maanantai 19. lokakuuta 2015

Vakka ja kansi


Eilen illalla koti alkoi hiljetä. Viikonlopun kahdeksan kutistui niin, että jäljelle jäi vain kaksi. Keittiön ruokapöytä käännettiin tutulle paikalle, työhuoneiden vuodesohvista tuli taas istumasohvia, pyykkikone aloitti lakanapyykillä ja muutama lattialle unohtunut lelu vietiin lelukoriin.
Takana on hyvä viikonloppu ja ajatus siitä, että vakat ovat kantensa valinneet. Laurilan katon alla oli paljon onnellisuutta, rakkautta, kiljahduksia, naurua ja kehräystä. Siitä on hyvä jatkaa arjessa meidän jokaisen...

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Sininen on penkki, sininen on talonsa myös...


Väristä viis, kunhan se on sinistä! Meillä on nykyään sininen talo ja sinisiä ulkorakennuksia, sinisiä puistonpenkkejä (2 kpl), sinisiä ulkoruukkuja ja sininen päivänvarjo (joka tosin alkaa olla jo aika haalistunut) jne. Ja sisällä myös vaikka mitä sinistä. Mutta sisällä vain yksi muiden värien joukossa. 
Suhteeni siniseen väriin on ollut kaksijakoinen. Äiti-Liisa piti sinisestä väristä ja minä en pitänyt. Kun äiti kuoli, löysin sinisen. Siitä asti eli yli kaksikymmentävuotta olen pitänyt sinisen eri sävyistä. Ihmeellistä, mutta totta ja tapahtunutta.

lauantai 17. lokakuuta 2015

Rakkautta ja yhteenkuuluvaisuutta


Kello on kohta kahdeksan lauantaiaamuna ja tilanne on kuin vanhassa joululaulussa eli kaks' vain valveill' on puolisoa. Oma koti vaikuttaa erilaiselta, kun nukkumapaikkana ei ollutkaan makkari vaan  työhuoneen/vierashuoneen sohva. Halvinta mahdollista elämysmatkailua!
Illalla myöhään kirjotin somepäivityksen: 
Puolivuotias nukkuu / yhdeksänvuotias torkkuu / kaksikymmentäkahdeksanvuotias, kolmekymmentävuotias, kolmekymmentäyksivuotias, kolmekymmentäkaksivuotias, viisikymmentäkuusivuotias ja kuusikymmentävuotias ovat hereillä. 
Olisin voinut lisätä vielä, että rakkautta ja yhteenkuuluvaisuutta on havaittavissa. Meillä kaikilla taisi olla tosi hyvä olla.

perjantai 16. lokakuuta 2015

Kuinka monella oli silmälasit?


Kahden päivän talousasioiden koulutus on takana ja päässä vilisee kaikenlaisia termejä segmentistä sisäiseen tilaukseen ja tulosyksiköstä taseeseen. Parin viimeisen tunnin aikana vielä tuli uusia asioita ja uutta harjoiteltavaa raporttien ottamisessa. Huh, sanoin minä ja meinasin luovuttaa. Ja pahkeinen sentään, sanoin kuitenkin mielessäni ja tein vielä kerran raportin ja sain kuin sainkin sen valmiiksi. Jes!
Parin tunnin kuluttua olin taas kotona. Täällä tassutteli yksi nelijalkainen ovelle vastaan. Helmi ja tuore aviopari olivat tulleet päivällä. Tänään iltapäivällä haetaan junalta lisäjoukkoja ja vietetään viikonloppua kahdeksistaan.

Jk. Koulutuksessa oli kaksi kouluttajaa ja kolmetoista koulutettavaa eli siis yhteensä viisitoista tyyppiä. Kuinka monella oli silmälasit? Arvauksia, kiitos!

torstai 15. lokakuuta 2015

Helppous on joskus hyvä ratkaisu


Kokkaaminen on rakas harrastus, melkeinpä intohimomme. Meille tulee ruokalehtiä, keittokirjakokoelma keittiön sinisessä hyllykössä on varsin mittava, seuraamme ruokaohjelmia televisiosta ja innostumme kokeilemaan milloin mitäkin reseptejä ja raaka-aineita. Mutta joskus mennään sieltä, missä aitaa on tuskin nimeksikään tai ainakin se on hyvin matala. Niin tapahtui tiistaina kaupunkikierroksen ja pikkuleipäleipomisten välillä. Ruoka valmistui nopeasti ja se oli hyvin proosallista eli fileekalapuikkoja ja Puutarhurin sekoitusta. Nälänsiirto tuli suoritettua ja ruoka maistuikin hyvältä. Mitä tästä siis opimme? Helppous on joskus hyvä ratkaisu.

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Minne myö männään?


Joskus sitä mennä touhottaa paikasta toiseen kuin riivattu pysähtymättä hetkeksikään. Sitä on  tänä syksynä liikkeellä... Kirjanpidon ja palkanlaskennan siirtyessä ensi vuonna meiltäkin oululaisten hoidettavaksi, teettää se tänä vuonna paljon ylimääräistä työtä, täytätyttää kymmeniä ja taas kymmeniä kaavakkeita ja aiheuttaa harmaita hiuksia. Nyt on vuorossa kahden päivän koulutus siinä kaupungissa, jossa on eniten loma-asuntoja koko Suomessa ja jonka tanskalainen ystävyyskaupunki on Vejle. Kaupunki on perustettu vuonna 1838 ja sinne ei mennä vaan sinne männään.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Vauva, kissa ja kaikki muut rakkaat


Ennen sanottiin, että totuus löytyy kaurapuurosta. Nykyään puuron tilalle voisi laittaa jääkaappimagneetit ja seinäkyltit, jos uskoo niiden sanomaan. Minä uskon jossakin määrin. Onhan tuon ylläolevan kuvankin toteamus aika veikeä, osuva ja kertova.
Tulevana viikonloppuna teksti pitää sananmukaisesti paikkaansa ja sitä odotetaan jo kovasti. Tänään käydään pähkinä- ja vaippaostoksilla ja leivotaan pikkuleipiä, varmistetaan kissanhiekkatilanne ja mietitään viikonlopun ruokalistaa.