Sanoja ja tokaisuja

Meidän klaanin pikkupojat on myös tehty oivista sanoista, nokkelista lauseista ja verrattomista ilmauksista. Mummun oikeudella (since 2015) jaan yhden kummaltakin. Ykkösen tokaisun olen kirjoittanut viime syksyltä muistiin. Suomenkielessä on aika vähän Q-kirjaimella alkavia sanoja. On Quorn ja kuokka (quokka).

Kakkosen ja Esikoisen kanssa käytiin eilen videopuhelukeskustelu. Esikoinen kysyi pojalta: Kuka on isän sisko. Kuka on isän pikkusisko? Kakkonen mietti hetken aikaa ja vastasi: Mummu. Kun olen rehellinen, niin minulle tuli kyllä tuosta väärästä vastauksesta hyvä mieli… 

Arjen keksintö

Kovilla pakkasilla kävelin ihan kohtuupituisia lenkkejä ja vaatetin itseni kuin naparetkeilijän ainakin. Sitten jossakin vaiheessa huomasin, että housuntaskussa kulkeva askelmittari oli hyvin luovalla tuulella ja ei varsinkaan pitänyt siitä, että kesken lenkkiä kurkkasin saldoa. No, löysin jostakin sukanaloituksen ja luovutin sen punaisen mittarin talvivaatteeksi. Nyt taskussa tarkenee ja kun kaiken lisäksi minulla on toinen mittari (sininen), se kulkee takintaskussa ja siitä voin kuikuilla kertyneen matkan milloin vain. Mittareiden tuloksissa on joskus sadan, joskus muutaman sadan askelheitto. Nykyään olen ottanut tavaksi laskea mittareiden askellukemien keskiarvo ja siitä matka. Se totuus on minulle tyystin riittävä ja oikea.

Jk. Äidinkielemme kauneimpia sanoja on mielestäni tuo tyystin. Käytän sitä harvoin ja harkiten.

Kuva riitti tällä(kin) kertaa

Jossakin vaiheessa elämääni ajattelin, että minun tehtäväkseni on annettu ostaa kaikki tekstilliset taulut kirppareilta. Toteutin tuota ajatusta uskollisesti jonkin aikaa, mutta sitten lopetin. Nykyään riittää jo kuva ja joskus vain pelkkä vilkaisu ja silmänluonti. Tätä nimenomaista taulua en todellakaan veisi työpaikan seinälle…

 

Ihminen osaa, minkä tahtoo

Työpaikan kahvihuoneen ikikalenteri pysähdytti ja laittoi pienelle paikalle. Ihminen osaa, minkä tahtoo. Tahdonko minä? En koe olevani muutosvastarintamanainen ja joskus olen hämmästyttänyt ja kummastuttanut itsenikin, kun lähes päätä pahkaa olen ummikkona räpiköinyt uusiin työhaasteisiin. Ehkä se johtuu tästä oinasluonteestani, joka innostuu milloin mistäkin. Tai tähtien suotuisasta asennosta. Tai pohjattomasta uteliaisuudesta. Niin tai näin - joka tapauksessa kalenteri pysähdytti. Se kai olikin sen tarkoitus.

 

Ottamuksia 118

Piano viettää tulevana syksynä nelikymppisiään. Se on syksylleen yhtä vanha kuin meidän tarinamme. Kuopukselta peritty liina peitti kannen jouluna ja saa jäädä paikalleen siihen asti, kun The Kevätolo iskee huusholliin ja muuttaa liinat ja  verhot. (Tai verhot kyllä jo Nuuttina.) 

Laulukirjoja ja nuotteja on aina soittimen päällä, mutta kukkamaljakkoa vesineen ja kukkineen ei koskaan! Sitä olen virsikirjatöissäkin toitottanut - varmasti lähes kyllästymiseen saakka… 

Olipa meillä hyvää ruokaa!

Eilen varasin itselleni kokkausvuoron. Tein pyörykkätaikinan ja pyörittelen siitä uunipannulle paistumaan parikymmentä suhteellisen tasakokoista palloa. Paistoaikana tein salaatin, johon tuli jäävuorisalaattia, yksi veriappelsiini kuorittuna ja pilkottuna, pätkä kurkkua, aurajuuston jämät, pari saksanpähkinää joulun herkkulautaselta ja liraus Myssyfarmin rypsiöljyä. Seuralaisiksi pöytään pääsivät myös marinoitujen kikherneiden loput, uutuusnäkkärit ja kylmä jogurtti-yrttijuustokastike. Niin ja tietysti karahvillinen raikasta vettä.

Ruoka oli hyvää, kaunista ja täyttävää.  (Pyöryköistä syötiin yhteensä kymmenen, joten niitä jäi toisellekin ruokakerralle.)  Syötiin iltapäiväneljän aikoihin ja nälkä ei tullut ennen kuin iltakymmeneltä.

Jk. Pöydässä on vielä joululiina. Lainattiin Ykkösen ja Kakkosen ruokailualustoja, kun ne olivat välikössä päällimmäisinä. 

Joulukoristeet jäähylle ja unohtunut seimi

Eilen oli ensimmäinen loppiaisen jälkeinen arkipäivä ja Laurilan kalenterissa sillä on vakituinen teemapäivä. Teemapäivä on nimeltään Joulukoristeiden kokoontumisajot. Koristeet ja jouluvalot kerätään pois joka huoneesta, kuistilta ja Kettulasta. Kannettiin tontut sun muut keittiön pöydälle ja otin pari kuvaa, kun poseerasivat niin kiltisti. Sitten pakkasin kaikki moneen laatikkoon ja Mies vei laatikot varaston ylähyllylle jäähylle. 

Yleensä aina jotakin jää nenän varjoon. Niin tälläkin kertaa. Tänä aamuna mieleeni pälkähti yhtäkkiä, että seimi unohtui! Niinhän siinä kävi. Seimi töröttää edelleen elokuvahyllyssä. (Todistekuva otettu kaksi minuuttia sitten:) 

No, ehkäpä seimi voi lomailla hoosiannatonttujen kanssa samassa laatikossa eteisen vihreän senkin alahyllyllä… Tämän kerran.