Runouden puolesta

Runot on kuuluneet elämääni lähes aina. Olin kymmenvuotias, kun kirjoitin ensimmäisen runoni isän kirjoituskoneella. Siitä se alkoi. Pidän monenlaisista runoista ja olisin valmis nousemaan barrikadeille runouden puolesta. Yhden runon puolesta harmittaa tosi paljon. Aale Tynnin Kaarisilta on hieno, mutta sitä lausutaan/luetaan/tankataan aivan liian usein. Hyvä lukija on ookoo, mutta joka tapauksessa säälin niitä runotoiveillan vetäjiä, jotka joutuvat toteamaan, että taas kerran on Kaarisiltaa toivottu. 

Jk. Tiesitkö, että Aale Tynni on olympiavoittaja? Vuoden 1948 olympialaisissa Lontoossa hän sai kultaa lyriikkasarjassa. 

Jk. Kuva ei liity tekstiin. 

 

Kolmastuhannes!

Tänään on Ison Luvun Päivä. Tämä on 3000. postaus! Bloggaamisenhan aloitin jo yli neljätoista vuotta sitten ja ehdin muutamia vuosia kirjoitella Hippokampustajana, sitten Ennenvanhan kylässä Omapäisenä arkeilijana, kunnes kaksi päivää ennen Ykkösen syntymää olin taas itsenäinen bloggaja nimellä Omapäistä arkeilua. Siitä alkaen tuli tuo luku täyteen.

Olen ehtinyt kirjoittaa iloista ja suruista, liikunnasta ja leipomisesta, työstä ja yöunista, säästä ja kirpparilöydöistä, ystävistä ja projekteista. Jatkan edelleen tällä linjalla. Olen iloinen, kun sinä olet lukijani. 

Elinikäistä oppimista

Tällainen taulun bongasin pari viikkoa sitten kirpparilla. En ostanut, mutta kuvasin. Pidän kuvan ajatuksesta eli Joskus voitat, joskus opit. Ei puhuta häviämisestä, vaikka se oikeasti onkin voittamisen vastakohta. Ehkä oppimisen korostamisella tilanne on helpompi kestää ja nöyryytyksen kyyneleet niellä. Ehkä. 

En kai ole narsisti

Keltainen on yksi lempiväreistäni. Eteisen naulakosta löytyy kaksi keltaista takkia ja keltakuvioisia trikoopipoja on muutama kappale eteisen pikkulipastossa. Aikanaan minulla oli rannekello, jonka naamataulu oli keltainen ja viisarit ynnä ranneke olivat siniset. Mieleen on elävästi jäänyt niiltä ajoilta yksi työkokous isommassa seurakunnassa, jossa joku määritti keltaisen värin narsistin väriksi. Minua tietysti asia laittoi ajattelemaan ja varmaankin pidin kokouksessa kättäni mieluummin pöydän alla kuin päällä… 

Terveisiä värispektrin lyhytaaltoisesta päästä!

Kun muutimme Laurilaan kolmekymmentäkaksi vuotta sitten, talo oli vaaleanruskea. Kului vuosia ja taas vuosia. Takapihalle alkoi ilmestyä rakennuksia (Kettula, Pupula, Repola), joista kaikista tuli siniharmaita. No, sitten päätettiin maalata Laurilakin ja tietysti väriksi valikoitui sininen! En olisi halunnutkaan punaista taloa enkä perunamaata. Minun pirtaani sopii paremmin sininen talo ja yrttimaa. Ja sininen alppikärhö sinisen talon seinustalla… 

 

Uusi ennätys!

Luvassa numeroita ja hehkutusta…

Eilen oli biorytmit kohdillaan ja askellussää oli oivallinen. Lähdin aamupäivällä lenkille, joka oli pituudeltaan 10,7 km. Lounaan jälkeen löhöilin sohvannurkassa ja keitin vielä päiväkahvit ja päätin sitten lähteä toiselle lenkille (11,9 km). No, illalla laskeskelin askelmittarin numeroita ja ajattelin: entä jos? Jos nyt olisikin aika kävellä uusi päivämatkaennätys… Iltaseitsemältä lähdin sitten vielä sille kolmannelle lenkille, jonka pituudeksi tuli 10,6 km. 

Kotona ynnäsin kilometrit mittarista ja niitä oli 33,1568. (Edustan edelleen Yhden Desimaalin Koulukuntaa ja luvuksi tuli 33,2 km.) Ennätys parani reilulla kilometrillä. Aikaa kului 330 minuuttia, joten vauhti oli hyvä joka lenkillä.  

Ei mitään uutta auringon alla

Yksin kotona, osan numerosta ei ole tietoa. Sillä ei ole edes väliä, kun tämä ei ole elokuva vaan aitoa elämää. Mies lähti eilen Kotoseen kastelemaan kukkia. Kävelin illalla töistä kotiin ja illalla kävin vielä pienellä lenkillä ennen saunaa. Nukuin hyvin ja suhteellisen pitkään. Ja nyt on aamupalan vuoro. Mietin, mitä haluaisin syödä ja hetken mietittyäni kokosin jogurttibowlin hedelmillä ja myslillä. 

Tänään on vapaapäivä ja tälle päivälle ei ole mitään erityistä suunniteltuna. Luulen, että aamupalan jälkeen lähden kävelylenkille. Eli ei mitään uutta auringon alla eikä länsirintamalta.

Ottamuksia 141

Viime kesäksi ostin ulkopöydälle tuollaisen laatan kirpparilta eurolla. Se toimi mainiosti kahvipannun alusena ja sen päällä oli kahvittelun ulkopuolella isossa emalimukissa kukkia. No, kesän ja syksyn myötä laattaan tuli ruostetahroja siitä mukista tiemmä. Yritin pestä tiskiharjalla ja -aineella. Ei juuri muutosta. Seuraavaksi otin käyttöön sen valkoisen taikasienen/ihmesienen. Muutama hankaus ja laatta on kuin uusi. Nyt se odottaa keittiön pöydällä uloskirmaamista. Vähän niin kuin vasikat ja laatassahan on lähesvasikoita eli bambeja. 

Aika on

Virsikirjatyöviikonloppuihin kuuluu usein kappelipäiviä. Aikanaan hankin mustan marilaukun työkäyttöön ja muutama vuosi sitten ostin Tampereen Kehräsaaresta korvakorut, joita olen siitä lähtien käyttänyt aina hautajaisissa. Mielestäni ne ilmentävät hyvin ajan loppumista kulloisenkin päähenkilön kohdalla. - Eilen viimeksi laukku ja korut olivat käytössä. 

Kyllä meillä oli hauskaa!

Loma Kotosessa on vietetty. Torstaista perjantaihin eli reilun viikon verran. Enimmäkseen yksin, mutta alussa kaksin ja lopussa neljin. Neljin siksi, kun ensin Kotoseen saapui Mies (se sama, joka oli loman alussakin siellä)  ja sitten Esikoinen ja Kakkonen. Sopu antoi sijaa ja yksiö vaikutti yllättävän isolta, kun kävimme illalla nukkumaan. Nuorimmat sukupolvet nukkuivat vierekkäin isossa sängyssä ja me vanhat patjoilla lattialla. Runsaan aamupalan jälkeen pakkasimme reppumme ja lähdimme ajelemaan kohti Laurilaa. Toiset jäivät viettämään viikonloppua ja saivat sinne päivällä seuraksi vielä perheensä puuttuvan osasen eli Miniän. 

Kuvan selitys: Kotosen hyllyssä on kolmiosainen ruotsinkielinen versio Melukylän lapsista. Esikoinen luki Kakkoselle yhtä kirjaa niin, että luki ensin ruotsiksi ja käänsi sitten saman tien lapselle ymmärrettävään muotoon. Kirja, jota luki oli nimeltään Bara roligt i Bullerbyn. No, matkalla pysähdyimme yhdellä kirpparilla ja siellä oli myynnissä tuo kirja suomeksi. Kuvasin kannen ja ajattelin taas kerran, että kyllä kohtalolla on huumorintajua…

Seinien pinta-ala on rajattu, siksi kuva riittää

Olen  huoneentauluihminen ja mottoihminen. Meillä on Laurilan seinillä kaikenlaisia tekstejä, sääntöjä ja Kotoseenkin on niitä luvassa lisää. Ennen ajattelin, että minun tehtäväkseni on annettu ostaa kaikki mahdollinen omille seinillemme. Nykyään olen jo vähän viisastunut (ja vanhempi) ja otan mieluummin kuvan. Niin tapahtui myös viikko sitten. 

Taulu jäi jäljiltäni Turun Ekotorille odottamaan sitä ostajaa, joka tarvitsee taulua enemmän kuin minä. Tekstissä ei ollut mitään vikaa, mutta seinien pinta-ala on rajattu. Siksi kuva riittää.

Hajatuksia 30

Hyvää kesäkuuta! Kuvan lokki oli tiistai-iltana torilla hengailemassa ihan muina lokkeina ja selvästi odotti, että pääsisi kuvaan. Toteutin siis toiveensa.

Eilen oli palkkapäivä. Hemmottelin itseäni uusilla urheilutrikoilla ja uudella ohuella ulkoilutakilla. Ensimmäiset löysin alan liikkeestä ja jälkimmäisen kirpparilta. 

Lomaa on vielä kaksi päivää jäljellä, kun viikonloppuna menen virsikirjatöihin. Huomenna on siis tiedossa matkapäivä.