Tänä aamuna nukuttiin pitkään. Ja eilen illalla simahdin hyvissä ajoin, joten takana on tavallista pitempi yö. Unia vaikka hurumykke, mutta mitään en enää muista.
Eilen ennen saunaa spinnasin kolmea minuttia vaille tunnin. Polkiessani katsoin dokumentin ylihuolehtivaisesta äidistä ja analysoin itseäni siinä samalla. Kyllä minäkin olen huolehtivainen äiti, vaikkakaan en yli-. Se oli lopputulema.
Jk. Kuvan kävin ottamassa kuistilta juuri äsken. Paljasjaloin yöpaitaisena hieman palellen. Nyt taas jo lämpimässä sängyssä tyynyihin nojaten.
Oliko se se dokumentti, jossa äiti suurin piirtein kävi ylioppilaaksi poikansa puolesta? Me ei katsottu sitä loppuun, kun lähdettiin kauppaan. Miten sen armeijan kävi - se jäi mua vaivaamaan?
VastaaPoistaSiis minäkin olen huolehtivainen äiti, mutta en ihan sellainen..muistuttelen hoitamaan asioita. Ja ehkä sillä on yhteytensä, että Poika joutui silloin viisi vuotta sitten katsomaan vierestä kun sain sen epikohtauksen, huolehtimaan auton pysäyttämisestä, soittamaan ambulanssin, odottamaan monta tuntia milloin isänsä herää nukutuksesta sairaalassa ja ottaa yhteyttä. Sen jälkeen melkein kolme viikkoa pitävät isänsä kanssa toinen toisiaan pystyssä, kun eivät tiedä mitä tapahtuu :(
Ehkä on ihan ymmärrettävää, että Pojan kanssa pidämme huolta toinen toisistamme <3 Yhteys on ihan erilainen kuin ennen sitä, jos oikein muistan.
MUTTA. Olen tässä viime aikoina miettinyt sellaista asiaa, kun aina sanotaan, että "äidit sitä, äidit tätä jne jne". Olen katsellut meillä Pojan ja isän välistä rakkautta - se on toki erilaista kuin minun ja Pojan, mutta VARMASTI ihan yhtä syvää rakkautta. Varmasti monessa, kaikissa muissakin, perheissä, mutta jotenkin välillä vähän ärsyttää, kun äidinrakkautta ylistetään niin kovin - isänrakkaus on ihan yhtä suurta ja syvää.
Äh. Avauduin taas toisen blogissa, kun pitäisi avautua omassa. Anteeksi.... Mutta kun nyt kirjoitin, niin kirjoitin.
Sinun kanssa on kiva jutella näin virtuaalisesti <3
Juuri se dokkari! Armeija sujui ihan hyvin tuolta jepeltä, sitten matkaili kavereidensa kanssa Aasiassa ja sen jälkeen hengaili/koomaili taas äitinsä nurkissa.
PoistaÄidinrakkaus ja isänrakkaus on just yhtä hyviä!
Saat avautua, sillä on kiva, kun te jotkut uskolliset jaksatte kommentoida...
Minusta äidin sekä isän rakkaus on hyvää lapselle. Vaikka se on erilaista, mutta molempia lapsi tarvitsee.
VastaaPoistaMinä olen huolehtivainen äiti mutten yli sellainen.
Samoilla linjoilla siis!
PoistaMinäkin koitan välttää ylihuolehtivaisuutta, mutta huomaan, että tämän jälkimmäisen kohdalla se irti päästäminen ja oivaltaminen, että toinen on oikeasti jo iso, on vaan vähän hankalampaa... Pienin askelin!
VastaaPoistaP.S. Paleli muuten aamulla, totisesti. Sai raapata auton ikkunat. Höh!
Ja vaikka irti päästäisikin, se äitiys ja huolehtiminen säilyvät...
PoistaTänä aamuna on muuten vieläkin kylmempää! Hrrr!
Marjaanan kommentista tuli mieleen ajatus, että ehkä kyse ei niinkään olekaan siitä, että lapsi on jo iso ja siitä pitää oppia päästämään irti vaan tiedostamaton tunne/ajatus siitä, että lapsi kasvaa kohti aikuisuutta ja lähtee ennen pitkää isoveljen perässä opiskelemaan ja.. Mitäs sitten? "Oma tupa, oma lupa - mutta mitäs mä sillä teen"
PoistaSiis en tarkoita maalata peikkoja seinille, mutta kun elämä nyt vain on... Ei se ainoan (eikä varmaan kenellekään sen viimeisen) lapsen lähtö kotoa ole yhtään sen helpompaa äidille kuin isällekään - miehet vain ajattelee jotenkin..rationaalisemmin (oisko se oikea sana?). Sitten kun vielä jäät siihen ihan yksin - vaikka eihän ne lapset sua kokonaan jätä, sittenhän ne vasta tarviikin :) - niin se ottaa varmasti kovemmalle.
Me äidit vaan tuodaan tunteitamme enemmän esille. Ja varsinkin tässä iässä.. "No siis...onhan nyt 400 km enemmän kuin 100 km ja vaikka ei 10 vuoteen olla käytykään, niin JOS NYT ois vaikka haluttu käydä.... :D" Naisen logiikkaa....
Kiitos kommentista! Vanhat lähdöt ja tulevat lähdöt taitavat mietityttää meitä kaikkia...
Poista