maanantai 3. heinäkuuta 2017

Tapahtui kirpputorilla


Törmään (kuv.) koko ajan pieniin aiheisiin, jotka ovat käveleviä novellinpoikasia. Onneksi minulla on tämä blogi, jotta saan kirjoitettua sisuksistani (kuv.) aiheet ulos. 
Muutama päivä sitten kävin yhdellä kirpputorilla. Sen alakerrassa on kirja-ja astiaosasto, jossa on myös huonekaluja myytävänä. Nojatuolissa istui vanha nainen, sanokaamme häntä nyt vaikkapa leskikuningattareksi. Hyvin määrätietoisen oloinen yksinvaltias. Hän tiuski nuoremmalle miehelle, jonka oletin olevan poika. Pojan piti tuoda hänelle kirjoja katsottavaksi ja valikoitavaksi. Välillä nainen huokaili ääneen ja kysyi, onko toinen tahallaan niin hidas. Kirjapino pöydällä kasvoi ja kasvoi. Sääliksi kävi tuo mies, jolla kaiken lisäksi tuntui olevan huono kuulo. Ihan oikeasti siis, ei valikoivasti.  - Ei tämän kummempi tarina, mutta pysähdytti. 

Jk. Kuva ei liity mitenkään muuten juttuun kuin että muki on kotoisin kirpputorilta, samoin pöytäliina. Ei tosin tuolta kyseiseltä. 

2 kommenttia:

  1. Tiesitko, etta maanantai 3. heinakuuta oli tottelemattomuuden paiva :)
    Me siskon kanssa siirsimme toteutimme sita oikein urakalla, emmeka totelleet aitia missaan asiassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiennyt, jäi kokonaan huomaamatta! Hyvä, kun te olitte tottelemattomia minunkin puolestani...

      Poista