Joskus kotisohva ja sohvannurkka ja siinä chillailu/laiskottelu/hölläily/hyggeily ovat niin houkuttelevia, että saa käyttää lähes pakkokeinoja lähteäkseen liikkeelle. Laiskottaa, vaikka tietää mahtavan jälkiolon vaikuttavan kropassa vielä pitkään.
Olen pahasti koukussa. Tosi pahasti. Ja nautin tästä tunteesta, joka on pitkän aikaa ollut hukassa. Eilen lähdin ihanvaankävelylle ja kotiovelta lähtiessäni en vielä tiennyt suuntaa. Jalat veivät kiertämään lenkin, joka oli sataa metriä vaille kahdeksan kilometriä. Jälkiolo ja varsinaisolo olivat kumpikin tosi hyviä. Ne, jotka saavat Oscareita, Emmyjä, Jusseja ja muita palkintopystejä, mainitsevat kiitospuheissaan aina liudan tukijoita ja kannustajia. Niin minäkin. Kiitokseni menee Miehelle ja muille kannustaville läheisilleni, sekä Stevelle ja Mopelle. <3.
Jk. Otsikon keksi esikoinen. Aika naseva, vai mitä?
Täällä ainakin on yksi laiska lenkkeilijä. Millä sitä sais siihen intoa ??
VastaaPoistaSama vastaus kuin yhdelle toisellekin pari postausta alempana:
PoistaOmat ideat: hankin taskuun sopivan soittimen, jolla voi kuunnella kävellessä musiikkia / pidän tilastoa kävellyistä kilometreistä / laitoin tavoitteen (vähintään kolme kertaa viikossa liikun) / laitoin hullun tavoitteen kävellä virtuaalisesti Turkuun ja takaisin / lähden silloinkin liikkeelle, kun ei huvita yhtään...