Kunniamerkki jäi puuttumaan!

Eilen lähdin lounaan jälkeen kävelylenkille. Tarkoituksena oli kävellä edes-jonkin-pituinen lähilenkki. Laurilaksi lähilenkki on lenkin tekeminen yhteisellä pikkutiellä - joskus vain viisi, joskus kymmenen kilometriä. No, lähdin ja aurasin tietä toiseen suuntaan. Käännyin ja aurasin toiseen suuntaan. Toistin tuota  aikani ja samalla pyrytti ja tuuli ja motivaatio ei ollut ihan huipussaan… Kotiin palasin 6,4 kilometrin jälkeen ja kun olin saanut taas kotivaatteet päälle, oli jotenkin suoriutujan olo. Olisin antanut itselleni kunniamerkin, jos voisin niitä jaella ympäriinsä. Haastavan lenkin jälkeen en tehnyt enää koko päivänä muuta hyödyllistä kuin iltaruoan ja pellillisen sämpylöitä. 

Saako olla tyytyväinen, entä onnellinen?

Otsikon kysymys heräsi lukiessani vaikuttajien blogeja. Aiemmin on mieleeni herännyt samaisten lukemisten kanssa se ajatus, että onneksi saan olla ihan tällainen tavisarkeilija. Minulla on oikeus ja lupa olla juuri sellainen kuin haluan ja olenkin kyllä useimmiten tyytyväinen ja onnellinen. Joskus onnellinen ihan lässynlässy-siirappiasteelle asti, mutta sitten vastapainoksi taas joskus harmitus- ja mökötysmielinen. Valitan kun on aihetta. Harvoin. 

Vapaapäivä ja hyvä kirja

Eilen oli vapaapäivä. Lähinnä vain oleilin. Tosin sain myös pyykkikoneen pesemään kaksi koneellista, vaihdoin keittiön pöydälle maatuskavahakankaan ja illalla spinnasin tunnin ennen saunaa. Lopun ajan olin ja luin tai roikuin  somessa.

Tänä vuonna olen kyllä onnistunut kirjavalintojen kanssa tosi hyvin. Eilen aloitin vuoden kymmenennen ja sekin vaikuttaa erittäin onnistuneelta valinnalta. Kolmanneksen luin eilisen mittaan. Jatkan tänään ja vapaana viikonloppuna.

Avasin oven kevääseen!

Sunnuntain virsikirjatyörupeaman jälkeen lähdin tekemään tulppaaniostoksia. Tiesin, että kyseisessä kaupassa oli viimeistä päivää tarjous, johon sortuisin harkitusti. Ostin kaksikymmentä keltaista yksilöä ja hajasijoitin ne sitten kotona seuraavalla tavalla: olohuoneen pöydälle kymmenen, keittiön pöydälle viisi, makuuhuoneen ikkunalaudalle kolme, eteisen pikkupöydälle yhden ja vessan tasolle yhden. Oli muuten hyvä keksintö ja nyt on kukkia vaikka missä! Iltaisin kuljetan kaikki maljakot tuulikaappiin, sillä siellä meillä leikkokukat yleensä yöpyvät. Aamulla sitten ensi töikseni kannan kaikki narskuvat omille näkyvyyspaikoille. Ihanaa, kevättä jo pienesti…

Haluan olla rehellinen

Nautin sekä virsikirjatyöstä että toimistotyöstä. Pidän asiakaspalvelusta. Mutta haluan myös olla rehellinen. Olin viikonlopputöissä veisaamassa ja soittamassa ja tänään ei huvittaisi mennä taas töihin! Hieman asiassa auttaa se ajatus, että huomenna on luppopäivä..,

En ehkä siis ole ihan parhaimmillani tänään tiskin takana, mutta lupaan yrittää.

Siitä tuli tapa!

Päivälleen viisi vuotta sitten se alkoi. Kyllästyin siihen, että olin puuskuttava pullero, joka kävi kyllä aina joskus liikkumassa, mutta ei mitenkään säännöllisesti. Päätin vakaasti aloittaa projektin, joka sai lyhenteekseen VKKV (Vähintään Kolme Kertaa Viikossa). 

Nyt ollaan tilanteessa, jossa en puhu enää mistään projektista. Tämä on elämäntapa, rutiini muiden joukossa. On ihan pakko päästä ulos ja kävely on nykyään minun tapani voida hyvin. 

Viiden vuoden aikana olen kuluttanut monet kengät, pudottanut monet kilot, kulkenut samoja ja eri teitä, pyyhkinyt hikeä otsalta, liikkunut yksin ja parhaan kaverin kanssa. Kilometrejä on kertynyt useampi tuhat. Viiden vuoden aikana olen joutunut kahden viikon aikana toteamaan, että tästä tuli nyt hutiviikko - ja toisen viikon olin sairaalassa ja toisen toipilaana kotona. Eli se, joka alkoi projektina, on toiminut niin hyvin, että se tuli elämään jäädäkseen.

Ihan kuin olisi joulu!

Eilen laitoin Icebugit jalkoihin, kun lähdin kävellen kirjastoon. (Taviskengillä olisi liikkuminen ollutkin riskaabelia ja hidasta.) Hyvin selvisin hyötykävelylenkistä. Hain varaamani neljä kirjaa ja nappasin vielä uutuuskarusellista yhden tietokirjan kaiken kukkuraksi. Ihan kuin olisi joulu! Näin totesin poislähtiessäni tuon pinon kanssa ja siltä minusta todella tuntui ja tuntuu. Lukeminen kannattaa, kannattelee ja kantaa. Aina! Näin olisi voinut sanoa nelivuotias Marjatta ja saman sanoo kuusikymmentäkaksivuotias.