Suvisia suruja (Larin-Kyösti)
Maantien vartta mä vaellan ja kaunis on luomakunta,
töllin töyräillä yrtit tuoksuu ja sataa kukkaislunta.
Vihreän viileän oksan alta näen sinisen taivaan kaistan,
lähteensilmässä jalkani kylven ja polkujen marjoja maistan.
Keltavarpunen aidalla hyppii ja eelläni näyttää tietä:
No etkös tililili, etkö tuliluli, mittumaaria vietä!
Hyttyset, hetken heiluvat lapset, ne alkavat purpuriansa.
Päivän paisteessa hyörii ja häärää ahkera muurahaiskansa.
Käki se korvan rannasta kukkuu kuin mittumaarina aina.
Sinisellä oksalla, sinisessä salossa, ei sitä huolet paina.
Keltavarpunen aidalla hyppii ja eelläni näyttää tietä:
No etkös tililili, etkö tuliluli, mittumaaria vietä!
Kylän ohi kulkeissa tuttuja löydän ja heitän ne huolet liiat.
"Saakos kulkuri kurkistaa, miten pitkät täällä on piiat?"
Huomisen huoli se sydäntä painaa kuin viime syksyn lehti
suuressa saatossa suviset keijut jo sydämeni tarhaan ehti.
Maantien vartta mä vaellan ja kaunis on luomakunta,
töllin töyräillä yrtit tuoksuu ja sataa kukkaislunta.
…..
Tämä kuuluu juhannukseeni niin kuin porkkana lumiukolle ja emäntä/isäntä aitanpolulle. Viime vuonna suoraan sanoen unohdin, mutta nyt en. Hyvää juhannusta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti