Rakkautta varresta kantapäähän

Tänään on mukava ja lämminhenkinen teemapäivä, sillä nyt on Koko päivä villasukissa -päivä. Sinänsä sellainen päivä, jollaisia tulee vietettyä muutenkin ja syytkin on ilmeisiä: villasukkajalkaisena on autuasta hipsutella kotona ja toisekseen kudon hyvin mielelläni juuri villasukkia. Sukankutojana on suhteellisen helppo siinä samalla seurata elokuvia, kuunnella kuunnelmia, miettiä sinisiä ajatuksia, istua kokouksissa ja matkustaa junassa/bussissa. 

Nykyään puhutaan paljon lohtujutuista. On lohturuokaa ja lohtupeittoja. Villasukka on lohtusukka, jos mikä! Se on lämmin jalanpuristus ja jaloinkosketeltava. Rakkautta varresta kantapäähän ja vielä kärkeen asti.

Persea americana kertaa viisi

Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa ja paljon kauniita yksityiskohtia, jotka voivat jäädä huomaamatta ja jotka kuitenkin ansaitsevat tulla kuvatuksi. Esimerkki eiliseltä. Viisi avokadoa odotti keittiön työtasolla. Päätimme syödä avokadopastaa. Puolitusvaihe on aina jännittävä, sillä koskaan ei tiedä, mikä on lopputulos. (Viimeksi pussillisesta oli puolet jo ylikypsiä. Nyt kaikki olivat täydellisen oikeahetkisiä.) Mies puolitti ja minä ihailin siemeniä. Pesin ne ja laitoin keltaiseen astiaan odottamaan kuvaamista. 

Pasta oli erittäin hyvää. Avokadomössöä jäi vielä kannelliseen rasiaan. Sitä syödään tänään voileipien päällä. 

Omituisten ihmisten päivä

Tänään on Runoutta töissä -päivä. Koska tänään en ole missään töissä, vaihtoehtoinen teemapäivä voisi olla Omituisten ihmisten päivä. (Omituinen voi käännöksen mukaan olla kyllä myös omalaatuinen, jolloin sävy on hieman tai oikeastaan paljon neutraalimpi.) 

Jokainen meistä on ihanan erilainen. Eläköön siis tavat, vivahteet, luonteenpiirteet ja ärsyttävyydet! Ehkäpä voisi lainata Pentti Saarikoskea ja todeta: Jokaisella on tämänsä.

Jk. Kuva ei liity teemapäivään eikä -päiviin. Se vaan on yksi lempikuvistani, jossa on minusta hyvät vibat. 

Omintakeinen vinkki, jota saa vapaasti lainata...

Somessa on nyt ollut kuvia ja niksejä siitä, miten joulukuusi kannattaa siististi viedä sisätiloista ulos. Toiset vannovat pressun nimiin, toiset karsivat oksia jo sisällä. Minulla on antaa vielä yksi aika omintakeinen vinkki, joka on peräisin joululta -82. 

Vietin joulua yksikseni Lounais-Hämeessä. Sain pienen joulukuusen ja ihan untuvikkona en tietystikään tajunnut, että sitä voisi kastella. No, sehän varisi. Onnekseni asuin silloin isossa luhtitalokolmiossa, jossa joulukuusi sai ihan oman huoneen ja sillä oli tilaa varista. Huoneessa kun oli lainapiano ja sohva, ei juuri muuta. Joulu tuli, oli ja meni. Sitten tuli ongelma: miten saan kuusikalmon kuljetettua suhteellisen siististi ulos pihalle? Nokkela kaksikymmentäkolmevuotias keksi mielestään hyvän keinon... Kun kerran pieni kuusi jo oli varissut tosi paljon, varistelin sen loputkin neulaset lattialle ja jäljelle jäi vain kara, joka oli helppo nakata ensin toisen kerroksen ovesta pihalle ja sitten viedä roskapaikalle. Ei muuta kuin neulasten imurointi ja ensimmäinen oma joulu oli vietetty.

Jk. Vinkkiä saa lainata ihan vapaasti. En ole hakenut patenttia.

Se tekee, joka ehtii ja viitsii ja jaksaa

Kuva-arkistosta löysin otoksen viiden vuoden takaa juuri tältä päivältä. Noppa on vielä paljon vanhempi ja siltä ajalta, kun meillä ei ollut Laurilassa tiskikonetta. Ehkä sitä joskus tuli heiteltyä huvin vuoksi ja vakavissaan. Yleensäkään meillä ei ole ollut mitään kiistaa eikä vuoroja kotitöistä. Se on tehnyt, joka on ehtinyt/viitsinyt/jaksanut. - Tällä hetkellä olen etuoikeutetussa asemassa, kun Mies kokkaa, leipoo ja siivoaa. Yritän aina joskus päästä itsekin tekijäksi, kun on vapaapäiviä. Vaihdellen kun tehdään, niin saadaan kumpikin taputella itsiämme selkiin!

Kuusen kotoo viedä saamme...

Tänään on purkupäivä. Lapsille oli aikanaan joulun poistaminen kotoa aina surullinen juttu. Se yritettiin sitten tehdä kouluajan puitteissa, jotta suuremmilta tunteenpurkauksilta säästyttiin. 

Eilen puin ylleni suunnilleen naparetkeilijän varusteet, kun halusin mennä pihalle canonisoimaan ja pakkasta oli siinä vaiheessa kaksikymmentäneljä astetta. Hyvä, kun menin! Valo oli suotuisa ja muutamat joulukuusikuvat tuli otettua. 

Kas kummaa, tänään sattuu olemaan Nyt riitti -päivä. Paras mahdollinen joulunpurkupäivä...

Loppiainen - Loppander

Nukuin pitkään, kun on veepee. Pääkoppa oli virkeä hyvien yöunien jälkeen. Jossakin alitajunnassa kiilui se, että junalla on tullut matkustettua paljon ja kuultu monia asemakuulutuksia, kun päivän ensimmäinen ajatus oli: Loppiainen - Loppander. 

Ollaan siis joulun päättävällä asemalla, vaikka monen mielestä vasta Nuutti korjaa potin. Meillä oli aikomus korjata joulu tänään pois, mutta päätimme pakkasen takia siirtää sen huomiselle. Vielä nautimme jouluvaloista ja - koristeista ja päiväkahvin kanssa syömme joulupipareita. Sitten huomenna poispoispois kuusesta alkaen.

Sää ja mää ja sää

Kaikenlaiset sääjutut yhdistävät ihmisiä. Missä kaksi tai kolme tai kymmenen on koolla, siellä useimmiten puhutaan säästä ainakin muutaman sanan verran. Lumen paljoudesta tai vähyydestä. Pakkasen kohdalla samaten. 

Nyt on pakkasviikko meneillään. Viime vuonna oli ollut ihan sama juttu. Tilaamatta ja yllättäen tälläkin kertaa. Sähköyhtiöt angstaavat, mutta jos ilmatieteen hemmoihin on luottamista, tilanteen pitäisi viikonloppuna helpottaa ja pakkasen lauhtua. Mistä me sitten puhutaan... No, lumesta! 

Arki on voimavarani

Vuosien mittaan olen lukenut kymmeniä ja taas kymmeniä blogeja. Olen oppinut tietämään monesta elämästä ainakin pintaraapaisun verran ja joistakin enemmänkin. On ollut blogipostauksia, jotka on kirjoitettu suutuspäissä tai oikeasti päissään ja seuraavana päivänä kirjoituksia ei enää ole löytynyt. On ollut tunnustuksia, lupauksia, haukkumisia. On ollut iloja, riemastumisia, yllätyksiä ja hyvää mieltä.
Mitä siis kannattaa jakaa? Kaikkiko vaiko eikö juuri mitään? Tätä olen itse pohdiskellut kohta kahdeksan vuotta ja jakanut pieniä hippusia arjesta. Edelleen jatkan samalla linjalla/tiellä/tyylillä. Arki on voimavarani.

Ei työmotto eikä kotimotto

Kyseinen pikkukyltti on työpaikan ikkunalaudalla (kuvausta varten pöydällä), mutta se ei ole minun työmottoni eikä myöskään kotimottoni. Onpahan vaan sarjassamme 'pomon lahjoituksia'. Itse taisin antaa hänelle viimeksi kirosanakirjan... 

Tänään on vapaapäivä ja pakkaspäivä. Nukuin pitkään ja uniakin näin vaikka hurumykke. Mitään en muista enää. 

Viime vuonna relasin, datasin ja hengitin yms.

Vuosi 2016 oli hyvä. Tapasin mielenkiintoisia ihmisiä, sain paljon ajateltavaa, vietin aikaa täällä ja tuolla, relasin, datasin ja hengitin. Numeroina viime vuodesta voisi kertoa näin:

Katsoin kaikkiaan kolmesataakuusikymmentäkuusi elokuvaa. Viime vuosi oli karkausvuosi eli sattumalta summaksi tuli elokuva per päivä.

Luin kuusikymmentäyhdeksän kirjaa. Niistä viisi oli omasta hyllystä, loput kirjastosta.

Kudoin kolmettoista sukat. Ei muita lajeja. 

Minä lupaan, että...

Hyvää ihan uutukaista vuotta! Minulla oli niin hyvät uudenvuodenlupaukset viime vuodelle, että päätin säästää ne tai siis kierrättää ja käytän uudestaan samat. Mitäpä sitä vaihtamaan... Eli siis tänä vuonna lupaan lukea Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian ruotsiksi ja opetella Maamme -laulun ruotsiksi. Jospa sitten ensi vuonna pääsisin noista lupauksista sillä tavalla eroon, että ne muuttuisivat suorituksiksi...

Ja koska kerran Pohjantähdestä oli puhetta, niin siitä lainaus, joka sopii eilisillan tähtisadetikkuilun jälkeen... "Kyllä niillä muutamilla on. Mennään elämän läpitte vaan paukuttelemalla."

Jk. Viime vuoden elokuvakirjakutomistilastot julkistan huomenna.