Hyvä päivä

Eilen oli töissä hyvä päivä. Sain heti aamusta virastoon seuraa, kun tuleva kesälomittajani tuli opiskelemaan ja nuuhkimaan koukeroita ja tutustumaan kaikkeen siihen, mitä heinäkuinen kaksiviikkoinen voi pitää sisällään. Päivä oli muuten kuten tavalliset työpäivät, mutta asiat vaan rullaantuivat niin kuin pitikin ja muutama uusi juttu helpotti ja tulee helpottamaan työtä. Iltapäivällä käväisin pihalla etsimässä tiskin maljakkoon sopivaa kukkaa ja löysin kauniin, syvänvioletin yksilön. Väri oli kuin prinsessojen saduista ikään... - Illalla kävin kylässä ystävän luona, joka on minua muutaman vuosikymmenen viisaampi. Hänelläkin oli ollut hyvä päivä. 

Hyllyjen välissä tuli hyvä mieli

Muutama viikko sitten olin isossa kauppakeskuksessa, jossa on mm. 1500 tavallista ostoskärryä, 18 vuokralaistilaa ja 5 itsepalvelukassaa. Triviatiedoilla ei ole mitään muuta tekemistä tässä postauksessa kuin olla ihan vaan matemaattisina yksityiskohtina. Mutta se, mitä hyllyjen välissä pääsin todistamaan, sai minut kirjoittamaan...

Henkilöt: isä (n. 40 v) ja poika (n. 13-15 v). Isä selailee kirjoja, poika tulee( oletettavasti urheiluosastolta) isän luokse.

Poika: Isä, onko 25 euroa liian paljon?

Isä: Ei, se on ihan ok.

Poika lähti onnellisen näköisenä hakemaan sitä tavaraa, josta oli kyse. 

Minulle tuli hyvä mieli tästä tapahtumasta. Kohteliasta keskustelua, toisen mielipiteen huomioimista ja hyvien välien olemassaoloa. 

Äiti, onko nuo oravatkin meidän?

Tänään tulee kuluneeksi neljännesvuosisata, kun muutimme tänne puolen hehtaarin metsään pientilalle, jolle oli annettu nimeksi Laurila. Täällä Niksulan naapurina on ollut hyvä asua/hyvä yrittää asua, jos ilkeämielisesti vääristelisin kuntamme slogania.

Talomme oli vaaleanruskea popcornpäällysteinen (kuv.) muuttaessamme ja pari vuosikymmentä senkin jälkeen. Sittemmin olemme asustaneet sinisessä talossa, joka on edelleen popcornin näköisellä  aineella rapattu.

Puolen hehtaarin metsässä saivat lapset temmeltää mielin määrin. Heistä tuli pieniä ahavoituneita metsäläisiä saman tien. Äiti, onko nuo oravatkin meidän? kysyi nelivuotias kuopus ensimmäisenä kesänä ihanan omistushaluisesti...

Potentiaalisen katastrofikokin repliikki/kommentti

Kokkausohjelmista tarttuu joskus mukaan reseptejä, joskus taas sanontoja hyvässä ja/tai pahassa. Kaikkien vakavasti otettavien ohjelmien lisäksi satuin seuraamaan pari jaksoa Katastrofikokki -ohjelmasta, vaikka olenkin sitä mieltä, että pääkokin pitäisi leikata hiuksensa. No, se ei ollut kuitenkaan juju, ei pointti eikä idea. Nasevan repliikin/kommentin satuin yhdestä jaksosta kirjoittamaan Steven muistiinpanoihin. Se tuli niin paatoksella, ettei voinut jäädä huomaamatta...  Koska naiset sitä syö, se ei vaadi pitkää paistoaikaa eli on jotakin humpuukia. Kysymys kuuluukin, mistä ruoka-aineesta puhutaan? Veikkauksia?

Olen unessa useasti ja monenlaisessa unessa olenkin

Minullahan on tunnetusti vilkas unielämä. Kerronpahan nyt sitten kolmesta unenpätkästä parin viime viikon ajalta...

Tuorein tältä aamulta: Työkaverin pöydällä luki lappu, jossa oli kirkkohallitukselta tullut määräys laskea kaikki paikkakunnan pakettiautot.

Keskimmäinen: Uutistenlukija kertoi, että tästä vuodesta tulee erittäin ankara 1905 syntyneille.

Vanhin: Lauloin Miina Äkkijyrkän kanssa virttä 30 (Maa on niin kaunis) duettona niin, että ovi oli välissämme. Toisen säkeistön jälkeen tuli jousiorkesteri mukaan ja soitti pitkän välisoiton. Heräsin ennen kuin kolmas eli viimeinen säkeistö alkoi.

Magna cum laude approbatur

Eilen vietin ns. laatuaikaa töiden jälkeen kotosalla. Fillaroin kotiin, söin tonnikalapastaa (odotti valmiina jääkaapissa) ja kesän ekaa rapsupiirakkaa, jota Mies oli leiponut aamupäivällä. Katsoin telkkaria, luin kirjaa (Sara Stridsberg: Niin raskas on rakkaus), katsoin Steveltä yhdennentoista jakson Kielletystä rakkaudesta, join teetä ja sitten yhtäkkiä havahduin iltaan. Iltayhdeksän paikkeilla lähdin kameran kanssa pihalle canonisoimaan. Ilma oli lämmin ja omenapuut morsiankauniita ja alppikärhö haikeansininen. Toin kameran sisälle ja päätin käydä vielä uimassa ja tuumasta toimeen! Uimisen jälkeen yöpaitailin vielä jonkin aikaa ja sitten kutsui sänky ja kirja. Jos päivä saisi arvosanan, se olisi vähintäänkin magna cum laude approbatur.

Kyl meki Turuus

Toiseen reissupäivään kuului sukeltamista (kuv.) ajassa yli kaksisataa vuotta taaksepäin, kun heti aamutuimaan olimme kiertelemässä Luostarinmäellä. Suurin osa meistä oli siellä ensimmäistä kertaa ja jopa olikin hieno kokemus! Vakaasti päätin, että palaan sinne toistekin kameran kanssa...

Päivän yllätyskohde kaikille muille paitsi meille kahdelle, jotka kuuluimme suunnittelutyöryhmään, oli sekin elämys. Pääsimme soittamaan käsikelloja. Kieli keskellä suuta itsellä ja kellolla ja käsissä valkoiset hansikkaat. Hauskaa, tarkkaa ja vaativaa puuhaa! Jokaisen piti omalla vuorollaan soittaa omaa kelloaan ja noviiseina käytimme tietystikin vain yhtä kelloa.

Iltapäivän kallistuessa iltaa kohti lähdimme paluumatkalle. Tyytyväisinä, onnellisina ja väsyneinä.

Jk. Jos etsitte Turusta hyvää lounaspaikkaa, suosittelen sekä miljöön että maun puolesta Hus Lindmania. Makujen sinfoniaa, sanoisi eräs tuntemani mies...

Kuimpal, niimpal ja varrosvähä!

Turussa kulua hupsahti eilinen päivä ja mitä kaikkea siihen kuuluikaan... Auringonpaistetta, fossiileja ja kissantassun jälkiä tuomiokirkon lattiassa, kirkontorniin kapuamista (muut paitsi me kolme, jotka jätimme sen väliin), siideriä, valokuvaamista, aikatauluja, Aurajoen vartta, kaupunkivilinää, siltoja, haahuilua, prismailua, illanviettoa omin ja talon eväin jne. - Tänään on luvassa toinen vastaava, mutta lyhyempi päivä. Iltapäivällä bussi suuntaa keskiseen Suomeen. 

Jk. Steve osoittautui jo eilen hyväksi matkakumppaniksi. Arvoin kotona pitkään, otanko järkkärin mukaan. Päätin sitten, että Steve ja Reino (saihan se kännykkä lopulta nimen ja nimi oli tietysti tuo!) riittävät. Molemmilla saa tallennettua kuvamuistoja. 

Aamulla varhain

Tänään on matkapäivä, reissupäivä, retkipäivä. Työporukan väkeä lähtee käymään varsinaisessa Suomessa ja suunnitelmissa on aterioida porukalla, tutustua Turkuun edes pintaraapaisun verran ja tulla sitten virkistyneinä huomenna takaisin. Luvassa on Forecan tätien mukaan kauniita aurinkopäiviä, jotka otetaan mielihyvin vastaan. Ollaan ne ansaittu!
Huomisaamun päivitys tulee siis kolmisensataa kilometriä kauempaa. Aikaisin aamulla luultavasti sekin, sillä aikainen lintu madon nappaa ja muutakin aamupalaa...

Aterinsarja, jolle menetimme sydämemme

Olipa kerran aterinsarja, joihin tutustuin 70-luvulla Sievin pappilassa, kun (yö)kyläilin siellä ystäväni Leenan kotona. Sittemmin kului vuosia/vuosikymmeniä, etten moisia aterimia juuri nähnyt. Kunnes yhtäkkiä niitä alkoi tulla kymmenisen vuotta sitten vastaan kirppareilla, huutokaupoissa ja muualla. Ja me menetimme niille sydämemme. Vähitellen posti alkoi kuljetella lähetyksiä eri puolilta maata ja pienestä alusta lähtenyt lusikkahaarukkaveitsikauhajuustohöyläkokoelma täydentyi pala palalta. Nyt se on aika mittava ja kattava! 

Kaj Franck, mies, joka keksi Kilta- ja Teema-astiat, on myös tämän Scandia -sarjan takana. Jollakin lailla olemme aina pitäneet Kaj Franckia vähän niin kuin sukulaisena eli hän on meille samaa kuin Komisario Palmu ja Paavo Jännes. No, sukulaissieluna nyt ainakin, sillä mitään verisukulaisuutta ei ole olemassa... 

2300 metrin aikana ehtii kutoa aika monta kerrosta!

Ei elokuvaa ilman kudinta. Tai on siitäkin poikkeus, sillä elokuvateatteriin en ota kudinta mukaan! Illan elokuva meillä kotona oli kotimainen Yö meren rannalla. Ihastelimme Turun saariston maisemia ja Lasse Mårtensonin (R.I.P.) musiikkia. Elokuva itsessään oli keski-iän kriiseilyä yhdellä sun toisella. Ei huono elokuva ollenkaan. Sen loputtua oli ihan pakko ottaa esille nimikappale ja soittaa sitä kertaalleen pianolla. Jäi kyllä sitten korvamadoksi...

Elokuva oli lyhyt, 84 minuuttia/2300 metriä. Kudin edistyi varren viiden sentin aloituksesta kantalapun loppupuolelle. Tänään jatkuu. 

Yhden kohottamisen koulukunta

Eilinen oli vapaapäivä, johon kyllä sisältyi kaikenlaista. Kirjastosta hain kassillisen uusia kirjoja ja luin muutaman uusimman lehden. Paikalliselle kirpparille vein seurakunnan adresseja myyntiin ja kävin myyntipöydät läpi sillä seurauksella, että mukaan lähti kaksi palapeliä - toisessa oli seitsemän palaa ja toisessa viisikymmentäkuusi. (Isompi tehtiin kotona huvin vuoksi valmiiksi, kun se oli Richard Scarryn ratkiriemukkaan värikäs. Kaikki palat oli tallessa ja osattiin tehdä!) Ruokakaupassa käytiin isohkoilla ostoksilla. Päiväkahvit mentiin juomaan mökille, jossa myös kuunneltiin radiota ja nuorempi meistä (minä) otti ihan pienet päivänokoset. 

Iltaruoan tekoon kuluikin yllättävän paljon aikaa. Ensin tein sämpylätaikinan. Sitten leivoin sämpylät saman tien, kun edustan yhden kohottamisen koulukuntaa. Kohosivat liinan alla sen aikaa, kun tein pannaritaikinan. Kun sain sämpylät uunista, sinne meni pannaripannu ja minä menin yrttimaalle hakemaan lipstikkaa ja keitin lipstikkakeiton. Keitto oli hyvää, sämpylät lämpöisiä ja maukkaita. Pannaria syötiin vasta iltapalaksi ja se oli taas kerran nimensä veroista eli sitä maailman parasta...

Muista hassutella!

Eilen olimme työkaverien kanssa puoliepävirallisesti yhdessä koolla. Herkuttelimme ja puimme sanoiksi yhtä sun toista katsomalla tulevaisuuteen. Pieni työyhteisö pienenee kesän aikana taas yhdellä ja se pohditutti ja -tuttaa. 

Olen päässyt lahjavastaavaksi työyhteisöömme, sillä minusta on aivan ihanaa hankkia lahjoja. Niin tälläkin kertaa. Lahjan mukaan kirjoitin kortin, jonka kuvatekstissä luki : Muista hassutella. Se sopi ja sopii mielestäni erittäin hyvin myös seurakunnan työntekijälle, sillä kyllä siinä porukassakin muuten hassutellaan, nauretaan, vitsaillaan ja ollaan varmasti myös vitsien kohteina...

Ostin Reino Nordinin näköiseltä mieheltä kännykän

Olen kertonut monesti (liian monesti?) jo sen, että (tieto)tekniikka on hyvin lähellä sydäntäni. Tabletti nimeltä Steve on yksi parhaita hankintoja, järkkäri kulkee aina reissuissa mukana, läppärillä kirjoittelen kotona yhtä sun toista (vaikkakin Steven saapumiseen jälkeen vähemmän kuin ennen) ja kuulun niihin tyyppeihin, jotka räpläävät kännykkää jatkuvasti...

Eilen kyllästyin vanhaan kännykkääni totaalisesti. Minulle myi uuden kännykän Reino Nordinin näköinen mies. Hän oli hyvin ystävällinen, asiantunteva asiantuntija. Tietojen siirron kestäessä ostin sitten heräteostoksena pienen langattoman kaiuttimen. Totesin, että liike oli kuin karkkikauppa - houkuttelee ostamaan kaikenlaisia turhia ylimääräisiä säläjuttuja...

'Rakas päiväkirja' ei toimi minulla...

Tähän ikään (57) mennessä olen ehtinyt aloittaa kymmeniä ja taas kymmeniä päiväkirjoja. Tyhjät kirjat ovat houkuttelevan kauniita paperikaupassa ja niihin tulee aina sorruttua. Opiskeluaikana kirjoittelin aika säännöllisesti päiväkirjoja (ne ovat tallessa), mutta sen jälkeen olen aloittanut ja lopettanut monenmonta kertaa. Päiväkirja olisi hyvin paljastava ja itseterapeuttinen väline, mutta ei toimi minulla. Ei ollenkaan.

Blogi sen sijaan toimii ja on toiminut jo yli seitsemän vuotta. Kirjoitan monesta syystä. Itselleni vähän niin kuin päiväkirjana/lokikirjana. Ystäville/lukijoille/tukijoille sitten kirjeenä/postikorttina. Ilahdun jokaisesta kommentista, vaikka en kommenttien toivossa kirjoitakaan. Jos niin tekisin, olisi tekstini toisenlaista. Ehkä.

Kirjoitan, sillä se on minulle eräänlaista sisään- ja uloshengittämistä. Jokainen sana, jokainen lause. Kirjoittamisella pidän pääni kasassa ja tunteet tasapainossa.

Hilma, Hymy, Håkan, Muusa ja Peregrinus

Otsikossa on tämän päivän nimipäiväsankareita. Aikuisten oikeasti tänään nimipäiväänsä nyky-Suomessa viettävät kyllä Essi, Ester ja Esteri, mutta vanhoissa kalentereissa oli erilaisia sankareita Hilmasta alkaen. Tänään olisi siis otollinen päivä katsoa Matti Kassilan Hilmanpäivät, joka jaksaa naurattaa kerta toisensa jälkeen... Elokuvan ehdottomasti tärkein esine on ruuttahuoneen avain, jota ei löydy. Elokuvan parhaita henkilöitä on osuuskaupanhoitaja Edvin Laineen lisäksi puolikuuroa Vekkulan vaaria esittävä Pentti Irjala. Ja paras repliikki on Edvin Laineen karjuma/huutama: MISSÄ PALAA?

Heilatilanne turvattu!

Hyvää helluntaita! Vanha sananlasku toteaa, että jos ei ole heilaa helluntaina, ei sitä ole koko kesänä. Tuoreempien versioiden loppuosat ovat: niin jonoa juhannuksena/ei aidsia adventtina. Taidan pitäytyä tuossa vanhassa versioissa - varsinkin, kun sain eilen helluntaiaattona helluntaiheilan kotiin...Vanhassa vara parempi ja se koskee sananlaskuja ja heiloja.
Ikävä ehti jo tulla, kun maanantaista asti olin yksikseni. Oli kuulemma tullut heilallakin ja siksi tuli jo päivää aikaisemmin kotiin...

Jk. Onnittelut nuoremmalle veljelleni, joka viettää tänään syntymäpäiväänsä! Lupaan olla kaatamatta sinappia päähäsi.

Tervetuloa, kesä!

Varastosta löytyi viime kesänä (ei minään yllätyksenä, mutta kuitenkin) esikoisen sinikeltainen kuorma-auto, joka on ostettu joskus kolmekymmentä vuotta sitten. Vetonarukin on vielä alkuperäinen ja hapertunut, joten ehkäpä uusimme sen lapsenlapsen autoleikkejä varten. Hiekkalaatikko odottaa enää hiekkaa kitaansa. Ämpäri, pari lapiota ja muutama hiekkalelu on valmiina. Tervetuloa, kesä!

Syytä jotakuta muuta tänään!

Tänään on teemapäivä, joka kelvaa kaikkein krantuimmallekin. On nimittäin Syytä jotakuta muuta -päivä. Kuulostaa hyvältä, vai? Kaiken tapahtuneen ja tapahtuvan kun voi tänään (siis ainoastaan tänään, huom!) laittaa toisen syyksi. Ja aina voi vedota viettävänsä teemapäivää...

Kuvan piti olla eiliseltä päiväkahvilta, mutta jostakin syystä en saa kuvaa näkyviin...  Päärynän (2 kpl) ja kiivin (2 kpl) kombo oli tosi hyvä, raikas ja maukas. Kuorin ja pilppuan/silppuan toistekin. Tänä aamuna en ole vielä tehnyt minkäänlaisia kattauksia, sillä heräsin vasta puoli tuntia sitten ja vapaa-aamuna toimin tosi hitaalla käynnistyksellä. Hyvien yöunien jälkeenkin.

Jk. Syytän kuvattomuudesta Bloggeria ja Picasaa! Vietän siis teemapäivää tahtomattani...

Sinistä väriä nousuhumalassa

Hyvää J.V.Snellmanin päivää, hyvää suomalaisuuden päivää! Minulla ei ollut laittaa kuvaa tuohivirsuista, kun niitä ei meillä ole (onneksi!). Sisu-pastillit loppuivat muutama viikko sitten, sauna nyt on ihan tavis ja ei siinä mitään erikoista kuvaamista ole. Eilen illalla haahuilin kameran kanssa pihalla ja kun "kehitin" kuvat, huomasin tuon kuvan olevan suomalaisuutta tulvillaan. (Tai jos ei nyt ihan tulvillaan, niin ainakin sinne päin.) Sinistä väriä ja nousuhumala. Suomalaisuuden juurilla ollaan. 

Hallaharsovastaavan analyysi

Eilen ukkosti ja satoi. Luonto olikin kaivannut vettä ja eilen illalla hiippailin vielä pihalla toteamassa, että tuoksui hyvältä ja raikkaalta. Iltataivaalla oli kauniita, punertavia sävyjä vierekkäin. Olen tällä viikolla hallaharsovastaavana, joten peittelin ulospäässeet lukuisat pelargoniaruukut kaiken varalta. Ja äsken suoritin analyysin: Mittarin mukaan vähän yli kolme astetta oli viime yönä ollut lämpimän puolella. 

Yksityinen julkivapaapäivä

Eilen olin töissä ja myös huomenna virastoidun, mutta tänään yksityinen kalenteri näyttää ihan tyhjää. Se on suomeksi sanottuna sitten pihailua, joku leffa illalla tai aamulla, lukemista ja ellunkanailua. Lupaan täten juhlallisesti, etten tee tänään mitään ylimäärähyödyllistä. Tiskikoneen tyhjennän, en tee muuta. Olen sen verran laiska/mukavuudenhaluinen, että moisen lupauksen täyttäminen ei aiheuta minulle mitään angsteja eikä kutinaa. 

Nimipäiväänsä viettää tänään mm. Sárrajuoksa

Neljän päivän viikonloppu on takana ja siihen mahtui taas kaikenlaista touhua ja tohinaa ja vastapainoksi myös oleilua ja kunnon yöunia. Olen onnellinen ihminen. 

Tänään on Eurooppa -päivä. Lisäksi tänään on Kadonneiden sukkien muistopäivä. Meillä niitä katoamisia tapahtuu nykyään harvemmin, mutta silti aina joskus. Muistopäivän vietto onnistuu kyllä varmasti. 

Jk. Otsikon nimipäivä on ihan totta. Saamelaisten nimipäiväkalenterista napattu pojan nimi. 

Äitienpäivän ajatuksia

Minulla on ilo ja kunnia olla äiti. Olen kivulla, kivunlievityksellä ja ilolla saattanut maailmaan kaksi tosi hyvää ja rakasta tyyppiä, joille olen aina äiti ja joista toinen viettää nyt toista omaa äitienpäiväänsä. 

Minulla on aina välillä ikävä sitä äitiä, joka minulla oli. Me olimme monessa asiassa samanlaisia oinasmerkkejä, joten joskus tuli sanomista puolin ja toisin. Nyt haluaisin sanoa, että kyllä minä pärjään, mutta teen monet asiat omalla tavallani. Kyllä minä pärjään, sillä tärkeintähän on rakkaus... 

Olen rakastunut, myönnän!

Olen rakastunut korviani myöten. Kevääseen, tietysti. Elämään, totta kai. Orvokkeihin, of course. Mutta silti ennen kaikkea siihen pieneen ihmisenalkuun, joka vei sydämeni vuosi sitten maaliskuussa ja johon tunnepalo ei ole yhtään laantunut -  päinvastoin lisääntynyt koko ajan. On ihanaa kommunikoida toistaiseksi ihan tättäkielellä ja saada vastaan onnellisia hymyjä ja velmuja ilmeitä. Olen rakastunut! Ultra Brata lainaten: Minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkin pelätä. Itseäni lainaten: Jokainen tapaaminen on juhlaa. <3. Onneksi taas tavattiin... 

Taputimme itsiämme selkiin

Itsensä kiittäminen, kehuminen ja palkitseminen voi joskus olla vaikea laji. Meidät suomalaiset on opetettu vaatimattomiksi ja kun kerran jonkun muun tokaisemaa kehaisua ei pystytä aina ottamaan vastaan, miten sitten omaa? 

Eilen olimme itseemme tyytyväisiä ja taputimme itsiämme selkiin (kuv.) ja muistimme mainita ääneen, että oltiin hyviä. Kettula ja Pupula ovat nyt taas käyttökunnossa. Repola siivotaan seuraavaksi. Kesä alkaa olla niin lähellä, että melkein saa jo viitanliepeestä kiinni... 

Aika tasii meitä itse kutakin

Elokuvista tulee tallennettua kaikenlaista verkkokalvoille, hippokampukseen ja Steven muistiinpanoihin. Eilen illalla katsoimme elokuvan Soita minulle, Helena! ja siinä oli mahtava anoppityyppi (en nyt esimerkiksi kuitenkaan aio ottaa tässä anoppiudessani, joten M2 ja M3 voivat hengittää vapaasti...) ja häneltä tuli yksioikoisia toteamuksia milloin mistäkin asiasta. Yhden kirjoitin Steven muistiin. Aika tasii meitä itse kutakin. Niinhän se on. Vuodet hiovat...

Kevätterveiset Kettulasta!

Meidän kesämökkimme nimi on Kettula. Se on ollut olemassa jo kohta kuusitoista vuotta. Kavereina  samalla tontilla sillä on huussi nimeltä Repola ja kesäkeittiö nimeltä Pupula. Toukokuun aikana siivotaan taas kaikki siniharmaat rakennukset kesäkuntoon. Se on isompi, mutta hyvin mieluinen revohka. 

Monena vuonna minua nauratti samantyyppinen ilmoitus paikallislehdessä. Viime elokuulla sitten otin siitä kuvan Steven arkistoon. Olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että huussi on aivan liian pieni kokouspaikka!

Leskenlehtilenkki

Tänä vapaa-aamuna yllätin itseni ja luultavasti myös kanssaeläjän. Aamukahdeksalta yöpaita vaihtuikin lenkkivaatteisiin, kun päätin lähteä ulkoiluttamaan syntymäpäivälahjaksi saamaani ulkoilutakkia ja itse ostamiani ulkoiluhousuja. (Housujen osto sinänsä oli aika merkittävä episodi, kun en ollenkaan pidä sovituskoppien ahtaista tiloista enkä isoista peileistä ja sitten yhdessä Alan Liikkeessä nappasin kolmet eripaksuiset housut mukaani ja menin sovittamaan. Olin jo varautunut siihen, että liian pieniä ovat ihan varmasti. No, sovitin ensimmäisiä. Sopivat! Sovitin toisia. Sopivat nekin! Sovitin kolmansia. Sopivat! Lopputulema: Ostin kolmet housut, sillä tuollainen tilanne ei varmastikaan toistu.) 

Kävelylenkki oli hyvä. Lenkki ulottui sillalle ja takaisin. Kävin tarkastamassa kevään vesitilanteen. Sitten kotiin, suihkuun ja aamupalalle. Ja bloggaamaan....

Jk. Jaa että miksi otsikkona on Leskenlehtilenkki? En muista, että olisin juuri koskaan nähnyt tien varrella niin paljon leskenlehtiä. Siksi.

Huhtikuun listaus

Tässä vaiheessa toukokuuta on hyvä aika listata mennyt huhtikuu. Elokuvia katsoin kaikkiaan 32 kpl ja viiden kärki on: Minä olen rakkaus, Kultalampi, Spotlight, Omat koirat purivat, Everest. Luin neljä kirjaa, joista paras oli Katherine Pancolin Krokotiilin keltaiset silmät. Käsityöt jäivät aika vähiin, kun kudoin vain yhdet sukat (Miehelle). 

Huhtikuussa oli lomanen, syntymäpäivät, työurakointia, yskää ja nuhaa, pieniä reissuja ja paljon hyvää mieltä. Tälläkään kertaa huhtikuu ei ollenkaan ollut kuukausista julmin. Joko minä olen muuttunut tai sitten vuodenkierto...

Lenin-setä asuu Petäjävedellä

Unta riitti tänä aamuna vartin yli kahdeksaan. Julistimme siis nukkumalla toukokuun alkaneeksi! Sima oli hyvää, mutta munkkeja en tehnyt. Keittiön laatikosta löytyi yksi viheltämätön ilmapallo (kuopus sanoi pienenä tyttönä: isä, vihellä ilmapalloja!) jonka Mies täytti. Serpentiinejäkin löytyi samaisesta laatikosta. Työväenmusiikkia kuuntelin Spotifyn kautta yhden levyllisen verran. Päiväkahvit juotiin ulkona Pupulan edessä ja sen jälkeen kierreltiin pihakierroksella. 

Tänään ollaan kuin ne kuuluisat kanat ja/tai ihan pihalla. Glada vappen!