Kotosessa kaikki hyvin!

Eilen tein normaalin palvelutyöpäivän iltapäiväneljään asti. Sen jälkeen autonkuljettajani, joka on myös hyvä kokki, toi minulle töihin ruokaa ja ehdin syödä kaikessa rauhassa ennen kuin lähdettiin kohti lähikaupunkia. Siellä hyppäsin (kuv.) bussiin ja aloitin neljän ja puolen matkan kohti vapaata viikonloppua. Perillä laitoin iltateet ja jo yhdentoista jälkeen menin nukkumaan. Unta riitti yhden pysähdyksen/pisahduksen taktiikalla aamuyhdeksään. Ihan säpsähdin, kun katsoin herätessäni kelloa! 

Kotosessa siis kaikki hyvin. Luvassa aikatauluttamaton torstai. Kaupasta pitäisi hakea maitoa ja jotakin tuoretta. Aamupuuron ja -kahvin jälkeen lähden kävelemään kohti kauppaa. Muita suunnitelmia ei ole.

Jk. Isä-Erkki täyttäisi tänään 94 vuotta. Onnittelufanfaarit! 

Roteva ja vilpitön

Voimainen, maamainen, kukkaisa, pirskahteleva, roteva, neutraali - siinä useampikin laatusana viinille. En ole mikään asiantuntija, joten en osaa käyttää noita sanoja ihan oikeasti analysoiden. Toisaalta olen itse roteva, joten olisi mielenkiintoista tavata/korkata samaa tyyppiä oleva. 

Aamun aiheen ei ollut tarkoitus olla alkoholipoliittinen. Idea lähti siitä, kun sain palautetta viikonlopun virsikirjatöistä. Kiiteltiin ja sanottiin, että ääneni on vilpitön. Kaunein kiitos pitkään aikaan...

Menetät sen mitä haluat

En ole koskaan ollut mikään elämäntaidon kirjojen lukija. Voin toki selailla ja plarailla niitä, mutta liian viisas teksti ja minä on toimimaton yhdistelmä. Sen sijaan kuntoiluun, painonpudotukseen ja elämänmuutokseen liittyvät kirjat kiinnostavat. 

Ja miksi tällainen avautuminen? No, Steven muistiinpanoista löysin merkinnän tv-sarjasta, jota muutama vuosi sitten katsoin. Siinä oli kymenlaaksolainen terapeutti, jonka kirjoittaman kirjan nimi oli Menetät sen mitä haluat. En sitäkään ehkä olisi lukenut, mutta nimi oli nerokkaan yksinkertainen ja pikkuilkeä samalla kertaa. 

Kaunista ja kylmää!

Lähimaisemat on niin kauniita näillä pakkaskeleillä! Tosin, jos pitäisi valita komean maiseman&kovan pakkasen ja huonomman maiseman&lauhemman kelin välillä, tyytyisin mieluusti pikkupakkasiin. Autot, talot ja ihmiset on kovilla, kun tänäkin aamuna mittari huitelee pikkuisen yli kolmenkymmenen miinusasteen. Eniten minua kuitenkin pakkasissa harmittaa se, että liikunta jää aika vähiin tuntimääriin. Viime viikolla sain yhdellä lyhyellä hyötykävelyllä ja kahdella spinnauksella tarvittavan lukumäärän kasaan, joten kartalla ollaan ja uutta viikkoa kohti...

Virsikirjatöitä

Lapsenlapsiviikon lisäksi on virsikirjatyöviikonloppu. Eilen olin useamman tunnin poissa kotoa ja tunnelmien luonne töissä oli munsydämenitännejää. Tänään on sitten messu tuplana. Samat virret, suunnilleen samanlaiset alku- ja välisoitot (loppusoitot on erilaiset/erit, kun ekassa paikassa on flyygeli ja tokassa urut) ja luultavasti sama saarna. 

Tällaisen viikonlopun jälkeen tietää töitä tehneensä... Ihmisten surussa mukanakulkeminen on yllättävän raskasta, vaikka se ei olekaan kuin aavistus siitä surusta, mikä omaisilla on. 

Kirjastovertailua

Eilen käytiin kirjastossa ja haettiin iso kassillinen kirjoja. Lapsenlapselle kahdeksan kuva- ja tietokirjaa ja mummulle viisi mummujen kirjaa. Vaari kävi sillä aikaa kaupassa ja ehti myös kirjastoon lukemaan lehteä. Kirjastossa oli pikkulukijan mukaan kirjoja enemmän kuin Tampereen Metsossa, joten hän oli hyvin tyytyväinen.

Illalla sitten Kuopus palasi miehensä kanssa reissusta. Voi sitä jälleennäkemisen riemua! Olimme Vaarin kanssa opettaneet kolmevuotiaalle käyttökelpoisen lauseen ja sen hän tokaisi heti, kun vanhemmat tulivat ulko-ovesta. Hau du ju duu? Vanhemmat ilahtuivat tosi paljon.

Otsikko voisi olla sama kuin eilen...

Tänä aamuna olen ehtinyt kuulla jo sen, että hiiret jahtaavat rottia. Ja nähdä sen, että luonnonkiharat hiukset muuttuvat yön aikana ihan vallattomiksi, jos ne on pesty ja harjattu illalla. 

Tällaiset superpäivät ovat harvinaista ylellisyytä, joten silloin ei ole niin nokon nuukaa muiden puuhien kanssa. Kunhan nyt matot on suunnilleen suorassa ja pöytä puhtaana. 

.....

Aapoonpojannimi

20€ovatpaita˚ilmo˚˚mummu˚

Jk. Minulla oli apulaiskirjoittaja.

Vanhemmille tiedoksi: Mummulassa kaikki hyvin!

Eilen minua tuli töistä hakemaan peräti kaksi ihanaa miestä! Ikäeroa heillä oli kuusikymmentä vuotta, mutta pilkettä molemmilla silmäkulmassa. Tultiin sitten kotiin ja iltaan kuului muun muassa pelejä, lukemista, autoleikkejä ja iltapalaa. Yöunille nuorempi simahti puoli yhdeksän paikkeilla. Vanhempi jaksoi heilua vielä pari tuntia sen jälkeen, koska on setä ja sedäthän jaksaa.

Tänä aamuna olen jo kuullut, kuinka päiväkodissa kaikki ovat vaihtaneet nimensä. Lisää juttuja odotettavissa päivän mittaan...

Kukahan sieltä tulee?

Tänään juna tuo meille mieluisan vieraan pariksi päiväksi. Yhdistetty lelu- ja kirjahylly on siivottu ja kaupasta on ostettu muun muassa pinaattilättyjä. Vieras tulee Tampereelta. Enempää vinkkejä ei varmaankaan tarvitse antaa, sillä taidat jo arvata, kenestä on kyse...

Kippis!

Meillä on tapana hurahtaa milloin mihinkin. Kuvassa on uusin kohde. Kombucha tai kombutsa tai tuttavallisesti kombu. Toinen erä on menossa. Ensimmäisiä snapseja/annoksia laimensin kivennäisvedellä, mutta eilenkin join ihan raakana. Vanha keksintöhän tuo kombucha on, ennen puhuttiin volgansieniteestä. Uskon ja uskomme juoman terveellisyyteen, onhan sitä Kiinassa käytetty jo yli kaksituhatta vuotta...

Appelsiineja ja kuita

Jouluverhot olivat vaihtuneet jaffoihin viikko sitten maanantaina ja minulle kävi vanhanaikaisesti, kun sanoin torstaina, että vaihdetaan sitten viikonloppuna ne verhot. (Ja Miestä huvitti!)  En ymmärrä, miten en huomannut joulukuusten vaihtuneen appelsiineihin... 

Äsken käytiin pihalla katsomassa punertavanruskeaa kuuta. Olihan se aika skeöri. Jos ei olisi puita, olisi nähnyt vielä paremmin. Mutta valitsen mieluummin puut. 

Lunta, lunta, lunta vain

Tänään on Maailman lumipäivä. Kuva on tämän kuukauden neljänneltä päivältä, joten sen jälkeen on lumimäärä vielä lisääntynyt. Teemapäivälle on siis suotuisat olosuhteet. Perheen lumityövastaavalla on tapana aina aamuisin tarkastaa lumitilanne ja äsken kuulin, että on ehkä vähän satanut taaa lisää. Eilen tehtiin kympin lenkki kympin pakkasessa ja kaikkialla muualla oli hyvä kävellä, mutta ns. vanhan radan ivonpää oli aurattu aika omintakeisesti eli välillä hyvin ja välillä ei. Lenkin sillä kohtaa (kotiin vielä reilu kilometri) lumi hankaloitti tosi paljon kulkemista, mutta niin vaan kotiin päästiin ja saatiin taputella itsiämme selkiin...

Rakastan hitaita aamuja!

Hitaat aamut on parhautta. Tänään on yksi tyyppiesimerkkiaamu. Heräsin kyllä jo ennen kahdeksaa, mutta jäin vielä kuuntelemaan radiota ja torkkumaan. Näin siinä sitten kävi, että kello on puoli kymmenen ja yöpaitaisena istun pöydän ääressä odotellen, että aamupuuro valmistuu. Herääminen numero kaksi tapahtui kymmenen minuuttia sitten.

Minun ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa tästä hitaudesta, joten en tunne. Aamu on pyhitetty piilosanalle, aamupalalle ja analysoinnille. Kummallakaan meistä kun ei ole kiire mihinkään.

Elämä opettaa

Nuorempana olin mustavalkoisempi kuin mitä olen nyt. Silloin ajattelin hyvinkin yksioikoisesti ja pukeuduin enimmäkseen mustiin vaatteisiin. Eletty elämä ja vierineet vuodet ovat tuoneet väriä ajatuksiin ja vaatteisiin. Eli elämä on opettanut, voisi sanoa.

Terveiset pikkujoulusta!

Pikkujoulut vietetään yleensä joko marras- tai joulukuussa. Työyhteisössämme oli noina kuukausina sen verran paljon kaikkia tapahtumia, kissanristiäisiä ja muita toimituksia, että päätimme siirtää pikkujoulun tammikuulle. Eilen oli sitten sen aika. Sain olla toisena ideoijana ja ajatus oli viettää hieman erilainen tilaisuus.

Määräajan koittaessa toinen ideoija harhautti porukan ulkoilemaan hetkeksi ja sillä aikaa saatiin tilatun tonttukokin kanssa laitettua kaikki valmiiksi. Ja sitten syötiin neuvotteluhuoneen jouluisen pöydän ääressä lohisoppaa ja lihasoppaa. Ruoan jälkeen tehtiin kahvion puolella Tanhupallon puuhatehtäviä ja herkuteltiin kahvilla ja juustokakulla. Illan huipensi elokuvaesitys, jossa maltettiin käyttäytyä kunnolla, vaikka takariviin mentiinkin. - Oli erilainen pikkujoulu. Sellaista se on seurakunnan työntekijän ja ihmisen osa.

En olisi uskonut, mutta pidän liikunnasta!

Tasan kaksi vuotta sitten se alkoi eli nyt on kaksivuotisjuhlapäivä! Silloin nimittäin teen päätöksen liikkua vähintään kolme kertaa viikossa ja päätös on pitänyt, kun ainuttakaan hutiviikkoa ei ole ollut. Kirjaan edelleen kaiken ylös, mutta en nyt osaa sanoa mitään tarkkoja kilometrimääriä, joita on tullut kuljettua. Tässä kahden vuoden aikana olen oppinut huomaamaan, että pidän liikkumisesta ja ennen kaikkea kävelemisestä tosi paljon. Se on mun juttu! Olen koukussa! 

Tänään on myös kahden rakkaan ihmisen nimipäivä. Isäni oli Erkki Ilmari ja tyttärenpoikani on Ilmo Kullervo. Onnitteluajatuksia taivaaseen ja Tampereelle! 

Epämukavuusalueella käyty!

Eilen oli ensin aika hektinen virastotyöpäivä viiteen asti. Sitten söin kasvissosekeittoa ja puoli kuuden jälkeen Mies tuli hakemaan ja mentiin yhdessä kuuntelemaan esitelmätilaisuutta Kuinka Suomi koulutti vakoilijansa? Aihe nyt oli täysin minun epämukavuusalueellani, mutta esitelmöitsijä oli niin hyväpuheinen, että reilut kaksi tuntia mennä hupsahti kuin siivilällä. Tämän aamun kuvavalinta oli helppo, kun sain Mieheltä tuon lampun kerran Tampereen tuliaisena...

Keittiön värioppia

Eilen värit löysivät tiensä keittiöön. Syypäänä voisi pitää vuoden toista tulppaanikimppua, jonka ostin lauantaina. Tällä kertaa en hajasijoittanut sitä kahteen maljakkoon, vaan kaikki yksitoista pääsivät yhteen ja samaan isoon siniseen. Kukkia piti olla kymmenen, mutta yksitoista kimpussa oli - ensimmäisen aamun jälkeen tosin yksi oli läheskuollut ja leikkasin sen lyhyemmäksi ja laitoin erikseen pieneen lasiin ja sekin voi nyt hyvin. 

Niin mutta väreistä piti kertoa... No, silitin keittiön pöydälle kaitaliinan, jossa oli harmaata, mustaa, valkoista ja keltaista. Keltaisesta se sitten jatkui, kun etsin maljakolle tarjottimen ja siinä oli keltaista ja oranssia. Lauantain ostoksiin oli kuulunut myös tuo oranssi kynttilä. Sille löytyi kaapista keltainen lautanen. Lautasliinatelineeseen vaaleita lautasliinoja ja nyt ei puuttunut enää kuin joku oranssi yksityiskohta ja sehän löytyi olkkarin kaapista. Porkkana-autopupu tarjottimelle ja se oli siinä! 

Kirjoita/rakenna postikortti!

Kuopus tekee taidetta ja kuvassa on yhteisöllinen ympäristötaideteos Terveisin, joista kaksi ensimmäistä on kahdessa lähikaupungissamme jo esillä ja seuraavia pystytetään kevään mittaan muuallekin. Eilen kävimme isommassa kaupungissa ja minäkin pääsin bongaamaan tuon teoksen ihan livenä, kun tähän asti olen nähnyt sen vain puolivalmiina omalla pihalla ja valmiina parissa lehtikuvassa. - Omista lapsistaan saa olla ylpeä, siksi tämä bloggaus. 

Jk. Teoksen yhteydessä on postilaatikko ja kortteja, joten taidemaisemassa voi ihan oikeasti kirjoittaa postikortin...

Voimme leimata lumihiutaleita, jos emme keksi muuta puuhaa...

On olemassa valokuvaajia ja the valokuvaajia. Ehkä kaikkein hienoin postimerkki on se, jossa oli lumihiutale ja kuvaa ei oltu otettu millään cocacolakameralla. Se oli siis pro kaikin puolin. Me tavalliset tallaajat ihastelemme hienoja kuvia hartaudella. Onneksi me voimme leimailla lumihiutaleita papereihin, kirjeisiin, kalentereihin tms. Sarjassamme Meillä on tällaisiakin ja olin jo ihan unohtanut ne.

Ruoanlaitto on välillä tosi kivaa

Välillä on falskin syömisen päiviä, jolloin mennään sieltä, missä aitaa ei olekaan (yleensä olen silloin yksikseni) tai sitten sieltä, missä aita on matalin. Välillä taas ruoanlaittoon tuhraantuu useampikin tunti. Eilinen oli ehkä noiden välistä. Oli tosi kiva laittaa ruokaa, kun meitä oli kotona taas kaksi.

Ensin tein sämpylätaikinan. Sitten laitoin kasvissosekeiton ainekset (pakastepussista) kattilaan odottelemaan kiehumista. Sitten tein lättytaikinan turpoamaan. Tunti ja kolme varttia kului aikaa ja meillä oli keittoa ja sämpylöitä ja jälkiruokana lättyjä kirsikkahillon kera ja vielä espressot. 

Kuin lähtevä laiva

Keittiön pöytä on aina välillä kuin lähtevä laiva - useimmiten niinä päivinä, kun olen yksikseni kotona. Kävin juuri äsken ottamassa kuvan tilanteesta nyt. Ihan ok. Pidän tuosta uudesta pöydästä, joka tarvittaessa venyy kahdella jatkopalalla lisää pituutta. Pidän noista klassikkotuoleista, joita ostettiin kahdeksan kappaletta yli kaksikymmentä vuotta sitten ja hajasijoitettiin niitä muihinkin huoneisiin. Pidän tuosta valkoisesta juniortuolista, josta näkyy kuvan alareunassa vain pieni kaistale. Ja ennen kaikkea pidän tuosta kauniista mustavalkoisesta liinasta, jonka sain Kuopukselta joululahjaksi jouluna ´17. - Kohta katan itselleni aamupalaa ja alan odotella Miestä, joka on tulossa varsinaisesta Suomesta. Hänestä pidän kyllä kaikkein eniten! 

Blogin nimikkoesine

On tavaroita, jotka ovat mielestäni kauniita ihan vaan pelkällä habituksellaan. Kun siihen lisätään vielä hyötykäyttöajatus, on suorastaan ihme, että esimerkiksi kuvan esine on ollut niin vähällä käytöllä ja vain majaillut keittiön vihreän kaapin välikössä muina leikkuulautoina. Nyt otan sen useammin käyttöön. En toki leikkuulaudaksi, mutta tarjottimeksi ja alustaksi. Sehän on oikeastaan tämän blogin nimikkoesine! 

Hetken mielijohde narisee

Tämän vuoden ensimmäiset narisevat tulppaanit ostettiin lauantaina. Kimpussa oli kymmenen ja nuukana ihmisenä jaoin sen kahtia. Puolet on olkkarissa ja puolet keittiössä. Yöpymispaikka kukilla on nyt tuulikaapissa ja aamuisin ne päästetään sieltä pois. Narisivat taas kovasti, kun hain ne tuulikaapista juuri äsken.

Ruokakauppakukkien ostamisessa on hyvin matala kynnys. Kimppu tulee napattua mukaan hetken mielijohteesta. Niin lauantainakin kävi. 

Hiljaa hiipii joukko varpahillaan kotikoloihinsa!

Eilen ne alkoivat, ne joulukoristeiden kokoontumisajot ja lopputuloksena koristeet päätyivät varikolle melkein vuodeksi. Kyntteliköt, tähdet ja uskotoivorakkaus sammutettiin. Kettulan valot palavat vielä tähän aamupäivään asti ja sitten niidenkin on aika simahtaa. Yksi poikkeus on: sovittiin, että joulukuusi saa vielä viikon jatkoaikaa. Saa olla nuutinpäivään asti! 

Hoosiannatontuilla on eri varikko kuin muilla koristeilla eli eteisen vihreän senkin alakaappi. Ne otetaan esille ensimmäisinä. Ovat laatikossaan kuin sillit suolassa, mutta hipi hiljaa kuitenkin, sillä en ole kuullut mitään hoosiannalaulua eteisessä, vaikka olen yrittänyt kuunnella tarkasti...

Pienten näkyjen puolesta

Kirjallisuudessa ja muussa mediassa saattaa usein törmätä (kuv.) ajatukseen, kuinka joku oli suurten näkyjen mies. Pieni kapinoitsija ja naisasianainen minussa herää ja niinpä jäin pari aamua sitten miettimään, miksi ei puhuta pienten näkyjen naisesta tai miehestä? Miksi kaikki suuri on jotakin hienoa ja tavoittelemisen arvoista? Maailman sivu on varmaankin ollut naisia ja miehiä, jotka ovat pienillä ajatuksillaan ja unelmillaan saaneet liikkeelle vaikka mitä - elinaikanaan tai postuumisti. Eläköön pienet näyt! 

Agenda, missio ja visio

Kävelin eilen kirjastoon lainaamaan lukemista ja lukaisin siellä pari lehteä, joissa oli tutut tammikuun aiheet eli keventäminen, laihdutus ja taaskerrankeventäminen. Näillä aiheillahan irtonumeroitakin myydään tässä vaiheessa vuotta ja Uusi Elämä on monella vain toteuttamisen matkan päässä, kunhan lehti on ostettu...

Jäin sitten pohtimaan, että kun kerran juuri nyt on ilmestynyt/ilmestyy kirja Tiedostavan siemailun taito, olisiko aihetta yrittää noudattaa myös tiedostavaa mutustelua. En usko kieltoihin, en kieltäymyksiin. Siis en usko enää. Ehkä oman kropan hyväksyminen ja siinä samalla sen rakastaminen voisi saada miettimään, mitä sille haluaa tarjota. Ehkä se olisi tämän vuoden agenda, missio ja visio. 

Hitaiden aamujen ylistys

Vuosi on alkanut pitkään nukkumisella. Nytkin kello on jo yli yhdeksän ja meillä on aamu vasta alkamassa eli puuro on hautumassa ja kahvinkeitin napsautusta vaille valmiina - ja minä olen vielä peiton alla...

Vuosi on alkanut elokuvien lisäksi myös lukemisella. Lars Sundin kirjasta on kolmannes jo luettu, mutta Katja Kettu lähti lähes korkkaamatta kirjastoon takaisin. (Sori vaan, mutta ei kolahtanut tämä kuten ei se Kätilökään...) Tavoitteena oli lukea kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat ja Jalosen, Mäkelän ja Järvelän kirjat luinkin vuoden lopussa. Rauhalan kirjan olin lukenut jo aikaisemmin. 

Jk. Kuvituskuva löytyi arkistosta. 

Sukankudin, piilosana ja pikkurakas

Uudenvuodenpäivän elokuvamaratonin aikana minulla oli kudin taas pitkästä aikaa hyppysissä. Tuon verran sain tehtyä tai siis eilen jatkoin ja en kaikkien elokuvien aikana kyllä edes kutonutkaan. Tosiasia on, etten ole kovin nopea tuossa(kaan) puuhassa, mutta eihän minulla mihinkään ole kiire! 

Eilisen ilahduttavia asioita oli se, että saatiin piilosana valmiiksi ja se, että töissä oli tehokas asiakaspalvelupäivä. Puhelin soi, väkeä kävi ja sähköpostiin rapsahteli viestejä. Ai niin,  päivän ihanimmat sähköpostit saatiin pikkurakkaalta...

Lunta tupaan tai ainakin pergolaan

Lunta satoi eilen ja yöllä ja sitä on kertynyt jo kunnioitettava määrä. Kävin nappaamassa äsken kuvan, kun Mies oli/on lumitöissä. 

Eilen oli ihan erikoisen hyvä päivä. Saunattiin päivällä. Katsottiin neljä elokuvaa (3 x Palmu, 1 x Niskavuori). Syötiin muun muassa juustokakkua, nakkeja ja ranskalaisia ja suklaakonvehteja. Kuunneltiin radiosta illalla klassista musiikkia. Käytiin alkuillasta tekemässä yhdessä lumityöt. (Sohvaperunaelämän vastapainoksi voisi sanoa, että ennen päiväsaunaa spinnasin kahden kotikatujakson verran eli kahdeksankymmentä minuuttia...)

En lupaa mitään

Hyvää ihkauutta vuotta! Olen äärimmäisen huono lupailija tai siis lupauksien toteuttaja, että en tehnyt niitä ollenkaan. Entisetkin on vielä toteuttamatta... Tänäkin vuonna aion liikkua, ajatella, pohtia, lukea ja viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa siellä ja täällä. (Nuo ovat aikomuksia ja siksi helpompia kuin lupaukset.)

Vuosi 2018 oli hyvä vuosi. Hyviä lomaspätkiä, kivoja muistoja, onnellisuutta, ihania uutisia ja onnistumisia töissä. Olen tyytyväinen ja kiitollinen.