keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Astua eikun istua ajattelevi...


Kalevalan päivää, hyvää ystävät! Suhteeni ko. eepokseen on vuodesta toiseen pysynyt suhteellisen muuttumattomana. Selkosuomeksi sanottuna emme ole samalla aaltopituudella, vaikka runoja itsekin rustailen ja runoista pidän. Ja vaikka itsekin olen Kalevalassa puolukansyöjänä.
Tänään on myös suomalaisen kulttuurin päivä. Sibeliusta, saunaa ja kaikkea sen väliltä ja ympäriltä. 

Jk. Ai niin, yksi yhtäläisyysjuttu vielä. Puolukansyöjäkaimani pyöräytti pojan, josta tuli aikanaan Karjalan kuningas. Minä, joka tykkään puolukoista, olen myös pyöräyttänyt pojan, jolla on vaimonsa kanssa toimisto Viipurinkadulla...

tiistai 27. helmikuuta 2018

Tällä asenteella mennään!


Pari päivää vanha teksti osuu tänään(kin) paikalleen, sillä nyt on täysin aikatauluton vapaapäivä. Ei ole edes lauluryhmää eikä soitonopetusta, sillä on hiihtolomaviikko. Oma lomaseni on sitten torstaista alkaen ja on myös hiihtoloma, sillä en aio hiihtää. Hiihtelen kyllä, mutta se tarkoittaa tässä tapauksessa vaan chillailua ja lomailua.  Ja tapaamisia. Ja ulkoilua vähän erilaisissa maisemissa. Odotan lomasta! 




maanantai 26. helmikuuta 2018

Ottamuksia 19


Oman huoneeni ikkunalaudalla on pöytälamppu, joka tekee seinään kerrassaan järisyttävän psykedeelisiä kuvioita. Kuva ja huomio ovat eilisillalta puoli yhdentoista aikaan. Oli ihan pakko napsaista Stevellä kuva, kun tuli sellainen kerran elämässä -fiilis, vaikka lamppuhan nököttää paikallaan päivästä ja illasta toiseen. 

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Niin kuin yhdet askeleet


Hyvää sunnuntaita! Työt (virsikirja-) kutsuvat kahden tunnin kuluttua. Pakkasmittaria on käyty jo katsomassa ja ihmettelemässä. Yksitoista astetta kun tuntui kummallisen vähältä tällä haavaa. Voi olla, että tämän päivän kävelylenkillä ei jalan alla narsku lumi ihan niin paljon kuin vaikka eilen. Hauska huomio on yhteislenkeiltä se, että askeleet menevät ihan samaan tahtiin eli kuulostaa siltä niin kuin olisi vain yksi ihminen kävelemässä. Suomeksi sanottuna se tarkoittaa sitä, että Mies kävelee hieman lyhyempiä askelia seurassa kuin kävelisi yksin. Kropan pituuseroahan meillä on kaksikymmentäneljä senttiä eli ollaan niin kuin nuo kuvan maljakot. Ja leveyserosta ei nyt puhuta...


lauantai 24. helmikuuta 2018

Laiskuudesta pari sanaa...


Perimmäinen/pohjimmainen minä on erittäin mukavuudenhaluinen ja suomeksi suoraan sanottuna laiska. Joskus osaan naamioida ja peittää sen paremmin kuin joskus. Sohva vetää puoleensa - tosin nykyään hieman vähemmän kuin ennen kuntoilukärpäsen puremaa. Johtunee siitä, että päivässä kuitenkin on edelleenkin sama määrä tunteja kuin aikaisemmin ja kun päivästä viettää ulkona 1-2 tuntia, on se sohvailusta pois.
Tänään nimipäiväänsä viettää Matti. Nuoremmalla veljelläni on puolinimipäivä, onnittelut sinne Saarijärven salomaille! 

perjantai 23. helmikuuta 2018

Miksi kirjoitan?


Bloggaamisessa on tietyt omat säännöt, jotka jokainen bloggaaja saa laatia tai olla laatimatta. Minulla on vuosien aikana (kohta yhdeksän) kehittynyt muutama aika vakio. 
Kirjoitan aina aamuisin. Joskus viideltä, joskus vasta yhdeksän jälkeen. Miten milloinkin, mutta aamulla.
Kirjoitan lyhyesti, ristorasamaisesti. Vähän sellainen kerrastapoikkisysteemi sopii minulle.
Kirjoitan useimmiten yhden kuvan taktiikalla. Joskus juttu vaatii kaksikin ja on nähty myös kolmen kuvan postauksia...
Kirjoitan, sillä se on kivaa!

torstai 22. helmikuuta 2018

Yksi lensi yli aamupalan tai ei nyt sentään


Vapaapäivä! Torstai! Onnea on nukkua aamulla niin pitkään kuin unta riittää ja nyt riitti yli kahdeksaan. Illalla luin muutaman sivun Ken Keseyn romaania Yksi lensi yli käenpesän. En saa siitä oikein otetta ja syy on tietysti minussa lukijana. Luultavasti lukemisen taustalla aivokopassa häilyy koko ajan elokuvaversio, joka on loistelias mestariteos. Uniin ei tullut mielisairaalaympäristöä, mutta unia oli kyllä melkein tsiljoona. 
Kuvassa on tämän aamun palastelu. Tästä se taas lähtee...