Melkoinen ässä!

Monipuolinen kirjain tuo S. Merkityksiä vaikka muille kirjaimille jakaa. Esimerkkejä: rikki, Pendolino, sekunti, etelä, sallittu, entropia ja Ruotsi. Kyseinen yksilö löytyi laatikon pohjalta. Wikipedialaatikosta puolestaan löysin aivan ihanan sanayhdistelmän, jolla ässää kuvataan! Kesällä keräsin lasipurkkiin sanoja ja ilmaisuja ja olisin ollut kyllä ihan liekeissä tästä... Konsonantti, joka ääntyy tavallisesti soinnittomana alveolaarisena sibilanttina. Wau!

Alkaako totuus teellä vai kahvilla?

Suomalainen sananlasku toteaa, että totuudenpuhujalla ei ole yösijaa. Olen joskus jäänyt miettimään tuota sananlaskua ja siinä lähinnä sitä totuuskohtaa. Ilmeisesti moni muukin on asiaa miettinyt, sillä esimerkiksi totuusteorioita on olemassa vaikka hurumykke. Toisaalta niiden kehittäjillä on ollut jotakin muuta tutkimusmateriaalia kuin sananlaskut... Oli miten oli, totuus voi satuttaa ja sattua. - Siinä kaikki lauantaiaamun filosofianurkkauksesta, jossa seuraavaksi käsittelen mielessäni dilemmaa kahvi vai tee.

Kaikkia sanoja on jo käytetty

Jonakin aamuna tuntuu siltä, että kaikkia sanoja on jo käytetty moneen kertaan. Kyse ei ole tyhjän paperin tai siis tässä tapauksessa tyhjän näytön kammosta, mutta ehkä paremminkin siitä, että päässä ei vapaana perjantaiaamuna liiku vielä juuri mitään erityistä. Aivotoiminta skulaa kyllä, joten en ole huolissani. Eikä joka ainoaksi aamuksi voikaan/tarvitsekaan keksiä pyörää uudestaan!

Pertti Nieminen (runoilija, ei se dingomies) pukee sanoiksi aivan upeasti tämän aamun tunteen, kun hän kirjoittaa: Kaikki on jo sanottu, kirjoitettu: minä vain sanon sen sinulle, sinulle vielä kerran. 

Vapaa on vain umpihanki ja toimistosihteeri

Tänään vaihdan vapaalle ja lähden katsastamaan, miltä varsinaisessa Suomessa näyttää. (Tiedän kyllä satavarmasti, ettei tuon maakunnan nimi taivu noin, mutta pidän siitä enemmän tuollaisessa muodossa.) Olen ansainnut pitkän viikonlopun, johon kuuluu kirpparikierroksia, ehkä vähän taidetta, pitkiä kävelyjä, ystävän tapaamista, päiväunia, lukemista, elokuvia ja pitkiä aamu-unia perjantaina ja lauantaina. Sunnuntaina sitten palaan jo aamuvarhaisella bussilla takaisin näille hoodeille ja maanantaina odottaa arki ja virastoituminen.

Eilen mummun ja vaarin silmäterä täytti kokonaista kymmenen kuukautta. Ei mene päivääkään, ettemme puhuisi pojasta tai katselisi kuvia tabletilta tai makuuhuoneen seinältä. Miten ihmeessä tuollainen pikkuihminen saa järkevät aikuiset ihmiset näin sekaisin...

Käsityöt ja minä

Käsityöt ja minä oli viisi vuosikymmentä sitten täysin absurdi yhdistelmä. Koulukäsitöissä olin auttamattomasti peukalo keskellä kämmentä ja äiti-Liisa paranteli töitäni sitten puolijulkisesti/puolisalaa. Minua ei kiinnostanut pätkääkään villalankojen maailma. 

Lasten ollessa vauvoja opettelin nuttujen, haalareiden ja pikkusukkien kutomisen. Muutamat sukat tein heille myöhemminkin ja lapaset. Kudoin lapsille omintakeiset psykedeeliset villapaidat sikinsokinvärilangoista ja isä-Erkille parit sukat. Sitten kutominen jäi siihen asti, kunnes täytin viisikymmentä ja ostin puikkoja ja lankaa. (En juuri sinä merkkipäivänä, mutta niillä tienoilla.) Silloin hurahdin täysin kutomisen maailmaan. Kaulahuiveja, baktuksia, pipoja, sukkia, lapasia alkoi syntyä. Nykyään minulla on aina sukankudin kesken ja onneksi pieni perheemme on kasvanut kolmella sukankuluttajalla, joten kutomista riittää! Jouluksi kudoin pojalle, miniälle, tytölle, vävylle ja pikkupojalle sukat - paras kaveri saa jatkuvasti uusia sukkia ja aina välillä teen itsellekin. Ja ihan tavissukkia kaikille, raitaa tai yksiväristä. - Kutominen on meditatiivista, rauhoittavaa ja ihanaa puuhaa! Tätä lausetta ei olisi voinut sanoa se lettipäinen Marjatta, joka itkeä tuhersi kurttuisen ja vanuneen kutimensa kanssa...

Asetelmia huvin vuoksi

Nautin pienimuotoisesta kotikutoisesta asetelmataiteesta. (Olipa pönäkkä aloitus!) Eräänlaista ITE-taidetta siis, vaikka ensisijaisesti asetelmien tarkoitus on ollut vain sisustaa ja koristella huusholliamme. Kupittaan Saven astiat on kauniita yksin, kaksin tai kolmin. Herkkää ja samalla karua.

Tuo asetelmakuva on viime maaliskuulta, sitä vaihetta keväästä, kun turkoosi teki hiljaisen invaasion olohuoneeseen. Oletan, että helmi-maaliskuulla turkoosi taas tulee, jos vanhoihin merkkeihin on luottamista...

Itse itseni rouva

Blogielämääni on kuulunut ensiksi yksinkirjoittamisvaihe, jota kesti vajaat kolme vuotta. Sitten liityin blogikylään, jossa asusti muitakin kirjoittajia ja viivyin siellä reilut kolme vuotta. Kylä alkoi vähitellen tyhjetä ja päätin muuttaa taas omilleni. Tänään tulee muutosta kuluneeksi kymmenen kuukautta. 

Olen itse itseni rouva, kun en kuulu mihinkään blogiyhteisöön. Blogiini ei ilmesty yläkertamainoksia, joissa tarjotaan ummetuslääkkeitä, pikkuhousunsuojia, laatulihaa tai apteekkimeikkejä. Jos käytän jotakin ostamaani tuotetta ja havaitsen sen hyväksi, voin kertoa siitä ilman kainaloketunhäntää. (Ja ilman korvauksia.) Olen muutenkin ollut aina suorasukainen eli olen sanonut asiat miettimättä ja kaunistelematta. Olen siis sitä edelleen. Jos kelpaan tällaisena, niin tässä olen.

Rubiininpunaista ja vitivalkoista

Talvikuvien ottaminen on ollut nyt huomattavasti miellyttävämpää, kun pakkasmittarissa on vain muutama hassu aste. Toisaalta talvikuvia voi ottaa sisältäkin niin, että taustalla näkyy pihan talvisuutta. Aloittaessani valokuvaamista keväällä -09 otin paljon maisemakuvia ikkunan läpi. Sitten laajensin reviirini puolen hehtaarin tontille eli menin pihalle ja metsään. 

Kuvan punainen astia on minulle tärkeä. Sain sen adoptiosiskoltani kohta neljätoista vuotta sitten. Väri on ihanan rubiininpunainen - kuin tehty juhlaviin kattauksiin ja juhlistamaan ihan tavispäivääkin. 

Lumi on jo peittänyt, kuten näet!

Heikki Harma eli Hector levytti 1973 laulun Lumi teki enkelin eteiseen, mutta siinä ei ole koko totuus. Lumi teki jo silloin ja tekee yhä paljon muuta. Tekee hattuja talventörröttäjille, tekee boldauksia puille ja pensaille, tekee timantteja hangelle ja kukinnoille.

Kaikkihan me tiedämme, mitä lumi on: jääkiteiden ja ilman muodostamaan kuohkeaa ainetta, jota syntyy pilvissä. Tai jos emme määrittele sitä noin, tiedämme kuitenkin ne märät läntit kasvoilla, pakkaantuneet palaset kenkien pohjissa ja optiot mattojen talvipesulle.

Lumi on nimikin. Minulla on yksi ystävä, jolla se on etunimenä ja yksi blogiystävä, jolla se on blogisukunimenä. Nimipäivä on toinen toista. 

Pöytä kahdelle vai tarjotin yhdelle?

Pöydän kattaminen kahdelle ja useammalle on hauskaa ja luovaa puuhaa. Astiat on joko valkoisia tai sitten värikkäitä ja yksivärisiä lautasia (Teeman keittolautaset) löytyy kuusi punaista, yksi keltainen, kaksi turkoosia, yksi harmaa, yksi tummansininen. Rakastan väri-iloittelua myös ruokapöydässä. 

Pöydän kattaminen yhdelle ei oikein inspaa. Olen löytänyt siihen hyvän ratkaisun: tarjottimet! Sinkkulounas ja muut sinkkuateriat kauniille lautaselle ja lautanen, aterimet, lasi ja lautasliina tarjottimelle. Jo kelpaa! 

Jk. Kuvat arkistokuvia, mutta eletystä elämästä.

Oravien arvostamisen päivä

Teemapäivä taas! Nimeltään Oravien arvostamisen päivä. Kuva on vanha, marraskuulta -13 ja luulen, että oikeastaan muita oravakuvia ei taida varastosta löytyä. Jonakin talvena meillä kävi lintulaudalla kolme oravaa, jotka innostuivat aina välillä muksimaan toisiaan lähes verissäpäin. 

Vuorossa on neljän päivän vapaa. Luvassa siis lukemista (Oneiron), katselemista (Mustamaalattu), kutomista (sukkaa ja pipoa) eli kaiken kaikkiaan relaamista. Mutta ensiksi arvostan oravia! 

Pakkanen, kiitos puheenaiheista!

Pakkanen antaa päivästä toiseen meille puheenaiheita. Missä kaksi tai kolme on koolla, siellä puhutaan autojen käynnistysvaikeuksista, vesijohtojen jäätymisestä, kylmistä huoneista, perutuista matkoista tai villasukkien kutomisesta. Talvi ja pakkanen siis yhdistävät kaikki ikään, sukupuoleen, heimoon, varallisuustasoon tai asuinpaikkaan katsomatta. Hieno juttu!

Talvicanonisointia olen muutamana päivänä uskaltanut harrastaa näppien jäätymisen uhallakin. Lähes umpimähkäisiä otoksia räps, räps, räps ja äkkiä saman tien sisälle. Kaunista on, mutta himputin kylmää!

Lapsi sai nimen kolmekymmentäyksi vuotta sitten

Tänään Heikinpäivänä tulee kuluneeksi kolmekymmentäyksi vuotta, kun esikoispoikamme sai nimekseen Jyri Antero. Siihen asti hänellä oli ollut kunnon venäläiseen tyyliin paljon lempinimiä. Kuvassa poika on jo muutaman kuukauden ikäinen ja nukkuu päiväunia jääkarhun selässä Keskipellon mummulassa. Jääkarhu oli nimeltään Jose. 

Talvella 1985 oli hyvin pitkä pakkasjakso. Lasta ei voitu viedä moneen viikkoon ulos ja rintaruokinnasta vastaavana vaatetin itseni erityisen hyvin yläruumiin osalta,  kun kävin kaupassa tai kylällä asioilla. 

Kierrätystä!

Olipa kerran uusi petroolinsininen tiskirätti, josta lähti mielettömästi väriä. Olipa kätevä emäntä, joka keitti rätin kattilassa ja ihaili kauniinsinistä vettä ja siitä se idea sitten lähti! Kaapista löytyi silikoninen Aalto -jääpalamuotti. Muotti suoraan tarjottimen päälle, vettä muotin yhdeksään pikkukoloon ja tarjotin yöksi ulos kuistin penkille yli kahdenkymmenen asteen pakkaseen. Seuraavana päivänä siniset jääpalat muotista pois ja lasipurkkiin pergolan koristeeksi. Tarpeetonta, mutta kaunista! 

Lunta ja lupauksia

Tänään on Maailman lumipäivä. Vaikka lunta ei ole kovin paljon, on se sopivissa paikoissa kasaantunut jo korkeahkoiksi muodostelmiksi. Olimme suunnitelleet lumikenkäilyä tälle viikonlopulle. Eilen oli kylmä ja tänä aamunakin mittari näytti melkein kolmeakymmentä miinusastetta (27 ja jotakin), joten kenkäily siirtyy johonkin muuhun viikonloppuun. Olisi vaan ollut juuri tänään teemapäivään sopiva liikuntamuoto.

Tänään on myös Unohda uudenvuodenlupauksesi -päivä. Sitä en vietä tai siis vietän, mutta käänteisesti. Kaivoin jo hyllystä ensimmäisen osan ja tänään aloitan lukemisen på svenska.

Siisti koti, parempi pössis

Hyvä ruoka, parempi mieli - on mainosmaailman slogan. Meillä voitaisiin nyt sanoa: Siisti koti, vieläkin parempi pössis. Eilen siivottiin ja tehtiin sitten juustokakku sen kunniaksi, kun kaikkein pienimmällä on tänään nimipäivä. Eilen tehtiin myös seitania, jolla saadaan herkutella viikonloppuna. 

Siivoukseen en ole nykyään juuri osallistunut, kun paras kaveri on hoitanut meillä viikkosiivouksen. Eilinen oli poikkeus, sillä halusin ehdottomasti tehdä oman osani. Jostakin syystä makuuhuoneen tuolilla oli melkoinen kasa minun vaatteitani - työvaatteita ja kotivaatteita sulassa sovussa tai kasassa nyt kuitenkin. Osa pääsi vaatehuoneeseen, osa pyykkikoriin. Lehtikorissa oli vanhoja sanomalehtiä, työhuoneeni sohvalla oli laukkuja, kasseja, postikorttilaatikko yms. Korostan sanaa: oli. - Nyt on siistiä. 

Aikatauluton päivä

Tammikuu alkaa olla puolivälissä ja päivässä tuntuu ihan oikeasti jo olevan enemmän pituutta. Tälle päivälle ei ole aikataulutettuja menoja, mutta tänään kuitenkin pidetään siivouspäivä. Matot pääsevät ulkoilemaan ja imuri liikkumaan. 

Sanoin juuri äsken elämäni miehelle: Tänään tulee kuluneeksi 131 vuotta siitä, kun William Bentley otti ensimmäisen valokuvan lumihiutaleesta. Hän sanoi: Pitäisiköhän sinunkin? 

Mikä talvessa on niin upeaa?

Yksi ystäväni heitti kysymyksen talvi-ihmisille: Mikä talvessa on niin upeaa? Vastasin siihen saman tien: Villasukat, punaviini, tumma suklaa ja appelsiinit. Sen verran voin tehdä myönnytyksiä, että suklaan ei välttämättä tarvitse olla tummaa, mutta niin tiukka olen, että valkoinen suklaa ei kuulu talveen missään tapauksessa. Appelsiineistakin käy vain tietynlaiset eli napa-appelsiinit. Joskus on ihan vahingossa ostoskoriin päätynyt niitä helematpaukkuu-appelsiineja ja kotona on sitten harmittanut tavattomasti.  - Kiitos kuopiolaiselle Minnalle, jolta sain aiheen tähän postaukseen!

Pieni kertomus punaisesta kaunottaresta

Hyvissä ajoin ennen joulua ostin paikallisesta osuuskaupasta edullisen amarylliksen. Mieluusti olisin ostanut valkoisen version, mutta siinä kaupassa sattui olemaan vain punaisia ja en raaskinut käydä muualta etsimässä. Kukka oli viileähkössä työhuoneessa ikkunalaudalla ja sitä kasteltiin niukasti. Jouluun oli vielä yli kolme viikkoa aikaa. Jouluksi se sitten aukaisi kaksi kaunista kukkaa. Ruukku oli pianon päällä. Se oli myös Helmi-kissasta erittäin kaunis ja Helmi päätti katselemisen lisäksi myös maistella. Ilo päättyi lyhyeen (Helmin mielipide!) ja ruukku siirrettiin korkealle nuottikaapin päälle, jossa se sai jatkaa kukkimista rauhassa.

Joulu meni ja kukat alkoivat osoittaa lakastumisen merkkejä. Taitoin ne lopulta pois ja huomasin, että vieressä kasvaa rehottaa vielä yksi varsi, jossa on nuppu. Ja vähitellen se alkoi aueta. Toissapäivänä kukka oli jo ihan auki ja eilen nappasin tämän kuvan. Kerrassaan suloinen!

Tässä vaiheessa muita joulukukkia ei oikeastaan ole - mitä nyt hyasinttiruukuilla on pianon päällä kokoontumisajot. Kukinnot on poistettu ja niiden kohdalta joulu on finito. Onneksi meillä on vielä amaryllis! 

Kirkonkirjoista Instagramiin ja kaikkea siltä väliltä

Nautin häpeämättömän paljon työstäni. Rakastan tietotekniikkaa - en nyt ihan yli kaiken, mutta tosipaljon - ja työssäni saan istua tietokoneen ääressä, kirjoittaa, skannata, faksata, päivittää kotisivua, päivittää seurakunnan Facebook-sivua ja nyt sitten myös ylläpitää seurakunnan Instagram-tiliä, kun tein sellaisen viime viikolla... Noiden kaikkien bittijuttujen vastapainoksi plaraan aina välillä tosi vanhoja kirkonkirjoja ja etsin tietoja sukututkimuksiin ja tiirailen mikrofilmikoneella kirkonkirjojen haastavia käsialoja. Eilen oli työpaikan vempeleiden lisäksi oma tabletti tarpeen, kun nappasin sillä kuvan Facebook-sivulle liitettäväksi. 

Koneiden lisäksi olen myös tekemisissä ihmisten kanssa joko naamatusten tai luuritusten. Eilen sovittiin yhdet hautajaiset, yhdet häät ja yksi kaste. 

Iloitse pakkasen lauhtumisesta -päivä

Tänään on Maitopäivä ja Siivoa kirjoituspöytäsi -päivä. Jos noista kumpikaan ei kelpaa eli et juo maitoa etkä halua siivota, voit viettää vaihtoehtoisesti Iloitse pakkasen lauhtumisesta -päivää. Meillä riitti unta ensin vähän vaille seitsemään ja sitten vielä kahdeksaan asti. Kahdeksalta kävin tarkistamassa keittiössä lämpömittarin ja hieraisin silmiäni... Pakkasta oli enää vain kuusitoista astetta! 

Kaikkien maitojen, pöytien ja pakkasten lisäksi tänään on Karin nimipäivä. Onnittelut kytylle!

Realismia vai kulisseja?

Blogien valokuvamaailman seuraaminen on mielenkiintoista. On stailattua, stailaamatonta ja kaikkea siltä väliltä. Yritän itse kuvata rehellistä arkea aika rehellisin keinoin. Myönnän kyllä, että joskus olkkarikuvissa tulee ennen kuvaamista viikattua torkkupeitot ja kasattua kirjat tai lehdet ja ruokakuvissa tsekattua, ettei keittiön pöydällä ole hirveän paljon ylimääräistä tavaraa. Mutta siinä oikeastaan kaikki. Arjen realismia, ei mitään kulisseja.

Eilen kävin kuvaamassa pihalla seitsemäntoista asteen pakkasessa. Käsiä paleli ja olin napannut naulakosta liian ohuen takin päälleni. Tänään ehkä uskaltaudun uudestaan ja vähän aikaisemmin kuin tänään, sillä valoa oli niukalti. Arjen realismia palelukin...

Onnellinen päivä

Eilen havahduin taas kerran onnentunteeseen. Aineksia olivat torkkupeitto, villasukat, hyvä kirja, sohvannurkka, hyvä musiikki, paras kaveri, oma koti, kauniit kynttilät, vapaa ja aikatauluton päivä. Monen mielestä ehkä pieniä itsestäänselvyyksiä.

Onnellisuutta ovat filosofit ja muut viisaat hemmot ja lenitat määritelleet kautta vuosisatojen. Silti yhtä oikeata määritelmää ei ole olemassa. Yhdelle yhtä, toiselle toista. Minulle sitä, mitä eilen. Ja monena muuna päivänä.

Mutta ensi vuonna hän...

Eilen oli päivä, jolloin kokoustin pitkän kaavan mukaan ja päivä, jolloin paras kaveri purki joulun. Kun tulin iltapäivällä kotiin, oli meillä vaikka millä mitalla punahattuisia ja -paitaisia tyyppejä keittiön työtasolla ja pöydällä. Osa oli ehtinyt hipsiä jo varaston puolelle odottamaan tulevaa joulukuuta. Minä autoin pakkaamisessa ja vähitellen joulu oli laatikoitu. Hyvillä mielin, vaikka totuuden nimessä on myönnettävä, että aina joulun purkamiseen liittyy pieni säie haikeutta... 

Nyt riitti!

Lähes jokaiselle päivälle on olemassa joku teema. Niin tällekin päivälle. Useampikin, mutta tänään voisi viettää vaikkapa Nyt riitti -päivää. Itse kullakin voisi ja saisi olla eri variaatioita aiheesta ja aiheen vierestä. Tammikuu jo sinänsä on monelle sellainen kuukausi, jolloin nenää valkaistaan ja korkki pysyy kiinni. Sellaista kuukautta en aio viettää, sillä hyvää ruokaa on mukava juhlistaa viinilasillisen kera. Yms. 

Nyt riitti vaikka pahan puhuminen yhdeksi päiväksi. Ei mikään kova tavoite, mutta jospa sen voisi toistaa sitten jonakin muuna päivänä, vaikka ei olekaan teemapäivän aiheena... Se on jo huomattavasti haasteellisempaa ja vaikeaa...

Jk. Pakkastakin on ihan tarpeeksi, kun nyt aamulla mittarissa on -32 ja jotakin... 

Larvandad, Hormisdad ja Gushnasaph - vai Kapanen?

Tänään on loppiainen, joka lopettaa joulun ja joka on itämaan tietäjien päivä. Tietäjien sukupuolesta, määrästä eikä nimistä ole tarkkaa tietoa. Nimiveikkauksia on useampia kulttuureista riippuen: Caspar, Melchior ja Balthasar tai Hor, Basanater ja Karsudan tai Larvandad, Hormisdad ja Gushnasaph. Kolme hemmoa on yleisin lukumäärä ja heidän arvellaan olleen kuninkaita, velhoja tai ennustajia. Aika vinha legenda kaiken kaikkiaan!

Tänään on päivä, jolloin some täyttyy niin tärkeästä asiasta kuin kumisen laatan eilisistä liikkeistä pyöristettykulmaisen kaukalon kahdessa kehikossa. Kuulemma Kapanen oli velho. En ymmärrä, mutta onneksi minun ei tarvitsekaan ymmärtää. 

Poikkeuksellisesti kolmen kuvan päivä, kun värejä tarvittiin

Tämä aamu tuntuu tarvitsevan väriä ympärilleen. Etsin sitä kuvavarastosta ja juuri sellaisista aiheista, joita kuvaan mielelläni. Ruoka-aineita ja raaka-aineita. Valmiita ruoka-annoksia (kuvaan niitä yleensä tuolilla seisten ja useimmiten silloin, kun annokset on sinkkuannoksia). Kutomuksia. Näistä löytyi oranssia, turkoosia, vihreän eri sävyjä, punaista ym. Väriterapiaa, kiitos!

Ilman värejä tukehtuisin tai tulisin hulluksi. Niitä on siis oltava kotona joka puolella. Tyynyissä, torkkupeitoissa, verhoissa, matoissa, liinoissa ja  muualla. Jopa kodin sinisissä ulkoseinissä. 

Saiturin joulusta kaappisiivouskärpäseen

Pakkasviikonloppu yllätti ja nyt oli pakko luopua nilkkasukista ja vetäistä mustien työhousujen alle sukkahousut. Yritän välttää sitä viimeiseen asti, sillä vararavintoa on sen verran paljon, että harvoin palelen ja en ole mikään sukkahousujen ystävä muutenkaan. 

Tammikuun ensimmäinen kokonainen viikko sisältää yhden normityöpäivän, yhden koulutuspäivän ja yhden pitkän kokouksen päivän. Loppiaisen ja pelasu -päivät aion olla kotosalla. Monenmonta kirjaa odottaa, kunhan saan Dickensin Saiturin joulun luettua. Herkullisen värisiä villalankoja on odottamassa, sillä villasukkia tarvitaan aina. Elokuvahyllyssäkin on monta katsomatonta. Ja alkuvuoteen kuuluu aina joku ihmeellinen kaappisiivouskärpänen, jonka oletan puraisevan juuri ensi viikonloppuna...

Joulua ei ole ilman

Jouluun kuuluu traditioita, jotka ovat hyvin tärkeitä. Tässä niistä yksi: Joulupöydässä kuuluu olla kolmihaarainen kynttelikkö ja siinä kynttilät palamassa. Ostimme sellaisen ensimmäisenä yhteisenä jouluna ja sitten jonakin jouluna ei muistettu sammuttaa kynttilöitä ja kynttelikkö kärtsähti. No, onneksi kirpparilta löytyi uusi. Malli on hieman erilainen, mutta väri ja idea samanlainen. - Monessa asiassa olen kokeileva ja radikaali, mutta monessa sitten taas lähes kivikautinen...

Olen koukussa ja syy on Koukussa

Vuosi loppui ja alkoi sarjoilla. Nappasimme elokuvahyllystä minisarjan Mildred Pierce, joka oli tosi hyvä. Kate "Titanic" Winslet oli aivan ilmiömäinen Mildredin nahkoissa ja kauniissa mekoissa. Kuvaus ja rytmi oli kaunista, hidasta ja sopivan vanhanaikaista. 

Areenalta bongasin kotimaisen sarjan (Koukussa), josta olen nyt katsonut seitsemän osaa ja kolme osaa on vielä jäljellä. Olen siihen ihan koukussa. Hyviä näyttelijäsuorituksia, lähes-uskottavaa tarinaa ja huumemaailman kiemuroita. 

Eläköön minisarjat ja midisarjat! Maksisarjoista en oikein piittaa enää - Kotikatu oli meidän juttu ja toista vastaavaa ei ole tullut aikatauluttamaan arkea. Onneksi. 

Vuoden 2015 analyysi ja numerotiedot

Vuoden 2016 ensimmäisellä tunnilla on syytä tarkastella ja analysoida vuotta 2015. Henkilökohtaisessa elämässä oli kolme varsin isoa ja ihanaa juttua, joista ensimmäinen tapahtui maaliskuisena perjantaina, toinen kesäkuisena sunnuntaina ja kolmas elokuisena sunnuntaina. Kaikissa oli tapahtumapaikkana Tampere. Ensimmäinen sairaalassa, toinen kaksiossa ja kolmas palatsissa. <3 Kaikissa vuodatettiin onnenkyyneliä.

Noiden lisäksi mainittavaa:

Katsoin 376 elokuvaa.

Luin 84 kirjaa, joista 6 oli omasta kirjahyllystä ja 78 kirjastosta.

Kudoin 13 sukat, 3 kaulahuivia, kaulurin, pipon, vauvalapaset ja vauvanpeiton.

.....

Oli hyvä vuosi. Olen onnentyttö.