Toukokuun tyyny

Kaikkien muiden ihmisjuttujen lisäksi olen aina ollut tyynyihminen. Meillä on tyynyjä sohvilla, nojatuolissa, sängyllä, lattialla ja vaihtelen päällisiä mielialan ja vuodenaikojen mukaan. Kuvassa on toukokuussa kotiutuneista tyynyistä toinen. Sain sen Kuopukselta äitienpäivälahjaksi. Tyynyn mukana meille tuli kukat ja kesä! Pidän tosi paljon tyynyn kuosista ja väreistä. Kuosi on nimeltään Ruukku ja se on Maija Isolan käsialaa vuodelta 1970. 

Kaunis aamu!

Nukuttiin taas pitkään, kun ei ollut kiirettä mihinkään ja unirepertuaaria tuntui olevan tarjolla riittämiin. Kylmän yön jälkeen luvassa taitaa olla aika kaunis päivä. Ainakin aamu näytti kauniilta, kun äsken haahuilin yöpaitaisena kuistilla ja pergolassa räpsimässä pari kuvaa. Tein myös hyödyllistä puuhaa eli kastelin kasvimökin tomaatit...

 

Muuton juhlapäivä!

Tänään on juhlapäivä. Tasan kolmekymmentä vuotta sitten muutimme tälle Laurilan pientilalle. Meillä oli paljon tavaroita ja kaksi lasta (vaikka ne vaikuttivat kyllä pienikokoisilta aikuisilta), paljon velkaa ja vähän rahaa, hurjasti rakkautta ja seikkailumieltä. Paikkakunnalta emme tunteneet entuudestaan ketään. - Nyt on vielä enemmän tavaroita, vähän enemmän rahaa ja edelleen paljon rakkautta. Aikanaan joku sanoi minulle, että paikkakunnalla pitää asua kolmekymmentä vuotta, että tulee paikkakuntalaiseksi. Ehkä se oli hänen käsityksensä asiasta, sillä en ole nähnyt kunnan enkä seurakunnan säännöissä moista merkintää... 

Unesta tuli totta!

 

Jo vuosia olen nähnyt kahdenlaisia unia - toisissa lennän (ja se käy niin helposti, että nostan vain kädet ylös ja lähden lentämään) ja toisissa juoksen (sekin onnistuu tosi kevyesti ja helposti). No, tänä keväänä päätin aloittaa jälkimmäisten unien realisoinnin. Aloin yhdistää kävelylenkkiseen (n. 4 km) hölkkäyspätkiä sillä periaatteella, että hitaasti ja vähän ja vainjoshyvältätuntuu ja KKV eli kaksi kertaa viikossa. Nyt on kaksi viikkoa takana ja hyvä mieli läsnä. Eilen jaksoin hölkätä noin kilometrin yhteen kyytiin ja se on jo Laurilan mittakaavassa Tapaus! Jatkan uutta harrastusta edelleen ja olen iloinen pikkutiestä, jota voin mennä eestaas...

Orvokkien koti

Kettulaa ja Pupulaa yhdistää pieni terassi, jonka eteen Mies rakensi viime kesänä pienen laatkon orvokeille. Rakentamista edelsi sopivan ruukun etsintäkierros monessa kaupassa. Parvekeruukkuheimon edustajat olivat liian kalliita, liian koristeellisia, liian isoja, vääränvärisiä ja tyhmännäköisiä. No, Mies otti puuta ja teki. Tuli juuri oikea kooltaan, tyyliltään, yksinkertaisuudeltaan - eikä maksanut paljoa. Tänäkin kesänä orvokit ottivat sen ilomielin kodikseen. 

 

Haahuilu on mun juttu!

Keväässä ja kesässä on tsiljoona hyvää juttua. Yksi niistä on se, että voi lähteä illalla pihalle haahuilemaan yöpaita-villatakki-villasukat-Miehen rantasandaalit -yhdistelmässä. (Kesämmällä yhdistelmästä tipahtaa villat pois.) Taattua on se, että jossakin vaiheessa saan Miehestä seuraa ja katastellaan yhdessä pihan kasvustoa. En taitaiai haahuilla, jos asuisin kerrostalossa tai rivarissa, joten omakotitaloasumisessa on tämä(kin) hyvä puoli...

Ottamuksia 95

Kuva on arkistokuva vuosien takaa. Ajatus pitää yhä paikkaansa alkuperäisellä kielellä ja käännöksellä. Ei kuitenkaan ihan yllättäen, jos saan pyytää...