Olen parisuhdeihminen, mutta pidän myös yksinolosta aina silloin tällöin. Kun olen yksin, palaan automaattisesti siihen aikaan, jolloin olin vielä neiti-ihminen ja sen näkee huushollista - kasoja, tiskipöydällä likaisia astioita odottamassa koneeseen laittamista, sänky petaamatta jne. Toisen palaamispäivänä on sitten joskus ollut ihan kiire laittaa kaikki kuntoon. Eilen ei tullut kiire, kun aloitin hyvissä ajoin. Ehdin jopa laittaa iltaruoan valmiiksi (lohilaatikkoa), jotta sain napsauttaa uunin päälle, kun lähdin Miestä vastaan. Junan piti olla ajoissa ja kävelin vastaan, mutta ei vaan näkynyt! Asemalta meille kotiin pääsee tietysti useampaakin eri reittiä, joista järkevimmät on vanha rata ja Kekaraisen tie. (Jälkimmäinen on meidän nimityksemme tielle, jonka varressa asuu muun muassa esikoisen ensimmäinen opettaja, The Opettaja.) Jossakin vaiheessa käännyin takaisin ja totesin, että olemme menneet eri tietä... Reilun neljän kilometrin lenkin sain kuitenkin aikaiseksi. Kotona odotti melkeinvalmis lohilaatikko ja hiemanhuolestunut Mies. Loppu hyvin, kaikki hyvin. - Ja minähän en juuri nyt ollut ottanut kännykkää taskuun...
Jk. Kuvassa kauluri, jonka sain eilen valmiiksi. Omasta päästä ja vauvalangasta. Tilaustyö Miehelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti