ruoka valmista ja huusin Miehen syömään. - Ja oli todella hyvää! 

Marjatan hauskin kesä! Taas!

Kymmenisen vuotta sitten (tai osapuilleen) ostin kirpparilta kuvan nuortenkirjan. Sen jälkeen se on päässyt monta kertaa blogin kuvaan kertomaan hauskasta/hauskimmasta kesästä. Ja nyt on aika todeta, että kulunut kesä oli jälleen hauskin. Omien tapaamista, kirjoja, matkustelua, hyviä yöunia, kävelyä eri kaupungeissa & maaseudulla, kirppareita ja kiireettömyyttä. Tämä kesä erosi monesta muusta siinä, että pidin oikeasti (haluamaani) lomaa virsikirjatöistä eli kesäkuussa oli vain yksi työ, heinäkuussa samoin yksi hätäapuluonteinen ja elokuussa ei mitään. 

Jk. Oikeastaan olin aikonut blogata tästä jo eilen, mutta se koulunalkajaiskuva pompsahti eteen ja sehän oli pakko valita ensin…

Jk2. Lupasin itselleni (ja Miehelle), että luen tuon kirjan seuraavaksi.

Tasan kuusikymmentä vuotta sitten

Kuusikymmentä vuotta sitten menin kouluun. Vuotta aiemmin mitä olisi pitänyt, mutta kun lukeminen ja laskeminen jo onnistui ja olin kaikkien (paitsi johtajaopettajattaren) mielestä ihan koulukypsä, se onnistui. Ensimmäisenä aamuna otettiin kuva kodin eli Keskipellon pihalla. Huomioita: kädet taskussa, kun ihan selvästi jännittää/otsa kurtussa, kun aurinko paistaa silmiin/kaksijapuolivuotias velipoikakin ujuttautunut kuvaan mukaan/minut kuulemma tunnistaa vieläkin tuosta kuvasta…- Koulumatka oli lyhyt. Alaluokkia pidettiin vanhan suojeluskuntatalon yläkerrassa.