perjantai 7. tammikuuta 2022

Kevättä kohti hiivitään!


Tällä hetkellä lunta on jo kiitettävästi. Pihapöydällä ja sen penkeillä on melkoinen lumivaahtokuorrutus. Lyhtykin on saanut katolleen valkoisen hatun. Eilen iltapäivällä tulin kävelylenkiltä ja pysähdyin ottamaan muutaman kuvan. Päiväkin tuntuu muuten jo ihan oikeasti saaneen pituutta lisää eli kevättä kohti tässä hiivitään. 


torstai 6. tammikuuta 2022

Ilman sädekehiä ja pyhyyskertoimia


Normaaliviikkoon mahtuu kaksi virastopäivää. Tuota työtä olen tehnyt nyt vakituisesti reilut seitsemän vuotta. Viihdyn työssäni, vaikka joskus välillä harmittaa ja suututtaa. Eli siis seurakunnan töissä on ihan samanlaista kuin muuallakin - ilman mitään sädekehiä tai pyhyyskertoimia. Tuliko se yllätyksenä? 

Jk. Nyt on neljän päivän vapaa. Kotonakin välillä harmittaa ja suututtaa. Onneksi vain välillä.

keskiviikko 5. tammikuuta 2022

Ottamuksia 117


Maanantaina otin kuvia työpaikan yksityskohdista. Eilen kokosin niistä kollaasin. Tänään menen taas samojen yksityskohtien pariin ja nautin. Viihtyisä ympäristö on enemmän kuin sata jänistä ja sille voi laulaa kolminkertaisen aamenen.

tiistai 4. tammikuuta 2022

Sen tusinan lisäksi luin viime vuonna nämä kirjat

 

Heti alkuun varoitus: Listassa on yhdeksänkymmentäneljä kirjaa eli lista on tosiaankin pitkä kuin nälkävuosi. Kirjasin nämä kuitenkin hyvän ystäväni Pöllön pyynnöstä, jotta hän voisi kuikuilla itselleen paljon uusia lukukohteita. - Kerro minulle, mitä luet ja minä kerron, millainen olet. Siinäpä teille miettimistä! 

Helen Monks Takhar: Kaikki mitä halusit

Belinda Bauer: Kauniit kuollessaan

J.P.Delaney: Usko minua

Sayaka Murata: Lähikaupan nainen

Stephen King: Keveys

Pirjo Hassinen: Hämärän aika

Tuomas Kyrö: Kirjoituskonevaras

Risto Pakarinen: Jonain päivänä Jennifer

Ritva Hellsten: Ritva

Hyppe Salmi: Aaltoja ja asiattomuuksia

Jaana Taponen: Taikamatto

Catharuna Ingelman-Sundberg: Kakkua, kiitos!

Beth Morrey: Missy Carmichaelin rakkaustarina

Kate Elisabeth Russell: Vanessa

Miika Nousiainen: Pintaremontti

Wendy Mitchell: Joku jonka tunsin

Nicolas Barreau: Pienten ihmeiden kahvila

Annamari Marttinen: Häiriömerkintä

Paula Noronen: Tarja Kulho, räkkärimarketin kassa

Benedict Wells: Yksinäisyyden jälkeen

Maija Kajanto: Mittoja ja tilaustöitä

Philip Teir: Neitsytpolku

Tuula-Liina Varis: Sattunut syntymään

Juha Seppälä: Syntymättömän testamentti

Maria Peters: Kapellimestari

Lars Kepler: Peilimies

Anna-Leena Härkönen: Olis niin kiva

Suvi Ratinen: Hyvä tarjous

Sari Pöyliö: Rakkauden ja tulehduksen oireita

Otto Lehtinen: Nämä kallisarvoiset asiat

Belinda Bauer: Katkeamispiste

Marja Kangas: Miestä näkyvissä

Ritva Hellsten: Lea

Heleena Lönnroth: Talo pellon laidalla

Cathy Kelly: Perhesiteitä

Natalie Cox: Ota minut syliin

Sofia Lundberg: Tapaa minut tammen alla

Domenico Starnone: Paljastus

Minna Lindgren: Armon Anneli

Elisabeth Kay: Seitsemän valhetta

Sofia Lundberg: Kuin höyhen tuulessa

Katariina Vuori: Pula-ajalla

Willy Lindfelt: Miltä tuntuu tappaa

Risto Oikarinen: Piispa

Caroline Eriksson: Kadonneet

Mary Higgins Clark: En sua silmistäni saa

Helena Steen: Paikka hyvässä perheessä

Saara Cantell: Kesken jääneet hetket

Anne Swärd: Jackie

Ida Pimenoff: Kutsu minut

Anna-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa

 Cecilia Ahern: Nainen joka sai siivet selkäänsä ja muita kertomuksia

Julien Sandrel: Unelmien lista

Ilkka Hackman: Tähän aikaan huomenna

Anders Roskind: Sä kasvoit neito kaunoinen

Ian McEwan: Rannalla

Leah Mercer: Sinä olet arvoitus

Maisku Myllymäki: Holly

Christy Lefter: Aleppon mehiläistarhuri

Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo

Petri Vartiainen: Isäasentoja

Hanna Brotherus: Ainoa kotini

Petri Vartiainen: Miehen ryhti

Denisw Rudberg: Seitsemän syytä kuolla

Katja Kärki: Eeled

Helmi Kekkonen: Tämän naisen elämä

Maija Kajanto: Kuin tilauksesta

Simone Beauvoir: Erottamattomat

Jarkko Tontti: Haava

Heleena Lönnroth: Kosto

Rebecca Serle: Viisi vuotta myöhemmin

Anna-Leena Härkönen: Rikospaikka

Sanna Wikström: Elämä ensin

Tommi Liimatta: Hautajaiskwngät

Laura Malmivaara: Vaiti

Petri Tamminen: Se sano

Saara Cantell: Kaikki tuoksuu lumelta

Marie Hermanson: Laakso

Johanna Venho: Syyskirja

Kirsi Pehkonen: Riihikuivaa satoa Jylhäsalmella

Eva Frantz: Suvisaari

Anja Snellman: Kaikki minun isäni 

Joel Dicker: Huoneen 622 arvoitus

Asta Olivia Nordenhof: Löysää rahaa

Paula Noronen: Tarja Kulho lomalle lompsis

Anne S.Radge: Talon tytär

Juha Itkonen: Kaikki oli heidän

Minna Marsh: Henkäys

Tove Alsterdal: Juurakko

Regina Rask: Jouluihminen

Kristiina Saha: Minäpäivät

Camilla Läckberg: Kultahäkki

Adeline Dieudonne: Oikeaa elämää

Virginie Grimaldi: Suloisimmat hetket




maanantai 3. tammikuuta 2022

Peppiolo


Vuoden ensimmäisenä päivänä iski peppiolo. Ehkä se johtui siitä, että lenkille laitoin ulkohousujen alle juuri nuo raitakalsarit ja kotiintullessa vedin jalkaani villasukat. Sitten puuttuikin enää mekko/mekkonen ja tällä kertaa se oli Peppi. 
Tänään menen yhdeksän päivän jouluvapaan jälkeen töihin. Vapaa on ollut virkistävä, hyvä ja onellinen. Yritän säilyttää töissä tuon kuvan peppiolon, vaikka pukeudunkin sinne ihan asiallisesti.


sunnuntai 2. tammikuuta 2022

Sadankuuden kirjan vuosi

 

Viime vuonna luin ennätyspaljon ja hyvin monenlaisia kirjoja. Säästän teitä nälkävuoden pituiselta listalta, mutta päätin valita tusinaparhaimmiston.. Kirjat eivät kuitenkaan ole listassa parhausjärjestyksessä, vaan lukemisjärjestyksessä. Suosittelen! 

Tiiu Takalo: Memento mori

Anni Kytömäki: Margarita

Richard Powers: Ikipuut

Pirkko Soininen: Valosta rakentuvat huoneet

Joonatan Tola: Punainen planeetta

Anneli Kanto: Rottien pyhimys

Sussanna Alakoski: Pumpulienkeli

Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto

Aleksis Kivi/Juha Hurme: Seitsemän veljestä

Matti Rönkä: Surutalo

Pirkko Saisio: Passio

Joel Elstelä: Sirkusleijonan mieli



lauantai 1. tammikuuta 2022

Kahdessa vuodessa viisituhatta kilometriä!!


Olen aika päättäväinen, jos sille päälle satun. Viime vuosi oli ensimmäinen todellinen kävelyvuosi. Se toimi hyvin kunnonkohottajana, painonpudottajana ja terveydenedistäjänä. Kokonaiskilometrimääräksi sain silloin 2450. Koska olen isojen lukujen ja ennen kaikkea tasalukujen ystävä, päätin laittaa uudeksi tavoitteeksi sen verran lisää, että niistä tulisi yhteensä viisi tonttua. Ja pääsin tavoitteeseen! Näiden kahden vuoden aikana olen kävellyt helteessä, tuulessa, ukkosen uhatessa, lumisateessa, vesisateessa, lumituiskussa, nuppineulamaisessa sateessa, lähes-lumimyrskyssä, pakkasessa, paukkupakkasessa. Olen kävellyt suurimman osan lenkeistä mielelläni, mutta mukana on myös muutamia neljännes- ja puoliväkisin asteltuja. Aika usein on mukanani ollut Paras Kaveri eli Mies. 
Eilen ynnäsin myös koko vuoden liikunnan. Sitä oli yhteensä 506 tuntia 26 minuuttia. Keskimäärin liikuin 83 minuuttia per päivä. Kävelin, spinnasin ja paristi hölkkäsin. Erittäin hyvä liikuntavuosi on siis takana! 

Jk. Liikuntaa jatkan edelleen ja kaikki kirjaan ylös. On tämä vaan niin ihana harrastus!