En haikaile käpylehmäkulttuuria, mutta...

Viime päivinä olen miettinyt aika paljon pienten lasten "kilpavarustelua" ja ihmetellyt aikaa viisikymmentä vuotta sitten (omaa lapsuutta) ja kolmisenkymmentä vuotta sitten (omien lasten lapsuutta). En haikaile mitään käpylehmäkulttuuria, vaikka ei siinäkään mitään vikaa ole. Ja oikeastaan koko fundeeraukseni ei lähtenyt edes mistään leluista liikkeelle, vaan muusta. Yhtenä päivänä tajusin, että meillä ei ollut itkuhälytintä, ei konttauskypärää, ei interaktiivista leikkipuuhavirikemattoa, ei kävelytuolia, ei tuttipidikkeitä eikä hurlumheivärivalo-vaipparoskista. Tosin tuota viimeksi mainittua toivottavasti ei ole kellään, kun keksin juuri äsken moisen yhdistelmän...

Jk. Kuvassa esikoinen parivuotiaana. Poika, ämpäri, pari lapiota ja hiekkaa. Ja elämän valloitus alkanut.