Jossittelua isän syntymäpäivänä

Jos isäni eläisi, tänään vietettäisiin 92-vuotisjuhlia. Isäni oli musikaalinen humoristi, verraton kertoja ja taitava puhuja. Olin aina isän tyttö. Juuri eilen plarasin töissä merkkipäivälistoja ja totesin, että yli ysikymppisiä on aika paljon ja samalla ajattelin, että epistä! Haluaisin, että vanhempani vielä eläisivät! Haluaisin näyttää heille nykyisen työni, josta pidän paljon. Haluaisin esitellä heille Miniän ja Vävyn, jotka ovat kumpikin hyvin rakkaita. Ja tietysti haluaisin tutustuttaa heidät ihanaan pikkupoikaan, joka on kohta kaksivuotias ja jossa on isäni piirteitä ihan selvästi...

Jossittelu lienee joskus sallittua. Yleensä yritän välttää sitä ja valitsen mieluummin kunnittelun. Tänään kuitenkin jos oli tarpeen. Onnea, isä-Erkki!

Uuden kuun Marjatta

Aamuviideltä erittäin huonosti nukutun yön on ihan mieletöntä olla pirteä! Kuvakohteeksikin valikoitui Steven kuva-arkistosta ylipirteät kiivit. Vain muutaman tunnin yöunille on olemassa tietysti aina syyllinen. Kahvi? Ei! Huono omatunto? Ei! Uusikuu? Kyllä! Olen joskus ennenkin huomannut, että täysikuu ei niin paljon valvota kuin uusikuu. 

Neljästä puoli viiteen luin. Sain loppuun tammikuun kahdennentoista kirjan, joka oli Virpi Hämeen-Anttilan Villa Speranza. Nopealukuinen seiskapuolonen. Odotin taas kerran enemmän, joten hieman petyin. 

Tälle aamulle on suunnitelma, jos jääkaapissa on hiivaa. Tai kuivahiivaa löytyy  joka tapauksessa. Tänään on sämpyläaamu!

Kaksin kotona

Olen parisuhdeihminen, mutta pidän myös yksinolosta aina silloin tällöin. Kun olen yksin, palaan automaattisesti siihen aikaan, jolloin olin vielä neiti-ihminen ja sen näkee huushollista - kasoja, tiskipöydällä likaisia astioita odottamassa koneeseen laittamista, sänky petaamatta jne. Toisen palaamispäivänä on sitten joskus ollut ihan kiire laittaa kaikki kuntoon. Eilen ei tullut kiire, kun aloitin hyvissä ajoin. Ehdin jopa laittaa iltaruoan valmiiksi (lohilaatikkoa), jotta sain napsauttaa uunin päälle, kun lähdin Miestä vastaan. Junan piti olla ajoissa ja kävelin vastaan, mutta ei vaan näkynyt! Asemalta meille kotiin pääsee tietysti useampaakin eri reittiä, joista järkevimmät on vanha rata ja Kekaraisen tie. (Jälkimmäinen on meidän nimityksemme tielle, jonka varressa asuu muun muassa esikoisen ensimmäinen opettaja, The Opettaja.) Jossakin vaiheessa käännyin takaisin ja totesin, että olemme menneet eri tietä... Reilun neljän kilometrin lenkin sain kuitenkin aikaiseksi. Kotona odotti melkeinvalmis lohilaatikko ja hiemanhuolestunut Mies. Loppu hyvin, kaikki hyvin. - Ja minähän en juuri nyt ollut ottanut kännykkää taskuun...

Jk. Kuvassa kauluri, jonka sain eilen valmiiksi. Omasta päästä ja vauvalangasta. Tilaustyö Miehelle.

Yöpaitavillasukkapäivä

Eilen kudoin, luin ja katsoin yhden elokuvan. Ja saunoin. Päivä erosi tavallisesta vapaapäivästä siinä, että olin koko päivän yöpaitaisena ja villasukkaisena. (Saunassa en.) Yöppispäivän vietto ei ollutkaan niin helppoa kuin mitä olin ajatellut. Aina välillä tuli hirveän syyllinen olo. Tunsin olevani mahdottoman laiska, kun en viitsi edes pukea päälleni. No, olipahan kokeilu! Monesti kyllä vapaapäivisin notkun jopa iltapäivään asti yöpaitaisena, joten pientä harjoitusta olen vuosikymmenien aikana saanut... 

Tulin onneni yrttitarhaan...

Syyskuussa sain valokuvakilpailussa palkinnoksi yrttipuutarhan ja siinä sitten meillä ylläpidettiin ja kasvatettiin yrttejä jouluun asti. Sitten vempele puhdistettiin kunnolla ja laitettiin joululomalle varastoon. Tällä viikolla haettiin varastosta, laitettiin kasvualustaan vettä ja ledvalo päälle (ja ajastimesta kahdeksan tunnin pimeä aika) ja kmarketista ostettu basilika pääsi kasvamaan. Se ero tässä toisen kerran yrtteilyssä on se, että ostettiin neljä yrttitukea ja neljä kapillaarimattoa eli ruukut saavat nyt imettyä paremmin vettä. (Kaupungin kaupan myyjä puhui koko ajan katepillarimatoista ja jouduin nauramaan sisäänpäin. Anteeksi.)

Basilika viihtyy todella hyvin. Kokemuksia on myös korianterista, ei viihtynyt. Viinisuolaheinä aika hyvin. Timjami kohtuullisesti. Persilja aika hyvin. Taidamme panostaa basilikaan, sillä se on aivan ihana ja tuttu! 

Rypäs vapaata

Neljän päivän vapaa alkoi eilen, kun kävelin töistä kotiin. Tulomatkalla pudotin vielä postilaatikkoon neljä työkirjettä ja yhden privaattiversion, joka oli maanantaista asti kulkenut mukana. Tälle vapaaryppäälle ei ole sen kummempia suunnitelmia kuin että aion lukea (Linda Olssonin uusinta aloitin eilen illalla), kutoa miehen kauluria, katsoa elokuvia, käydä ainakin yhdellä kävelylenkillä (tällä viikolla on vasta kaksi merkintää) ja vaihtaa petivaatteet. Jos keksin muutakin, on se sitten extraa. 

Kahdet syntymäpäivät

Meillä oli eilen ongelma, joka oli täysin itseaiheutettu ja edusti kyllä ihmiskunnan mittakaavassa millimetrisuuruusluokkaa, mutta silti! Eilen oli nimittäin kahdet syntymäpäivät ja molempia olisi haluttu juhlia samalla kertaa. Ei onnistunut. Elokuvahyllymme kun olivat kaikesta panostuksesta huolimatta sen verran puutteelliset, että meiltä puuttui Sankarialokas, Sotapojan heilat, Villi Pohjola jne. Valitsimme sitten elokuvan Rakkaus on nopeampi Piiroisen pässiäkin. Toinen syntymäpäiväsankari Lasse Pöysti esiintyi siinä varsin persoonallisena maalaismiehenä. Se toinen olisi ollut Leo Jokela, joten ehkä tällä viikolla on katsottava vaikka Kuriton sukupolvi...

Illan elokuvasta opittiin se, että Litja on ollut naisen etunimi. Töissä joku aika sitten sain tietää, että Väistö on ollut miehen etunimi. Aina sitä jotakin oppii!

Jk. Lasse ja Leo olivat syntyneet samana päivänä, joten eilen Lasse täytti ja Leo olisi täyttänyt yhdeksätkympit. 

Ota riski ja sano (edes yksi) kohteliaisuus

Tänään on Kansallinen kohteliaisuuksien päivä. Kahdeksan tunnin hyvien yöunien jälkeen on olo vielä vähän pöllämystynyt, mutta luulen sen normalisoituvan aamukahvien jälkeen, (Niin siinä kävi, että kaiken kokeilun jälkeen päädyin taas tähän: Olen Marjatta, olen aamukahvisti.)

Meidän on yleensä vaikea lausua kohteliaisuuksia tai niitä pidetään tyhjänpäiväisinä höpötyksinä. Ja jos on työlästä sanoa, niin vielä työläämpää on ottaa vastaan. Oikeastaan olemme aika epäkohteliasta kansaa, mutta se ei meitä ole vuosisatojen kuluessa haitannut. 

Joka tapauksessa tänään voi ottaa riskin. Ei tarvitse käyttää siirappityyliä, eikä lässyttää. Voi sanoa asian ihan suoraan. Edes yhden kohteliaisuuden verran.

Reilu vai vajaa?

Postauksen idea ei ole oma, sen piirsi ja sanoitti ihailemani Pertti Jarla, joka tunnetaan Fingerporin isänä. Ajatuksen voi tuunata mille ikäkaudelle tahansa, mutta täysin subjektiivisista syistä minua tietysti kiehtoo viisi- ja kuusikymppiset. 

Olen siis nyt viisikymmentäseitsemän vuotta vanha. Ikäni voidaan määrittää kahdella tavalla: olen joko reilu viisikymppinen tai vajaa kuusikymppinen. Ehdottomasti se ensimmäinen. Reilu kun on sellainen, joka vaikkapa tarjoaa kahvit, pitää sen minkä lupaa ja häneen voi luottaa tilanteessa kuin tilanteessa. Vajaa sitten on ihan jotakin muuta... Ehkä olenkin reilu huhtikuuhun -19 saakka ja siitä päivän pyöreä ja sitten taas reilu! 

Avaa ovi kevääseen!

Eilen oli hyvä ja touhukas päivä. Tehtiin pieni viikkosiivous yhdessä, Mies leipoi omppupiirakan, pelattiin taas kerran Triominosta (= lautapeli, jonka löysimme yhdeltä kirpparilta kolmella eurolla) ja iltapäivällä kävin apostolinkyydillä kaupassa. Menin kylän kautta ja tulin takaisin "ison tien kautta" ja askelmittari taskussa kertoi, että menomatka oli 4,2 km ja paluumatka 4,5 km. Vähäiset ostokset kulkivat kätevästi repussa ja niistä ehdottomasti paras oli kevään ensimmäinen tulppaanikimppu, jonka jaoin kotona kahteen erikokoiseen osaan. Olkkarin pöydälle pääsi seitsemän sisarusta ja loput kolme sitten nuottikaapin päälle maljakkoon ja paperipussiin.

Illalla saunottiin, juotiin vihreät teet ja katsottiin elokuva Hide and Seek. Ihan jees, mutta ei tarvitse hankkia omaan hyllyyyn... 

Jaksaa jaksaa!

Kun menee julkisesti kertomaan, että lupaa/yrittää liikkua vähintään (?) kolme kertaa viikossa, on se sitten tehtävä... Tiistaina kävelin laulupiiristä kotiin, torstaina töistä kotiin ja siinä oli kaksi kertaa. Ojalan laskuopin mukaan vielä yksi kerta puuttui ja päätin tarttua härkää sarvista (kuv.) ja hyppäsin (kuv.) spinningpyörän satulaan eilen illalla ennen saunaa. Tähän asti olen spinnatessa katsonut sarjaa Salatut elämät. Jaksoja silloin tällöin ja sieltä täältä. Kaikkihan me tiedämme, että juoni on niin yksinkertainen, että sarjan sisälle pääsee, vaikka pitäisi vuoden tauon. 

Eilen kuitenkin minulla oli aikaa enemmän kuin tuo kaksikymmentä minuuttia ja päätin etsiä Steveltä jotakin muuta. No, sarjan löysin ja paria jaksoa katsoin muutaman minuutin kumpaistakin, mutta olivat liian tuttuja. Sitten löysin samasta sarjasta jakson, jota en ole aikaisemmin nähnyt. Laskin spinnanneeni sitten yhteensä kolme varttia ja reporankana & soijaa pukkaavana pääsin saunaan. - Mikä sarja? Sarja oli Rakas, sinusta on tullut pullukka.

Ehkäpä kaiketi Lalli

Legendan heittäminen on vanha juttu. Jos legendoita ja kansanperinnekertomuksia uskoo, tulee tänään kuluneeksi kahdeksansataakuusikymmentäyksi vuotta siitä, kun  talonpoika Lalli tappoi kirveellä piispa Henrikin Köyliönjärven jäällä. Meille ihan tuttuja nimiä nuo molemmat ja se, että Lallin vaimo oli Kerttu. Oikeastaan Kerttu on kaiken pahan alku ja juuri, sillä hän oli valehdellut Lallille Henrikin vieneen heiltä heiniä ja ruokaa maksamatta mitään. Tuostapa Lalli oli suuttunut ja lähtenyt kirveen kanssa perään. Tuttua juttua. Mutta se oli uusi tieto, että Lalli ei ollutkaan lähtenyt yksin! Olipa ottanut mukaan kaksi velipoikaansa eli Pentin ja Olavin. Siinäpä oleellinen tieto, jonka halusin jakaa tällaisena merkkipäivänä...

Jk. Otsikon epävarmuus perustuu siihen, että koko jutun totuuspohja on aika hatara. 

Aamukuuden ajatuksia

Turvaudun jälleen muistiinpanoihini, sillä muistin sen yhden ilmaisun, joka huvitti minua.... Jossakin radio-ohjelmassa tällä viikolla käytettiin ilmaisua 'positiivinen myötätuuli' ja se sai aikaan ajatuslentelyn. Onko sitten olemassa myös negatiivista myötätuulta? Olen aina ajatellut myötätuulen jo itsessään positiiviseksi asiaksi! No, miten on vastatuulen laita? Voiko sekin olla positiivista? 

Nukuin viime yönä tosi hyvin, vaikka suhteellisen lyhyen määrän. Heräsin puoli kuudelta ja olin/olen ihan pirteä. Kello on soimassa vasta seitsemältä. Menen kikyilemään töihin kahdeksi tunniksi Skypen merkeissä. Lupasin kävellä sieltä kotiin, sillä olen luvannut itselleni harrastaa jotakin liikuntaa kolmesti viikossa ja tältä viikolta puuttuu vielä kaksi merkintää...

Sinut on valittu testiryhmään!

Eilen minulle soitti puhelinmyyjä, jolla oli ihan uusi taktiikka. Olet osallistunut kilpailuihin ja arvontoihin. Myönsin. Olet kiinnostunut kodista ja sisustamisesta. Pitää paikkaansa. Ja sitten alkoi selittäminen siitä, kuinka nyt minut on valittu testiryhmään ja kuinka saan tuota lehteä kuusi numeroa ja lehdessä on sitäsuntätä ja vielä kaupanpäälle oikein designlaukkukin jne. Erehdyin kuuntelemaan litanian loppuun asti ihan sen testiryhmäsanan vuoksi. Mielestäni kun testaaminen on sitä, että saa jotakin ilmaiseksi ja testaa ja tekee siitä sitten arvion/selityksen/raportin. Lehden hinta on vain kaksikymmentäviisi euroa ja muille tuo paketti designlaukun kera olisi sataseitsemän euroa. Ei kiitos!  Tiedoksi vaan muillekin, jotka on mahdollisesti valittu testiryhmään... 

Aamu alkaa appelsiinilla

Aamu alkaa appelsiinilla ja tässä vaiheessa talvea on myös niin, että päiväkin alkaa. Illasta puhumattakaan. Mies oli tuonut eilen kaupasta ison pussillisen noita oransseja aurinkoja ja illalla oli ihan pakko maistaa yksi ja oli hyvää!

Näin unta, jossa kirjoitin blogia ja kun välillä poistuin koneen äärestä, oli palatessani joku toinen kirjoittanut ihan erilaista tekstiä. Arvaa harmittiko?! Minun, en suostu jakamaan! Eli sellainen jevtushenkomainen suhtautuminen omiin kirjoituksiin ja omaan kädenjälkeen! Uni ei yllättänyt, sillä olen aika omistushaluinen ja mustasukkainen...

Tammikuu on kuukausista kirjaisin

Huhtikuu on kuukausista julmin, mutta nyt on puhe jostakin muusta. Tammikuusta, sillä se on ehdottomasti kuukausista kirjaisin. (Tiedän kyllä, että lause yltää kielioppivirhelistassa kärkipäähän ja että äidinkielenopettajaystäväni Päivi näkee punaista. En voinut mitään, kun otsikon tekeminen houkutteli niin kovasti!)

Joka vuosi luen tammikuussa tosi paljon. Yleensä kaunokirjallisuutta, joka on muutenkin lajini. Eilen illalla sain loppuun jo kahdeksannen eepoksen. Jos vauhti pysyy samana, tulee tammikuusta ennätyksellinen... 

Olipa kerran kaksi poikaa...

Asenne ratkaisee. Niinhän sitä sanotaan ja pitääkin varmasti paikkaansa. Muistiinpanoista löysin merkinnän lasten asenteellisista nimistä. No, avataanpa merkintää vähän... 

Olipa kerran perhe, jossa oli kaksi poikaa. Ensimmäisen nimeksi tuli Tuomas ja pari vuotta myöhemmin syntyi poika, josta tuli Nuutti. Koko pikkulapsilapsuutensa he saivat kuulla puhuttavan joulun alla siitä, kuinka hyvä Tuomas tuo joulun ja paha Nuutti vie sen pois. Mitä se vaikuttikaan myöhemmin? Tuomas oli koulukiusaaja ja rötöstelijä. Nuutti taas oli varsinainen unelmalapsi, -oppilas ja myöhemmin vielä -vävy. Jossakin vaiheessa he muuttivat etunimensä keskenään ja se tapahtui, kun vanhemmat olivat jo kuolleet.

Tämä tarina on  keksitty. Mutta asenne ratkaisee. 

Hovimestari, joku on juonut kupistani!

Eilen illalla luin loppuun kirjan, joka käsitteli hovimestariutta. Kyseessä oli Kazuo Ishiguron romaani Pitkän päivän ilta. Jonkin verran minua häiritsi lukiessa se, että olen aikaisemmin nähnyt elokuvan, joka on tehty tuon kirjan pohjalta. Luin ja näin mielessäni Anthony Hopkinsin selittävän (= esitelmöitsevän) hovimestari Stevensinä Emma Thompsonille/neiti Keatonille. Mutta kaiken kaikkiaan kirja oli hieno ja todellinen lukuelämys.

Eilinen elokuva Kino Laurilassa oli Revenant. Huh! En halua spoilata, joten sanon vaan varmemmaksi vakuudeksi: Huh ja vielä kerran huh! 

Vei tuhkatkin pesästä...

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä meillä puolet huushollin väestä heräsi siihen, että selkä on totaalisesti jumissa. Noidannuolihan se. Medikaalista apua tuli ensin antamaan ensihoito (heillä oli juuri samanlaiset punaiset isot reput kuin Syke-sarjassa!), sitten sitä haettiin itse paikallisesta teekoosta. Ja maanantaina tuli Helsingistä junalla esikoinen tekemään niitä töitä, joita Mies ei pystynyt. Nuohousta, tuhkien viemistä, puuhommia jne. 

Vähitellen selkä alkaa olla parempi. Eilen illalla esikoinen lähti omaan kaupunkiinsa. Meillä on hyvä mieli. 

Jk. Kuvassa tuhkaa, jota vietiin pesästä.

Rakkautta varresta kantapäähän

Tänään on mukava ja lämminhenkinen teemapäivä, sillä nyt on Koko päivä villasukissa -päivä. Sinänsä sellainen päivä, jollaisia tulee vietettyä muutenkin ja syytkin on ilmeisiä: villasukkajalkaisena on autuasta hipsutella kotona ja toisekseen kudon hyvin mielelläni juuri villasukkia. Sukankutojana on suhteellisen helppo siinä samalla seurata elokuvia, kuunnella kuunnelmia, miettiä sinisiä ajatuksia, istua kokouksissa ja matkustaa junassa/bussissa. 

Nykyään puhutaan paljon lohtujutuista. On lohturuokaa ja lohtupeittoja. Villasukka on lohtusukka, jos mikä! Se on lämmin jalanpuristus ja jaloinkosketeltava. Rakkautta varresta kantapäähän ja vielä kärkeen asti.

Persea americana kertaa viisi

Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa ja paljon kauniita yksityiskohtia, jotka voivat jäädä huomaamatta ja jotka kuitenkin ansaitsevat tulla kuvatuksi. Esimerkki eiliseltä. Viisi avokadoa odotti keittiön työtasolla. Päätimme syödä avokadopastaa. Puolitusvaihe on aina jännittävä, sillä koskaan ei tiedä, mikä on lopputulos. (Viimeksi pussillisesta oli puolet jo ylikypsiä. Nyt kaikki olivat täydellisen oikeahetkisiä.) Mies puolitti ja minä ihailin siemeniä. Pesin ne ja laitoin keltaiseen astiaan odottamaan kuvaamista. 

Pasta oli erittäin hyvää. Avokadomössöä jäi vielä kannelliseen rasiaan. Sitä syödään tänään voileipien päällä. 

Omituisten ihmisten päivä

Tänään on Runoutta töissä -päivä. Koska tänään en ole missään töissä, vaihtoehtoinen teemapäivä voisi olla Omituisten ihmisten päivä. (Omituinen voi käännöksen mukaan olla kyllä myös omalaatuinen, jolloin sävy on hieman tai oikeastaan paljon neutraalimpi.) 

Jokainen meistä on ihanan erilainen. Eläköön siis tavat, vivahteet, luonteenpiirteet ja ärsyttävyydet! Ehkäpä voisi lainata Pentti Saarikoskea ja todeta: Jokaisella on tämänsä.

Jk. Kuva ei liity teemapäivään eikä -päiviin. Se vaan on yksi lempikuvistani, jossa on minusta hyvät vibat. 

Omintakeinen vinkki, jota saa vapaasti lainata...

Somessa on nyt ollut kuvia ja niksejä siitä, miten joulukuusi kannattaa siististi viedä sisätiloista ulos. Toiset vannovat pressun nimiin, toiset karsivat oksia jo sisällä. Minulla on antaa vielä yksi aika omintakeinen vinkki, joka on peräisin joululta -82. 

Vietin joulua yksikseni Lounais-Hämeessä. Sain pienen joulukuusen ja ihan untuvikkona en tietystikään tajunnut, että sitä voisi kastella. No, sehän varisi. Onnekseni asuin silloin isossa luhtitalokolmiossa, jossa joulukuusi sai ihan oman huoneen ja sillä oli tilaa varista. Huoneessa kun oli lainapiano ja sohva, ei juuri muuta. Joulu tuli, oli ja meni. Sitten tuli ongelma: miten saan kuusikalmon kuljetettua suhteellisen siististi ulos pihalle? Nokkela kaksikymmentäkolmevuotias keksi mielestään hyvän keinon... Kun kerran pieni kuusi jo oli varissut tosi paljon, varistelin sen loputkin neulaset lattialle ja jäljelle jäi vain kara, joka oli helppo nakata ensin toisen kerroksen ovesta pihalle ja sitten viedä roskapaikalle. Ei muuta kuin neulasten imurointi ja ensimmäinen oma joulu oli vietetty.

Jk. Vinkkiä saa lainata ihan vapaasti. En ole hakenut patenttia.

Se tekee, joka ehtii ja viitsii ja jaksaa

Kuva-arkistosta löysin otoksen viiden vuoden takaa juuri tältä päivältä. Noppa on vielä paljon vanhempi ja siltä ajalta, kun meillä ei ollut Laurilassa tiskikonetta. Ehkä sitä joskus tuli heiteltyä huvin vuoksi ja vakavissaan. Yleensäkään meillä ei ole ollut mitään kiistaa eikä vuoroja kotitöistä. Se on tehnyt, joka on ehtinyt/viitsinyt/jaksanut. - Tällä hetkellä olen etuoikeutetussa asemassa, kun Mies kokkaa, leipoo ja siivoaa. Yritän aina joskus päästä itsekin tekijäksi, kun on vapaapäiviä. Vaihdellen kun tehdään, niin saadaan kumpikin taputella itsiämme selkiin!

Kuusen kotoo viedä saamme...

Tänään on purkupäivä. Lapsille oli aikanaan joulun poistaminen kotoa aina surullinen juttu. Se yritettiin sitten tehdä kouluajan puitteissa, jotta suuremmilta tunteenpurkauksilta säästyttiin. 

Eilen puin ylleni suunnilleen naparetkeilijän varusteet, kun halusin mennä pihalle canonisoimaan ja pakkasta oli siinä vaiheessa kaksikymmentäneljä astetta. Hyvä, kun menin! Valo oli suotuisa ja muutamat joulukuusikuvat tuli otettua. 

Kas kummaa, tänään sattuu olemaan Nyt riitti -päivä. Paras mahdollinen joulunpurkupäivä...

Loppiainen - Loppander

Nukuin pitkään, kun on veepee. Pääkoppa oli virkeä hyvien yöunien jälkeen. Jossakin alitajunnassa kiilui se, että junalla on tullut matkustettua paljon ja kuultu monia asemakuulutuksia, kun päivän ensimmäinen ajatus oli: Loppiainen - Loppander. 

Ollaan siis joulun päättävällä asemalla, vaikka monen mielestä vasta Nuutti korjaa potin. Meillä oli aikomus korjata joulu tänään pois, mutta päätimme pakkasen takia siirtää sen huomiselle. Vielä nautimme jouluvaloista ja - koristeista ja päiväkahvin kanssa syömme joulupipareita. Sitten huomenna poispoispois kuusesta alkaen.

Sää ja mää ja sää

Kaikenlaiset sääjutut yhdistävät ihmisiä. Missä kaksi tai kolme tai kymmenen on koolla, siellä useimmiten puhutaan säästä ainakin muutaman sanan verran. Lumen paljoudesta tai vähyydestä. Pakkasen kohdalla samaten. 

Nyt on pakkasviikko meneillään. Viime vuonna oli ollut ihan sama juttu. Tilaamatta ja yllättäen tälläkin kertaa. Sähköyhtiöt angstaavat, mutta jos ilmatieteen hemmoihin on luottamista, tilanteen pitäisi viikonloppuna helpottaa ja pakkasen lauhtua. Mistä me sitten puhutaan... No, lumesta! 

Arki on voimavarani

Vuosien mittaan olen lukenut kymmeniä ja taas kymmeniä blogeja. Olen oppinut tietämään monesta elämästä ainakin pintaraapaisun verran ja joistakin enemmänkin. On ollut blogipostauksia, jotka on kirjoitettu suutuspäissä tai oikeasti päissään ja seuraavana päivänä kirjoituksia ei enää ole löytynyt. On ollut tunnustuksia, lupauksia, haukkumisia. On ollut iloja, riemastumisia, yllätyksiä ja hyvää mieltä.
Mitä siis kannattaa jakaa? Kaikkiko vaiko eikö juuri mitään? Tätä olen itse pohdiskellut kohta kahdeksan vuotta ja jakanut pieniä hippusia arjesta. Edelleen jatkan samalla linjalla/tiellä/tyylillä. Arki on voimavarani.

Ei työmotto eikä kotimotto

Kyseinen pikkukyltti on työpaikan ikkunalaudalla (kuvausta varten pöydällä), mutta se ei ole minun työmottoni eikä myöskään kotimottoni. Onpahan vaan sarjassamme 'pomon lahjoituksia'. Itse taisin antaa hänelle viimeksi kirosanakirjan... 

Tänään on vapaapäivä ja pakkaspäivä. Nukuin pitkään ja uniakin näin vaikka hurumykke. Mitään en muista enää. 

Viime vuonna relasin, datasin ja hengitin yms.

Vuosi 2016 oli hyvä. Tapasin mielenkiintoisia ihmisiä, sain paljon ajateltavaa, vietin aikaa täällä ja tuolla, relasin, datasin ja hengitin. Numeroina viime vuodesta voisi kertoa näin:

Katsoin kaikkiaan kolmesataakuusikymmentäkuusi elokuvaa. Viime vuosi oli karkausvuosi eli sattumalta summaksi tuli elokuva per päivä.

Luin kuusikymmentäyhdeksän kirjaa. Niistä viisi oli omasta hyllystä, loput kirjastosta.

Kudoin kolmettoista sukat. Ei muita lajeja. 

Minä lupaan, että...

Hyvää ihan uutukaista vuotta! Minulla oli niin hyvät uudenvuodenlupaukset viime vuodelle, että päätin säästää ne tai siis kierrättää ja käytän uudestaan samat. Mitäpä sitä vaihtamaan... Eli siis tänä vuonna lupaan lukea Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian ruotsiksi ja opetella Maamme -laulun ruotsiksi. Jospa sitten ensi vuonna pääsisin noista lupauksista sillä tavalla eroon, että ne muuttuisivat suorituksiksi...

Ja koska kerran Pohjantähdestä oli puhetta, niin siitä lainaus, joka sopii eilisillan tähtisadetikkuilun jälkeen... "Kyllä niillä muutamilla on. Mennään elämän läpitte vaan paukuttelemalla."

Jk. Viime vuoden elokuvakirjakutomistilastot julkistan huomenna.