Eilen pystyin aamulla kirkossa soittamaan, mutta laulutukea sain onneksi kirkkokansalta kiitettävän ponnekkaasti. Kotona sitten sohvailin lähes koko päivän. Kutsuhuutoni ei olisi kuulunut tarpeeksi kauas, joten Mies toi soittokellon olkkarin pöydälle sohvan viereen. Niistin ja yskin. Yskin ja niistin. Niitä teen edelleen. Onneksi tiedossa ei ole mitään työltä muistuttavaa ennen ensi viikonloppua. Ehkä lepo on välillä tarpeen ja aion totisesti käyttää sen kortin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti