Hajatuksia 5

Seitsemäntoista yötä jouluun on… En kuitenkaan laula, kun runomitassa on vähän sanomista. Lomasen kuudes ja viimeinen päivä on aamussa ja aamupala oli äsken vielä vaiheessa.

Somemaailmassa on jo koristeltuja kuusia huusholleissa. Taitavat olla mallia teko. Sen kun voi sävyttää sisustukseen sopivaksi paremmin kuin aidon. 

Viikonloppuna on luvassa joulukorttitalkoot. Olen kutsunut parhaan kaverini talkoisiin mukaan. 

Minun Suomeni

 

Minun Suomeni on pitkä ja leveä.

Minun Suomeni on sininen, valkoinen ja kaikki sateenkaaren värit.

Minun Suomeni tuoksuu tervalta ja sateelta.

Minun Suomeni maistuu mansikoilta ja uunipuurolta.

Minun Suomeni soi Finlandiaa, Olavi Virtaa ja Matti Johannes Koivua.

Laurila-Kotonen-Laurila

Torstaiaamuna ajeltiin parin yön reissulle Turkuun. Keli oli hyvä ja parin pysähdyksen taktiikalla edettiin. Kuopukselle vietiin pari kirjaa työhuoneelle ja toinen pysähdys oli ruokapaikassa. Kotosesta käytiin neljällä kirpparilla ja kahdessa kaupassa. Toisesta ostettiin meille joululahjaksi kunnon tyynyt. Kotostalo oli hiljainen kuten yleensäkin. Nukuttiin hyvin, luettiin, katsottiin telkkaria, laitettiin ruokaa, tiskattiin ja ihan sellaista arkisentavallista. Eilen aamulla sitten lähdettiin paluumatkalle.

Sain kerran yhdestä kilpailusta tuollaisen kassin palkinnoksi. Se on meillä ahkerassa käytössä. Laurilassa se roikkuu Miehen huoneessa seinällä ja sinne laitetaan aina kaikki, mitä pitää viedä Kotoseen. (Tästä hetkestä alkaen se sitten kirjoitetaan tärkeydestään johtuen versaalilla…) Kotosessa taas kassi roikkuu useimmiten eteisessä ja sinne laitetaan kaikki, mitä pitää viedä Laurilaan. Systeemi toimii hyvin.

Vain yhden kirjaimen ero

Tämäkin on kirpputorilöytö. Laurilaksi käännettynä taulun teksti kuuluu Onnellisuus riippuu meistä itsistämme. Kantasuomalaiseen käännökseen verrattuna siinä on vain yhden kirjaimen ero. Aristoteles varmasti olisi hyväksynyt molemmat käännökset - sen verran joviaalina häntä pidän. 

Aprikoitu ostos

Vuosien ja vuosikymmenien aikana ollaan löydetty kirppareilta monenlaista kivaa, kaunista, tarpeellista ja muuta. Eilen bongasin tämän yhdistelmän ja aprikoin hyllyn edessä tovin ja pohdin. Yhdeksän euron sijoittaminen tuohon tuntui hieman liian isolta summalta, mutta yhdistelmän kauneus (ja loppuviimeksi Mies, joka myös saapui saman hyllyn eteen) ratkaisi… Nyt meillä on tuollainen kaunis kaksikko, jonka kuosilla on ihastuttava nimi Lamppupampula. Tarpeellinen tai -ton. Kaunis joka tapauksessa.

Kumpi vai molemmat?

En ole kiertokirjeihminen, en ole haasteihminen sitten ollenkaan. Kaikesta huolimatta nappasin tämän jostakin somemaailman syövereistä ja merkkasin siihen omat valintani. Näillä mennään kohti joulua ja päätyyn.

Tästä joulusta on tulossa taas erilainen. Olemme kaksin. Emme aio syödä itsiämme puhki, joten on pakko miettiä jouluruokien ja herkkujen määrää. Laadusta emme tingi emmekä makujen sinfoniasta. 

Suora linja

Pari viikkoa sitten sain luettua elämäni ensimmäisen kerran Seitsemän veljestä -eepoksen. En olisi pystynyt siihen ilman Juha Hurmetta. Tartuin tuohon nykysuomennokseen hyvin skeptisesti, mutta taas kerran sain huomata epäilyt turhiksi. Kirja vei mukanaan, kieli oli kivimäisen kaunosieluista, mutta ymmärrettävää ja kohtitulevaa. 

Eilen Mies asetteli punaisen rahin eläimet järjestykseen. Niitä sattui olemaan seitsemän. Ihan selvästi taain on Juhani ja edessä on Eero. Suora linja.